18 ADVOK A AT TI / 5 -2018 henkilö kuvassa
”KIRKKAAN VIHREÄ OLKALAUKKU, JOSSA ON AMPELMANN
ELI BERLIININ LIIKENNEVALOISTA TUTTU UKKELI,
EI NÄISSÄ YMPYRÖISSÄ VARMASTI
JÄÄ HUOMAAMATTA”.
Tyypillinen KKO:n jäsenen työpäivä koostuu juttujen
asiakirja-aineiston läpikäynnistä. Kaikki aineisto kulkee ja
suodattuu esittelijöiden kautta, ja heidän työnsä merkitystä
Tapani erityisesti korostaa. Esittelijät valmistelevat materiaalin
niin, että oikeusneuvokset pääsevät tutustumaan
relevanttiin ja riittävään määrään aineistoa.
– Lukemista riittää, ja sitä tulee tasaiseen tahtiin hyväksi
todetulla rytmillä. Valituslupa-asiat tehdään kahden jäsenen
ja esittelijän kokoonpanolla ja valitusasiat jaostossa, jossa on
viisi jäsentä ja esittelijä. Vuoden alusta voimaan tuleva laki
mahdollistaa tietynlaisten asioiden ratkaisemisen yhden
jäsenen ja esittelijän voimin. Sen uskotaan jonkin verran
tehostavan toimintaa.
KKO:LLE TULEE VUOSITTAIN yli 2 000 juttua. Valituslupa
myönnetään vain viidelle prosentille hakemuksista.
– Kun on kyse siitä, pysähtyykö juttu kansallisessa järjestelmässä
valitusluvan epäämiseen, asiaa pitää toki pohtia
riittävän perusteellisesti, mutta paukkuja pitää laittaa
niiden myönnettyjen valituslupien ja -asioiden käsittelyyn
sekä kestävien ratkaisujen tekemiseen. Tavoitteena on,
että viikoittain olisi sekä valituslupaesittely että valitusasian
käsittely.
Hylkääviä päätöksiä ei perustella eikä yksiselitteistä
vastausta isoon hylkyjen määrään ole. Hyvässä valituslupahakemuksessa
tosiseikasto on riidatonta, osapuolet ovat
yksiselitteisesti samaa mieltä siitä, mitä on tapahtunut ja
lisäksi oikeudellinen kysymys on jollakin tavoin uusi ja niin
tärkeä asia, että siihen tarvitaan selventävä ennakkopäätös.
– Monenlaisia valituslupahakemuksia näkee. On ikuisuuskysymys,
pitäisikö hylkäävät päätökset perustella,
mutta kyllä siinä on lopulta kyse työmäärästä. Joskus
sitä myös miettii, mitä se auttaisi, että päätöksessä olisi
toinenkin fraasi yhden sijasta. Eihän se kertoisi hakijalle
yhtään mitään lisää.
Vuodesta 2013 lähtien Tapani on ollut varajäsenenä
Asianajajaliiton yhteydessä toimivassa valvontalautakunnassa,
joka valvoo asianajajien, julkisten oikeusavustajien
ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien työskentelyä.
Valvontalautakunnan tehtävä on hänestä keskeinen, eikä
sen merkitys ainakaan pienene; asianajajan työssä vaikeat
eettiset kysymykset eivät ole vähenemään päin. Moraalisen
kompassin pitää olla kunnossa.
Eniten lautakunta käsittelee perhe- ja jäämistöoikeudellisia
kysymyksiä.
– Joku kokee asianajajan menetelleen puolueellisesti
esimerkiksi perinnönjaossa. Tyytymättömyys kumpuaa
siitä, ettei ihminen koe tulleensa kohdelluksi oikeudenmukaisesti.
Silloin on ehkä inhimillisesti ymmärrettävää
ajatella, että juridiikan ammattilainen varmasti kääntää
jutun itselle edulliseksi.
Varajäsenillä on merkittävä asema, sillä he jakavat jäsenten
kanssa kokoukset melkein puoliksi. Se onkin Tapanin
mielestä ainoa tapa säilyttää ote lautakunnassa käsiteltäviin
asioihin.
TAPANILLA EI OLE OMAKOHTAISTA KOKEMUSTA asianajotoimistoista,
mutta hän on nähnyt suomalaista asianajokenttää
paitsi valvontalautakunnasta käsin, myös koulutus-,
tutkimus- ja konsultointikokemuksen kautta. Vaikka lautakunnassa
käsitellään asioita tavallaan moitteen kautta,
valtaosassa tapauksista asiat on hänen mukaansa hoidettu
moitteettomasti.
– Valvontalautakunnan entinen puheenjohtaja Matti
Kunnas sanoi joskus opiskelijoille, että asianajaja ei pitkän
uran aikana oikeastaan voi välttyä valvontalautakunnalta
– jos ei yhtään kantelua tule, ei asianajaja ole pannut itseään
likoon. Meillä on asianajajakunnassa osaaminen hyvällä
tolalla ja liitto tekee hartiavoimin töitä.
Siitä, miten Tapani tuli lähteneeksi oikeustieteen pariin,
on olemassa kaksi variaatiota. Ensimmäinen on sukulaisen
taloudellinen neuvo. Lähisuvussa ei ollut lakimiehiä eikä
mitään käsitystä alasta.
– Historia ja muut lukuaineet tuntuivat koulussa luontevimmilta.
Isoisä sanoi, että historian opiskelijaa odottaa
tutkijan tai opettajan työ ja pitkä ja kapea leipä, mutta että
juristeilla taas voisi mennä paremmin.
Toinen variaatio on tavallaan raadollisempi, mutta myös
ehkä todempi. Ylioppilaskeväänä Tapanin äiti huomasi,
että naapurin poika myy lukematta jääneitä pääsykoe-
kirjojaan halvalla.
– ”Kirjat saa puoli-ilmaiseksi ja olet lukumiehiä, niin että
kävisikö tällainen”, äiti ehdotti. Taisi muuten olla joukossa
Pekka Timosen toimittama Johdatus Suomen oikeusjärjestelmään
1–2. Mutta ajatukset abstraktista oikeustieteestä
konkretisoituivat vasta kesätyöharjoittelussa Tampereen
poliisilaitoksella.
Akateemisuus on ollut Tapanille iso osa juristi–tutkijan
työidentiteettiä. Jääkö yliopistomaailma häneltä nyt
taka-alalle?
– Ei se mihinkään häviä. Se tuo lisäarvoa tähän työhön,
ja olen vastaisuudessakin tilanteen mukaan käytettävissä
vaikkapa väitöskirjojen esitarkastuksissa ja vastaväittäjänä.
Omille kirjoitustöille ei riitä aikaa yhtä paljon kuin
ennen, mutta tiettyjä kirjasuunnitelmia on. Aika näyttää,
Tapani sanoo.