fokus
– Juttuja repostellaan, ja tietoja leviää somessa. Julki-suudessa
käydään varjo-oikeudenkäyntiä, Uskali sanoo.
Asianajajaliitto on aiemmin ottanut kantaa, että po-liisi
ei usein yksilöi ilmaisukiellossa sitä, mistä ei saa
puhua. Epämääräiset ilmaisukiellot jopa vaikeuttavat
puolustuksen työtä.
– Yleensä ilmaisukielto ei koske kaikkea tietoa, vaan
on määritelty jokin osio, jota ei saa ilmaista. Ilmaisu-kiellot
ovat hyvin vaihtelevia, ja varmaan on myös tar-vetta
kouluttaa tutkinnanjohtajia lisää, Uskali sanoo.
Uskali toteaa, että tutkinnanjohtajalla on paljon val-taa
ja sanavalinnoilla iso merkitys. Hän sanoo, että po-liisiorganisaatiota
on koulutettu kiinnittämään huo-miota
syyttömyysolettamaan ja tiedottamaan vain
esitutkintalaissa mainituista syistä: rikosasian yhteis-kunnallisen
merkityksen, sen herättämän yleisen mie-lenkiinnon,
rikoksen selvittämisen, epäillyn tavoitta-misen,
uuden rikoksen tai rikoksesta aiheutuvan va-hingon
estämisen vuoksi.
Joskus media on jo haastatellut asianosaisia tai saa-nut
tietoa muualta. Vaikka ulkoapäin tuleva paine ei ole
Uskalin
mukaan suoraan peruste tiedottaa, se voidaan
katsoa asian herättämäksi yleiseksi mielenkiinnoksi.
TUOMARI VOI VÄLTELLÄ UUTISIA
Trial by newspaper ei ole uusi aihe. Julkisuuden vaiku-tusta
tuomioihin pohdittiin jo 1800-luvulla Yhdysval-loissa.
Toisin kuin joissakin muissa maissa, Suomessa
ei ole erityisesti noussut esiin tuomareiden tietojen
saanti oikeussalin ulkopuolelta. Helsingin käräjäoikeu-den
mediatuomari Petra Spring ei oikein näe mahdol-lisuuksia
rajoittaakaan sitä.
Spring sanoo, että kollegoiden kesken aiheesta on
puhuttu. Moni tuomari jättää omasta halustaan seu-raamatta
asian uutisointia silloin, kun työskentelee
korkean profiilin jutun parissa.
– Sanoisin, että kun tuomari menee juttuun sisään,
sitä on niin oikeudenkäynnissä esiin tulleiden asioiden
kuplassa, ettei muu vaikuta. Uutisista tulee korkein-taan
mieleen, että näyttääpä tuokin asia ihan erilai-selta
tuolla. Toki itseään pitää tarkkailla ja haastaa: ei
kai minulla ole ennakkoasennetta. Sitä on kokeneiden
tuomareiden ammattitaito, ja uskon, että ammattitai-tomme
riittää tähän.
Spring pitää esitutkintavaiheen tiedotusta yleisesti
hyvänä asiana. Monissa tapauksissa poliisi on katkais-sut
huhuilta siivet.
– Kun poliisi kertoo epäilyistä ja puolustus ei saa
kertoa mitään, toki siinä on epäsuhta. Mutta onko se
jonkun vika? Miten se olisi ratkaistavissa? Sitä en tie-dä,
Spring pohtii.
Uutisoinnin vaikutusta todistajien ja asianosaisten
kertomuksiin Spring pitää aitona huolena. Muistikuvil-la
on tosin muutoinkin tapana muuttua ajan kuluessa.
Springin erityinen huoli on se, että suuri yleisö helposti
ankkuroituu ensimmäisiin saamiinsa tietoihin. Epäilty
leimautuu syylliseksi, vaikka oikeussalissa asia voi ko-konaisnäytön
perusteella näyttäytyä hyvin erilaisena.
– Suuren yleisön silmissä tuomio saattaa olla väärä.
Jos jatkuvasti koetaan, että tuomiot eivät vastaa ensi-uutisoinnista
muodostunutta käsitystä, se voi rapaut-taa
luottamusta oikeuslaitokseen.
PELISÄÄNTÖJÄ SELKEÄMMIKSI
Monet pitkään alalla olleet asianajajat ovat omaksu-neet
vanhan tapaohjeen, jossa kielletään luomasta pää-miehen
asialle otollista mielialaa. Nykyinen tapaohje
muotoilee asian myönteisemmin: asianajaja saa tiedot-taa,
jos asiakas sen hyväksyy eikä pyritä oman edun ta-voitteluun.
Jussi Sarvikivi on ollut paljon esillä mediassa työn-sä
puolesta. Hän sanoo, että avustajana joutuu tasapai-nottelemaan
siinä, millainen tiedottaminen on sopivaa.
– Avustajana on vähän pakkokin olla käytettävissä
silloin, kun tulee mahdollisuus lausua ja asiakas sitä
haluaa.
Sarvikivi pitää omia kokemuksiaan mediasta myön-teisinä
ja arvostaa kokeneiden rikostoimittajien työtä,
vaikka saattaakin välillä olla eri mieltä siitä, ”millais-ta
feature-juttua pitää esitutkinnassa olevasta asiasta
tehdä”.
Liike-elämän asioita hoitava Mats Welin sanoo niin
ikään kommentoivansa mielellään, jos päämies antaa
luvan eikä kommentoi itse, kuten yhtiöt usein teke-vät.
Welinin mielestä media ei oikein voi toimia toisin:
toimittajien näkökulmasta ongelma on pikemminkin
tiedon vähäisyys, ja saatavilla olevaan tietoon tartu-taan
hanakasti.
– Kaipaan keskustelua siitä, miten varmistetaan jär-jestelmä,
joka toimii siitä huolimatta, että ympärillä on
julkisuutta. Ei niin, että pitäisi olla vähemmän julkisuut-ta.
Voiko olla varma, että oikeudenkäynnissä pärjää yhtä
hyvin, vaikka ei haluaisi sanoa julkisuudessa mitään?
Welin ja Sarvikivi toivovat pelisääntöjen selkiyttä-mistä.
Welinin mukaan laissa olisi hyvä selventää ilmai-sukiellon
määräämisen perusteita. Jos poliisi tai syyt-täjä
itse tiedottavat, pitäisikö sen perusteella rajoittaa
ilmaisukiellon määräämistä asianosaisille ja avustajille?
Sarvikiven mukaan ilmaisukielloissa tulisi yksilöidä
selkeämmin, mitä tietoja ne koskevat. Jos asianajaja ei
ole varma, mistä saa puhua, hän mieluummin varovai-suuttaan
vaikenee kokonaan.
– En näkisi huonona, jos laissa olisi säädetty, mitä
avustaja saa kertoa ja millä tavalla. Muutoin asianajajat
eivät halua lähteä testaamaan, syyllistyvätkö salassapitorikokseen,
jos jotain lausuvat.
16