YRITTÄJÄNAINEN 10
8 x
kohti kasvua
Millaisin eväin yrittäjä menestyy, kasvaa
ja kansainvälistyy? Apua kannattaa pyytää ja
vastuuta jakaa, sanovat asiantuntijat.
TEKSTI JENNI UUSILEHTO
1
USKO ITSEESI
”Yrityksen menestyksen takaa löytyy
itseensä ja ideaansa horjumattomasti
uskova yrittäjä. Määrätietoiseen
kasvuun tarvitaan riittävä pohjatyö,
hyvä kontaktiverkosto ja suunnitelmallinen
tapa luoda uutta. Suunnitelmien
tiellä saattaa olla erilaisia viivästyksiä
ja esteitä, joiden ohittaminen
vaatii rautaista tahtoa ja kykyä sietää
epäonnistumisen riskiä. Matka kohti
yrityksen visiota on huomattavasti
haastavampi, jos oma mieli antaa periksi.
Yritysneuvojana laitan erittäin
paljon painoarvoa sille, kuinka paljon
yrittäjä itse uskoo hankkeeseen. Usko
itseesi, niin muutkin uskovat!”
PIIA PUOTINEN
TOIMITUSJOHTAJA, WÄLÄKKY
KESKI-SAVON UUSYRITYSKESKUS RY
2
VARAUDU RISKEIHIN
”Kansainvälisyyttä ei missään nimessä
kannata lähteä havittelemaan,
jos bisnes ei rokkaa Suomessa. Uutta
markkinaa on aina vaikeampi ennustaa
kuin kotimaan, eikä voi olla täysin
varma lähteekö bisnes lentoon.
Riskeihin on syytä varautua niin
taloudellisesti kuin henkisestikin.
Jos tilanteet on jo kertaalleen koettu
kotimaassa, niihin on helpompi suhtautua
myös ulkomailla. Ilman riskien
ottamista ei voi saavuttaa mitään,
mutta riskien tulee olla hallittuja.
Kansainvälistymisessä kannattaa
käyttää paikallista osaamista – sitä voi
palkata joko itse tai ostaa esimerkiksi
konsulttien kautta.”
NOORA FAGERSTRÖM
TOIMITUSJOHTAJA,
SMOOTHIE HEAVEN OY /
JUNGLE JUICE BAR
3
ÄLÄ ANNA PERIKSI
”Yrittäjänä mottoni on alusta asti ollut:
jatka, mutta muista, miksi aloitit.
Omassa päässä pitää olla selkeä
kuva, mitä tavoittelee ja sitä kohti
tulee puurtaa periksi antamatta. Jos
yrittäminen olisi helppoa, kaikkihan
sitä tekisivät. Menestystä ei ole
se, että tulee huomatuksi. Menestys
tehdään joka päivä lapion varressa ja
erityisesti silloin, kun turpaan tulee
oikein urakalla – se kasvattaa. Matkalla
oppii, ja harjoitus tekee lopulta
mestarin. Omannäköinen ja periksiantamaton
asenne vie pitkälle. Toisia
matkimalla ei tule kuin hulluksi.”
SUVI TOIVOLA
YRITTÄJÄ, PUHDAS ILO
INARI SAVOLA