9 YRITTÄJÄNAINEN
KERTTU HELYNEN
”Yrittäjän on
muututtava
maailman
mukana.”
YRITTÄJÄNAINEN
Näin minä yritän.
”Yksinyrittäjiä
tarvitaan”
Hyvinvointialan yrittäjä Kerttu Helynen on Vuoden Yrittäjänainen 2018.
Hän haluaa nostaa kaltaisensa yksinyrittäjät esiin, sillä suurin osa
suomalaisista yrittäjistä on sellaisia.
TEKSTI MERI NYKÄNEN KUVA SOFIA VIRTANEN
”OLEN AINA ollut auttajaluonne,
ja siksi
olen oikealla alalla”,
Kerttu Helynen
hymyilee
satojen yrittäjänaisten edessä
lavalla. Hyvinvointialan yrittäjä on
juuri saanut Vuoden Yrittäjänaisen
palkinnon Kuopion liittokokouspäivillä.
Seuraa pitkä puhe, jossa Helynen
kertoo yrittäjätarinansa lapsuudesta
tähän päivään.
Helynen sai palkintonsa uraauurtavasta
työstään yksinyrittäjänä,
toimimisesta itsenäisenä jälleenmyyjänä,
aktiivisuudestaan yhdistystoiminnassa
valtakunnallisesti ja
paikallisesti sekä vaikuttamisestaan
alueellisessa elinkeinoelämässä.
Helynen korostaa, että voitto on
kaikille yksinyrittäjille. Suurin osa
yrittäjistä on yksinyrittäjiä, ja Helysellekin
se on oma strateginen valinta.
Itsensä työllistäminen on hänen mielestään
arvokas asia. Kukaan ei kuitenkaan
tee töitä yksin, sillä yksinyrittäjä
myös työllistää muita esimerkiksi ostamalla
palveluja ulkopuolelta.
”Kaikki yrittäjät tarvitsevat toimintaansa
myös muita ihmisiä.”
KITTILÄN KAUKOSESTA kotoisin olevan
Kerttu Helysen yrittäjyys alkoi perheen
yhteisessä auto- ja kuljetusyrityksessä.
Ennen oman yrityksen
perustamista hän ehti työskennellä
myös kymmenen vuotta hoitolassa.
”Tiesin kuitenkin aina, että haluan
tehdä jotain aivan omaa”, Helynen
sanoo.
Hän lähti opiskelemaan lymfa- ja
vyöhyketerapeutiksi ja on jatkanut
opintojaan vielä tämän jälkeenkin.
Vuonna 2004 hän opiskeli elämäntaidon
valmentajaksi. Helysellä on Rovaniemellä
oma vastaanotto, jossa hän
hoitaa ihmisiä kokonaisvaltaisesti.
Kun hiihtäjä Sami Jauhojärvi käveli
Helysen luokse muutama vuosi
sitten ja sai apua vaivaansa, alkoi
prosessi, jonka seurauksena Helystä
pyydettiin Suomen hiihtomaajoukkueen
lihashuoltajaksi. Nyt hän reissaa
maajoukkueen mukana noin 200
päivää vuodessa ja on ollut mukana
muun muassa olympialaisissa.
Hänet on nimetty joukkueen sisällä
”mummoksi”, joka myös vastaanottaa
hiihtäjät ensimmäisenä, kun he tulevat
kilpailussa maaliin. Siinä tarvitaan
myös henkisen valmennuksen taitoa.
YRITTÄJYYS ON TUONUT Kerttu Helyselle
kokonaisen naisyhteisön, sillä
hän on ollut vuodesta 1984 Yrittäjänaisten
jäsen ja toimii tällä hetkellä
Rovaniemen Yrittäjänaisten puheenjohtajana.
”Yrittäjänaisille tarvitaan omaa
järjestöä, mutta meidän kokeneiden
on osattava antaa tilaa myös uusille
nuorille yrittäjille”, Helynen sanoo.
Tällä hetkellä Helynen elää kuten
haluaakin. Hän pitää lomaa, kun siltä
tuntuu eikä koskaan sano asiakkaalle,
ettei aikaa ole. Aika löytyy aina,
vaikkei ehkä seuraavalle viikolle. Vapaa
ajallaan Helynen leikkii lastenlasten
kanssa, liikkuu luonnossa ja
nauttii siitä, kun saa nukkua omassa
sängyssä. Hän ajattelee, että työ on
osa elämää ja muutakin täytyy olla.
Helysellä on ollut tapana kirjoittaa
ylös unelmiaan, ja samaa hän suosittelee
kaikille yrittäjille. Yksinyrittäjälläkin
voi olla strategisia tavoitteita,
joita kannattaa pysähtyä miettimään.
Helyselle on tärkeää pysyä liikkeessä
– siihen hänen yrityksensä nimessä
KuntoPurokin viitataan. Puro muuttuu
ympäröivän maaston mukaan.
”Samaa on yrittäjän tehtävä: muututtava
maailman mukana, ettei tipahda
kyydistä.”