7
Erityishuollon johtoryhmän kehitys-
vammalain mukaiset päätökset
erityishuollon yksilöllistä
järjestämistä varten erityishuoltopii-rissä
on erityishuollon johtoryhmä,
jonka tehtävänä on muun muassa teh-dä
henkilön itsemääräämisoikeutta
merkittävimmin rajoittavat tahdosta
riippumatonta erityishuoltoa koskevat
päätökset. Erityishuollon johtoryhmän
päätöksenteossa tulee tämän vuoksi
olla läsnä jäsenet, jotka edustavat lää-ketieteellistä,
kasvatustieteellistä ja
sosiaalihuollollista asiantuntemusta.
Erityishuollon johtoryhmä päättää
■ tahdosta riippumattoman
erityishuollon tutkimukseen
määräämisestä (Kvl 33 §)
■ tahdosta riippumattomaan
erityishuoltoon
määräämisestä (Kvl 33 §)
■ tahdosta riippumattoman
erityishuollon jatkamisesta (Kvl
38 §) ja lopettamisesta (Kvl 37 §)
Tutkimukseen ja
erityishuoltoon määrääminen
Tutkimukseen määrääminen edellyt-tää
erityishuollon johtoryhmälle toi-mitettua
hakemusta (Kvl 33 §) sekä
henkilön mielipiteen selvittämistä.
Tutkimukseen määräämisestä on teh-tävä
päätös kiireellisessä tilanteessa
viivytyksettä ja muulloin viimeistään
seitsemän päivän kuluessa hakemuk-sen
saapumisesta. Henkilöä voidaan
pitää tutkittavana enintään 14 päivää
päätöksen tekemisestä. Tutkimuksen
tekee laillistettu lääkäri, laillistettu
psykologi ja laillistettu sosiaalityön-tekijä,
jotka ovat virkasuhteessa ja
perehtyneet kehitysvammahuoltoon.
Henkilön oma mielipide on selvitettävä
ja häntä on kuultava hallintolaissa sää-detyllä
tavalla. Tahdosta riippumaton
erityishuolto toteutetaan tehostetun
palveluasumisen yksikössä, laitokses-sa
tai vastaavassa yksityisessä sosiaa-lihuollon
toimintayksikössä, jossa on
riittävä lääketieteen, psykologian ja
sosiaalityön asiantuntemus vaativan
hoidon ja huolenpidon toteuttamista
ja seurantaa varten.
Tutkimuksen päätyttyä erityishuol-lon
johtoryhmän on tehtävä päätös,
määrätäänkö henkilö tahdosta riip-pumattomaan
erityishuoltoon. Pää-tös
tulee tehdä viimeistään 14 päivän
kuluessa tutkimukseen määräämises-tä.
Päätös alistetaan hallinto-oikeuden
vahvistettavaksi. Henkilöä voidaan
pitää erityishuollon toimintayksikössä
tahdosta riippumattomassa erityis-huollossa
enintään 6 kuukautta. Tah-dosta
riippumattoman erityishuollon
edellytysten täyttymistä tulee yksi-kössä
jatkuvasti arvioida moniamma-tillisesti.
Mikäli käy ilmi, ettei edelly-tyksiä
enää ole, tulee erityishuollon
johtoryhmän moniammatillisesti laa-ditun
lausunnon pohjalta heti tehdä
päätös tahdosta riippumattoman eri-tyishuollon
lopettamisesta.
Jos ennen 6 kuukauden määräajan
täyttymistä ilmenee, että tahdosta
riippumattoman erityishuollon edel-lytykset
ovat edelleen olemassa tulee
henkilölle tehdä uusi tutkimus, mistä
tehtävän tutkimuslausunnon pohjal-ta
erityishuollon johtoryhmän tulee
tehdä uusi päätös tahdosta riippumat-toman
erityishuollon jatkamisesta.
Päätös alistetaan hallinto-oikeudelle.
Tämän jälkeen tahdosta riippumatto-man
erityishuollon jatkamisen edel-lytykset
on selvitettävä vastaavalla
tavalla vähintään puolen vuoden
välein.
Päätösten määrä kasvussa
Vaativaa tahdosta riippumatonta
erityishuoltoa tarvitsevien hen-kilöiden
määrä erityishuoltopiirin
kunnissa on lähivuosien aika-na
kasvanut. Vuonna 2020
erityishuollon johtoryhmä
teki 45 päätöstä tahdos-ta
riippumattomasta
erityishuollosta
19 henkilölle,
joista uusia
oli 8. Vuon-na
2021
päätöksiä
o n e n -
simmäi-sen
puo-len
vuoden
aikana tehty 23
kpl 16 henkilölle,
joista uusia on ollut 7.
Terveyden- ja hyvin-voinnin
laitos (THL) voi
tehdä päätöksen määrätä ri-koksesta
tuomitsematta jätetty
henkilö tahdosta riippumattomaan
erityishuoltoon. THL tekee tällöin
erityishuollon johtoryhmälle hoito-paikkapyynnön,
jolloin erityishuollon
johtoryhmän tulee löytää henkilölle
soveltuva hoito- ja kuntoutuspaikka.
Erityishuollon johtoryhmän tehtävänä
on tämän jälkeen vastata tahdosta
riippumattoman erityishuollon to-teuttamisen
seurannasta ja päätöksen
teosta, kuten muissakin tapauksissa.
Tahdosta riippumattoman erityishuol-lon
lopettamisesta päättää THL eri-tyishuollon
johtoryhmän esityksestä.
THL:n kautta tulleita henkilöitä kos-kevien
päätösten osuus kaikista pää-töksistä
oli viime vuonna 13 kpl ja vuo-den
2021 alkupuoliskon aikana 7 kpl.
Teksti Carina Lusikka