fokus
Käärme eteisessä
Asianajoalan sääntely ja valvonta ovat pinnalla Pohjoismaissa.
Norjassa ja Tanskassa on puitu asianajotoimistojen omistuksen
vapauttamista. Ruotsissa taas media on tarttunut sikäläisen
valvontalautakunnan työhön ja ”gangsteriasianajajien” tapauksiin.
TEKSTI TERHI HAUTAMÄKI // KUVITUS VESA-MATTI JUUTILAINEN
Helmikuussa 2020 norjalainen sanomalehti VG julkaisi
artikkelisarjan asianajotoimisto Rogstadista ja sen
omistajasta Afzzal Ghaurista, ”miehestä joka rakensi
asianajotoimiston vankilasta käsin”.
Asianajotoimistoa kulisseissa pyörittänyt Ghauri oli
aiemmalta ammatiltaan kiinteistönvälittäjä, joka istui
vankeustuomiota petoksesta. VG kertoi artikkelisarjassaan
Rogstad-toimiston epäselvistä omistussuhteista
ja epäillyistä väärinkäytöksistä.
Rogstadin tapaus on tietysti täysin poikkeuksellinen.
Rikollisen pyörittämä asianajotoimisto kuitenkin
havainnollisti riskejä, joita Norjassa on väläytelty, kun
on pohdittu asianajotoimistojen omistuksen vapauttamista.
Norjassa asianajotoimistojen ulkopuolinen omistus
ei ole sallittua kuten ei Suomessakaan, joskin Norjassa
omistajiin voi kuulua firmassa päätoimisesti työskenteleviä
ei-asianajajia. Yleisesti nimikkeen käyttö on
vapaampaa
kuin Suomessa.
Norjassa asianajaja-nimikettä voi käyttää muutenkin
kuin itsenäisenä ammatinharjoittajana tai asianajotoimistossa
työsuhteessa. Yrityksissä
voi olla
in-house-asianajajia. Muun muassa vakuutusyhtiöt
HELP ja If tarjoavat Norjassa vakuutusten ohella
asianajopalveluita.
Norjan parlamentin eli suurkäräjien käsittelyssä on
parhaillaan asianajotoimintaa sääntelevä lakiesitys.
Sen valmistelussa omistuksen vapauttamisesta tuli
keskeinen kysymys. Ulkopuolisen omistuksen salliminen
oli liian kuuma peruna, joten tämänhetkisessä
lakiesityksessä
sitä ei ole.
RISKI ASIANAJAJIEN
RIIPPUMATTOMUUDELLE
Norjassa ei ole vielä erillistä asianajotoimintaa sääntelevää
lakia kuten Suomessa. Norjalainen asianajajaliitto
Advokatforeningen on tehnyt vuosia töitä lain
eteen. Advokatforeningenin pääsihteeri Merete Smith
sanoo, että laki vahvistaa asianajajien itsenäisyyttä,
selkiyttää
luottamuksellisuutta koskevia sääntöjä ja
yksinkertaistaa valvontaa.
Tähän mennessä valvonta on jakautunut monimutkaisesti
useille tahoille. Liiton jäsenyys ei ole asianajajille
pakollinen, ja ei-jäseniä valvotaan eri tavoin kuin
jäseniä. Jatkossa valvonnasta vastaisi vain kaksi elintä,
joista toinen käsittelee toimilupia ja toinen asianajajiin
kohdistuvia valituksia. Omistuksen vapauttamistakaan
ei ole kokonaan kuopattu, vaan Norjan hallitus
aikoo vielä käydä sitä läpi, Smith kertoo.
– Monet ajattelevat, että ulkopuolista omistusta tarvitaan
innovaatioiden lisäämiseksi. He ajattelevat, että
näin saadaan lisää kilpailua ja lisää oikeusteknologiaa.
Sen ajatellaan myös laskevan asianajopalveluiden hintoja,
Smith sanoo.
Advokatforeningen on huolissaan siitä, että ulkopuolinen
omistus riskeeraisi riippumattomuuden.
– Jos et tiedä, kuka toimiston omistaa, kuinka voit
varmistua, että omistajilla ei ole asiakkaan intresseille
vastakkaisia intressejä? Jos toimiston omistaa Bahamasaarille
rekisteröitynyt yhtiö, kuinka voit tarkistaa
mahdolliset eturistiriidat? Smith kysyy.
Smithin mukaan liitolla on huoli siitä, että jopa
rikollisjärjestöt
voisivat hankkia asianajotoimistoja
omistukseensa. Advokatbladet-julkaisussa norjalaisen
valvontalautakunnan edustaja näki Rogstad-tapauksen
esimerkkinä siitä, että tarvetta olisi pikemminkin tiukemmalle
sääntelylle kuin omistuksen vapauttamiselle.
– Hallituksen mukaan rikollisjärjestöt käyttävät
asianajotoimistoja rahanpesuun. Olemme nähneet
Norjassa, että rikollisilla on ainakin kiinnostusta asianajotoimistoja
kohtaan. Meidän ei siksi pidä sanoa,
ettei
sellaista voisi tapahtua, Smith sanoo.
14