fokus
Kuka saa puhua?
Poliisi voi tiedottaa esitutkinnan aikana, mutta asianajaja ei
usein käytännössä voi. Onko rikosten varhainen julkisuus
yksipuolista, ja voiko se vaikuttaa tuomareihin?
TEKSTI TERHI HAUTAMÄKI // KUVITUS HENNA RYYNÄNEN
Asianajotoimisto Hästö & Co:n asianajaja Mats Welin
kirjoitti
helmikuussa Asianajajaliiton blogissa huoles-
taan. Hänen mielestään rikosasioiden tiedottamisessa
ja julkisuudessa
ennen oikeudenkäyntiä on epäsuhta.
Esitutkinnan aikana oikeus antaa tietoja julkisuu-teen
on poliisilla, yleensä tutkinnanjohtajalla. Syyttä-jä
voi antaa tietoja esitutkinnan päättymisen jälkeen.
Tuossa vaiheessa vastaajan näkökulma ei yleensä tule
esiin. Joskus asianajajan suu on suljettu ilmaisukiellol-la,
jonka tutkinnanjohtaja voi määrätä asianosaisille,
avustajille tai todistajille esitutkinnan turvaamiseksi.
Asianajajat myös itse pidättäytyvät kommentoimasta:
asianajajan kun ei sovi yrittää vaikuttaa median kautta.
– Poliisilla ja syyttäjällä on eri työkalut kuin asianaja-jilla.
Kyse ei ole kateellisuudesta. On järjestelmän kan-nalta
ongelma, kun julkisuudessa puhuminen on toisil-ta
kiellettyä, Welin sanoo.
Oikeudenkäyntien julkisuus on tärkeä periaate.
Myös esitutkintavaiheen tiedottamisella on usein yh-teiskunnallista
merkitystä. Welinin mukaan poliisin
”tiedotusmonopoli” alkuvaiheessa kuitenkin johtaa
siihen, että rikosepäily painottuu yksipuolisesti, mikä
on hänen mielestään omiaan vaikuttamaan jopa tuo-marin
työhön.
Welin kertoo, että häntä säväyttäneitä mediatapauksia
ovat olleet esimerkiksi Costa Ricassa tehtyjä
sairaalalaitekauppoja koskeva lahjusoikeudenkäynti,
Vantaan ex-kaupunginjohtajan lahjusoikeudenkäynti
ja Jari Aarnion tapaus.
– Miten varmistetaan, että tuomioihin ei vaikuteta
yksipuolisesti tai epäasiallisesti? Mitä takeita on siitä,
että se, mitä media kertoo, ei vaikuta tuomarin ajatte-luun?
Olennaista ei ole vain se, että asiat menevät oi-kein,
vaan myös se, että asiat näyttävät menevän oi-kein,
Welin sanoo.
VAIKUTUSTA TODISTAJIIN
Asianajotoimisto Reims & Co:n asianajaja Jussi Sar-vikivi
tekee töitä rikosasioiden parissa. Hän tunnistaa
tiedottamisen epäsuhdan, mutta hän ei pelkää, että
julkisuudella olisi ammattituomareihin erityistä vai-kutusta.
– Asiakkaalle on toki ikävää, jos poliisi tiedottaa ja
avustaja joutuu olemaan kieli keskellä suuta. Varsin-kin
jos ihminen on vangittuna ja hänen yhteydenpitoaan
on rajoitettu, voi tuntua epäreilulta, että poliisi
ja asianomistaja
saavat puhua mitä lystää ja itse pitää
olla hiljaa.
Vaikka Sarvikivi luottaa tuomareiden ammattitai-toon,
hänen mukaansa vaikutus oikeudenkäyntiin
voi tulla toista kautta, jos todistajien ja asianosaisten
muistikuviin sekoittuu julkisuudessa toisteltuja yksi-tyiskohtia.
– Mitä vanhemmista asioista on kysymys, sitä huo-nompi
on asetelma ihmisten muistille. Kun päälle tu-lee
mediamylläkkä, sillä on vaikutusta ja asiasta on tut-kimustietoakin,
Sarvikivi sanoo.
Jos tutkinnanjohtaja kertoo, miten asia poliisin nä-kemyksen
mukaan on mennyt, se luo helposti yleisölle
käsityksen, että asia on jo ratkaistu.
– Toki tänä päivänä muistetaan mainita, että kyse on
epäilystä. Jos kuitenkin samalla kerrotaan hyvin yksi-tyiskohtaisesti,
mitä tapahtui, kyllä epäily jää varjoon.
Todistajakin voi ajatella, että näin se varmaan oli, kun
poliisinkin mukaan näin tapahtui.
ILMAISUKIELLOT YLEISTYNEET
Ilmaisukiellot ovat 2000-luvulla yleistyneet huomat-tavasti.
Poliisiammattikorkeakoulun tilastojen mu-kaan
viiden vuoden jaksolla 2002–2006 kieltoja mää-rättiin
yhteensä noin 155, kun vuosina 2012–2016 kiel-tojen
määrä oli jo 505.
Poliisiylitarkastaja Niina Uskali Poliisihallituksesta
sanoo, että tämä johtuu osaltaan siitä, että tutkinnanjohtajat
ovat oppineet käyttämään ilmaisukieltoja,
kun heille on annettu siitä koulutusta ja ohjeistusta.
Myös nykyinen rikosasioiden käsittely mediassa ja
somessa
on lisännyt tarvetta.
15