va työsarka ja tärkeä mahdollisuus muun muassa
suomalaisille yrityksille.
Mitkä ovat tähän mennessä ikimuistoisimmat
kokemuksesi suurlähettiläänä?
- Ensimmäinen hyvin mieleen jäänyt tilaisuus oli
valtuuskirjeen jättö presidentti Trumpille syyskuussa.
Kävin vaimoni Helin kanssa saman päivän
aikana Oval Officessa vieläpä toistamiseen museoyhteistyöhön
liittyvän kiitostilaisuuden merkeissä
ja Trumpkin kiinnitti tähän harvinaiseen yhteensattumaan
huomiota.
- Toinen ikimuistoinen kokemus oli presidentti
Bidenin virkaanastujaistilaisuus tammikuussa 2021.
Pandemian ja turvatoimien vuoksi järjestelyt olivat
hyvin poikkeukselliset. Taustalla kaikkien mielissä
kummitteli parlamenttirakennus Capitolin valtaus
tasan kaksi viikkoa aiemmin. Oli helposti aistittavissa,
miten vakavaa ja tärkeää hetkeä Yhdysvaltain
historian kannalta eletään.
Diplomatia on pitkän matkan juoksu
Hautala sanoo diplomatian monipuolistuneen, nykyään
viestintä ja maakuvatyö ovat merkittävässä
roolissa ja esimerkiksi teknologiakysymykset painottuvat
voimakkaasti. Internet ja etäyhteydet eivät
kuitenkaan koskaan korvaa diplomaatin työtä hänen
mukaansa, koska kyse on ihmistyöstä.
Miten korona on vaikuttanut
diplomatian tekemiseen?
- Diplomatia on valtioiden välisen kanssakäymisen
muoto, joka on yhtä vanha kuin järjestäytyneet ja
toistensa kanssa tekemisissä olevat valtiotkin. Ei se
ole minnekään poistumassa. Korona-aikana monet
diplomatian toimintatavat – kuten kokoukset ja tapaamiset
– vaikeutuvat, mutta eivät nekään häviä
ja osa korvautuu etäyhteyksillä. Pandemia luo samalla
tarvetta diplomatialle, koska monista toimista
on edullista sopia yhdessä tai ainakin koordinoida
niitä toisten kanssa.
- Diplomatia reagoi ja toimii tarvittaessa nopeasti,
mutta kyseessä on pohjimmiltaan pitkän
matkan juoksu. Diplomatia mahdollistaa ja luo yhteyksiä
sekä auttaa etsimään ratkaisuja eri maiden
keskinäisiin kysymyksiin.
Mitä Suomi voisi mielestäsi oppia Yhdysvalloilta?
Entä Yhdysvallat Suomelta?
- Opittavaa varmasti on puolin ja toisin. Neuvojen
antamisessa olen aika pidättyväinen, ellei toinen
osapuoli niitä itse pyydä. Oman maan kokemuksella
voi helposti tulla ajatelleeksi, että asemamaan kannattaisi
tämä tai tuo asia hoitaa samoin kuin me.
Mutta kun asiaan perehtyy syvällisemmin, toisen
osapuolen toimintatavalla on oma historiallinen,
kulttuurinen, taloudellinen ja poliittinen taustansa.
Mikko Hautala
• Nykyinen tehtävä:
Washington D.C.:n suurlähetystön
päällikkö 1.9.2020 alkaen
• Aikaisempi työkokemus:
päällikkönä Moskovan
suurlähetystössä 2016-2020,
neuvonantajana tasavallan presidentin
kansliassa 2012-2016,
päällikön sijaisena Moskovan
suurlähetystön 2011-2012,
diplomaattiavustajana ulkoministerille
2007-2011
• Koulutus:
valtiotieteiden maisteri ja filosofian
maisteri Helsingin yliopistosta
• Kielitaito:
englanti, ruotsi, venäjä, ukraina ja puola
• Harrastukset:
lukeminen ja ajattelu
• Perhe:
vaimo Heli Hautala ja kaksi poikaa
• Syntymäpaikka ja -vuosi:
Seinäjoki 1972
SAM MAGAZINE 1/21 | 19