Lyhytaikainen hoito tukee perheen jaksamista
Lohjalla Touhula
Touhula Lohjan keskustan tuntumas-sa
on tarkoitettu lapsille, nuorille ja
nuorille aikuisille. Touhulan toiminta
perustuu voimavaralähtöiseen asia-kastyöhön,
20 Eteva kuntayhtymän sidosryhmälehti 2/2021
joten ohjelmaa muokataan
paikalla olevan asiakasryhmän tarpei-den
mukaiseksi. Tarkoitus on tukea
lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä
toiminnallisin keinoin sekä tukea heitä
omatoimisuuteen. Touhula palvelee
viikonloppuisin perjantaista klo 15 al-kaen
sunnuntaihin klo 18 asti.
Järvenpäässä Tikkarelli
Tikkarelli Järvenpään Seurakuntaopis-ton
kampuksella on avoinna joka päivä.
Sen toiminnan painopistettä ollaan
muuttamassa lyhytaikaishoidosta
myös pidempiaikaiseen kuntoutuk-seen
lapsille ja nuorille esimerkiksi
kehitysvammapsykiatrian tutkimus-jakson
jälkeen tai kehitysvammapoli-klinikalla
tehdyn kuntoutussuunnitel-man
mukaan. Tikkarellista voit lukea
lisää tämän lehden sivulta 5.
Porvoossa Päivänsäde
Päivänsäde sijaitsee Porvoossa Tar-molan
kaupunginosassa, Etevan
Etevassa on monta lyhytaikaisen
hoidon yksikköä eri puolilla Ete-van
aluetta. Lyhytaikaisen hoi-don
tarkoituksena on tukea vanhempi-en
ja omaisten jaksamista tarjoamal-la
hoidon asiakkaille mielekästä ja
toiminnallista tekemistä, esimerkiksi
omaishoitajan loman ajaksi.
Lyhytaikainen hoito voi kestää ker-rallaan
enintään 3 kuukautta, mutta
suurimmaksi osaksi lapset ja nuoret
ovat hoidossa vain viikonlopun ajan.
Yksiköissä tarjotaan myös tuntihoitoa,
joka voi kestää enintään 10 tuntia ker-rallaan.
Lyhytaikaista hoitoa on tarjolla
myös perhehoitona.
Hyvinkäällä Kotola
Kotolan palvelut on tarkoitettu pääasi-assa
yli 18-vuotiaille ja etenkin autis-minkirjon
henkilöille, jotka tarvitsevat
jatkuvaa ympärivuorokautista ohjausta,
tukea ja apua kaikissa arkeen liittyvissä
asioissa. Kotola toimii viikonloppuisin
perjantaista klo 15 alkaen sunnuntai-hin
klo 18 asti. Tällä hetkellä Kotola on
ollut avoinna vain yhtenä viikonloppu-na
kuukaudessa, mutta ensi vuoden
helmikuusta alkaen toimintaa lisätään
kahteen viikonloppuun kuukaudessa.
päiväaikaisen toiminnan kanssa sa-malla
tontilla. Päiväaikaisen toimin-nan
tiloissa on tarjolla joka toinen
viikonloppu tuntihoitoa. Päivänsä-teen
puolella on tarjolla lyhytaikaista
hoitoa joka päivä lapsille, nuorille ja
aikuisille, enintään seitsemälle hen-kilölle
kerrallaan. Aikuisten ja lasten
hoitojaksot pyritään jakamaan eri
ajankohtiin.
Vihdissä Lilliputti
Lilliputti Vihdin kirkonkylällä on tarkoitet-tu
lapsille ja nuorille, jotka hyötyvät pie-nestä
ryhmästä ja tarvitsevat jatkuvaa,
ympärivuorokautista ohjausta. Lilliputis-sa
on tilaa enintään viidelle asiakkaalle.
Viikonloppujen toimintaa laajennetaan
ensi helmikuun alusta kolmen lisäpai-kan
osalta myös viereiseen Pässitalon
ryhmäkotiin. Lilliputin tiloissa lyhytai-kaishoito
on avoinna joka päivä.
Yhteystiedot lyhytaikaisen hoidon
yksiköihimme löydät nettisivuiltamme
www.eteva.fi/yhteystiedot.
Teksti Tiina Roikonen
/yhteystiedot