TÄSTÄ PUHUTAAN NYT
apulaispormestaria johtaa lautakuntien valmistelua
TAMPERE-LEHTI 2021•5
JOHANNA Loukaskorvelle sosiaali- ja terveyspalveluiden
vastuualue on ennestään
tuttu. Hänen vastuualueellaan erityisesti
tärkeiksi nousevat koronapandemian
jälkihoito ja koronan aiheuttamien sosiaalisten
ongelmien korjaaminen. Erityisesti
huomiota on kiinnitettävä ihmisten
kokemaan yksinäisyyteen ja kaikkein
haavoittuvimpiin asiakasryhmiin, kuten
päihde- ja mielenterveysasiakkaisiin,
pitkäaikaisasunnottomiin, lastensuojeluperheisiin,
vammaisiin ja vasta maahan
tulleisiin maahanmuuttajiin ja heidän
palveluihinsa.
– Osallisuuden esteitä on edelleen
purettava, asunnottomuuden puolittamiseksi
on tehtävä moniammatillisesti ja
monella eri sektorilla erilaisia toimenpiteitä,
päihde- ja mielenterveyspalveluiden
saatavuutta on vahvistettava ja nuorten
terapiatakuu tulisi tehdä uutena avauksena,
Loukaskorpi sanoo.
– Hoitajamitoituksessa tulee edetä lain
edellyttämällä tavalla, ja se taas vaatii uusia
ponnisteluita ja monenlaisia keinoja
henkilöstön rekrytoimiseksi ja samalla
erityistä huomiota sotepalveluissa työskentelevän
henkilöstön työhyvinvoinnin
ja työssä jaksamisen eteen.
Valtuustokaudella merkittävä muutos
tulee olemaan sote-palveluiden siirtyminen
hyvinvointialueelle. Loukaskorpi
odottaa mielenkiinnolla aluevaltuustovaaleja
ja sitä, millaiseksi tuleva hyvinvointialueen
organisaatio rakentuu.
– Odotan, miten Suomen mittakaavassa
mittava palveluiden järjestämisen
ja henkilöstön siirto tulee onnistumaan
ja miten se kaikki näkyy kuntalaisille.
Apulaispormestarin rooli on toimia tässä
muutoksessa kuntalaisten silminä ja
korvina.
Johanna Loukaskorpi, sd.
47-vuotias sosiaali- ja terveyspalveluiden
apulaispormestari
Viime valtuustokaudella hyvinvointipalveluiden
apulaispormestarina vastuualueina
sosiaali- ja terveyspalvelut ja
sivistyspalvelut. Työskennellyt aiemmin
äidinkielen lehtorina ja opinto-ohjaajana.
Kuva: Laura Happo
TYÖLLISYYDEN kuntakokeilu, oppivelvollisuuden
laajentaminen ja asuinalueiden
eriytymisen ehkäisy. Nämä ovat
asioita, jotka elinvoiman ja kilpailukyvyn
palvelualueen apulaispormestari Pekka
Salmi nostaa tärkeimmiksi asioiksi tällä
valtuustokaudella.
Työllisyyden kuntakokeilulla saadaan
Salmen mukaan paremmat työkalut taistella
pitkäaikaistyöttömyyttä ja syrjäytymistä
vastaan.
– Tampereella on kaikesta vetovoimasta
ja kasvusta huolimatta laaja rakennetyöttömyys,
joka ei ole sulanut
edes talouden hyvinä vuosina. Tampereen
työttömyysaste on painettava alle
10 prosenttiin, Salmi toteaa.
Tärkeää on, että kaikki Tampereen
asuinalueet ovat vetovoimaisia ja turvallisia
eikä synny niin sanottuja hyviä tai
huonoja alueita. Salmi muistuttaa, että
Tampereella on jo hyviä kokemuksia lähiöiden
kehittämisestä.
– Hervannan ja Tesoman osalta on
tehty paljon hyvää työtä, ja ne ovat uudistaneet
kasvonsa. Seuraavana on Peltolammin
ja Multisillan vuoro. Alue ei ole
kehittynyt markkinaehtoisesti, joten kaupungin
toimenpiteitä tarvitaan. Alueelle
on rakennettava uusi hyvinvointikeskus,
johon sijoitetaan koulu ja terveysasema.
Lisäksi alueelle tulee kaavoittaa uusia
asuntoja ja tilaa kaupallisille palveluille.
Salmen mukaan seuraava lähiöprojekti
voisi käynnistyä Kaukajärvellä ja
Annalassa.
– Kaavoituksessa ja tontin luovutuksissa
on huomioitava, että erityyppisiä
ja hallintomuodoiltaan erilaisia asuntoja
rakentuu eri puolille kaupunkia. Esimerkiksi
kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja on
rakennettava myös keskusta-alueelle.
Pekka Salmi, sd.
46-vuotias elinvoiman ja kilpailukyvyn
palvelualueen apulaispormestari
Työskennellyt toimitilavuokrauksen
parissa toiminnanjohtajana, apulaispormestarina
kaupunkiympäristön palvelualueella,
liikenne- ja viestintäministerin
erityisavustajana ja erityisasiantuntijana
STTK:ssa.
Kuva: Jouko Järvinen
ILKKA Sasi (kok.) aloittaa apulaispormestarina
valtuustokauden puolivälissä
vuonna 2023. 34-vuotias Sasi saa tuolloin
vastuulleen elinvoima- ja osaamis- sekä
asunto- ja kiinteistölautakunnan asiat.
Vastuualueidensa tärkeimmiksi asioiksi
Sasi nimeää työllisyyden vahvistamisen,
maa- ja asuntopolitiikan linjaukset sekä
kiinteistöomaisuuden tuoton kasvattamisen.
– Entistäkin yritysystävällisempi Tampere
kykenee houkuttelemaan puoleensa
yksityisiä investointeja ja veronmaksajia,
joiden verotuloilla rahoitetaan julkiset palvelut.
Prosessien on oltava sujuvampia ja
rahavirtojen entistä mitattavampia, Sasi
sanoo.
Sasi sanoo, että kaupungin houkuttelevuutta
muun muassa kansainvälistyvälle
yritystoiminnalle on kasvatettava ja kansainvälisiin
yhteyksiin on panostettava.
– Panostamista kaupungin keskustan
elinvoimaisuuteen ja turvallisuuteen
Suomen vetovoimaisina keskittymänä on
jatkettava.
Ilkka Sasi, kok.
34-vuotias kaupunginvaltuutettu, elinvoiman
ja kilpailukyvyn palvelualueen
apulaispormestari 2023-2025
Toiminut muun muassa kokoomuksen,
kristillisdemokraattien ja RKP:n valtuustoryhmän
puheenjohtajana ja Tampereen
kaupunginhallituksen jäsenenä.
Kuva: Mikko Ovaska
SIVISTYS- ja kulttuuripalveluista vastaava
apulaispormestari Matti Helimo
on toisen kauden kaupunginvaltuutettu.
Vastuualueeseen kuuluvat muun muassa
varhaiskasvatus, perusopetus, liikunta,
kulttuuri ja nuoriso.
– Tampereen asemaa koulutus-, urheilu
ja kulttuurikaupunkina tulee edelleen
vahvistaa, musiikkia ja liikuntaa harrastava
Helimo sanoo.
Pormestariohjelmassa sivistyksen- ja
kulttuurin toimialalle on asetettu useita
tavoitteita. Tampere muun muassa haluaa
olla suurten kaupunkien ykkönen
oppimistuloksissa. Lisäksi Tampereen
tulee olla suosituin opiskelijakaupunki.
Pormestariohjelmassa myös todetaan,
että toimintaedellytykset erityisesti varhaiskasvatuksessa,
perusopetuksessa ja
toisella asteella tulee turvata.
Tulevalla valtuustokaudella tullaan
edistämään myös kulttuuripääkaupunkihaun
aikana syntynyttä materiaalia ja
kehitysideoita. Pormestariohjelmassa
myös todetaan, että liikkumisen lisäämisen
tulee olla Tampereella strategisen tason
tavoite. Helimon mielestä yhtä asiaa on
vaikea nostaa.
– Kasvatuksen, koulutuksen, kulttuurin,
liikunnan ja urheilun asiat ovat kaikki
tärkeitä. Myös kestävän tekemisen kaupungin
visiota tulee kaikessa toiminnassa
edistää, Helimo toteaa.
Helimo odottaa tulevalta valtuustokaudelta
hyvää yhteistyötä ja Tampereen
kaupungin menestystarinan jatkoa.
– Meidän pitää hyvällä yhteistyöllä
tehdä kaikkemme edistääksemme pormestariohjelman
kirjauksia.
Matti Helimo, vihr.
44-vuotias sivistys- ja kulttuuripalveluiden
apulaispormestari
Työskennellyt Kangasalla opetustyössä
sekä Julkisalan Koulutettujen Neuvottelujärjestö
JUKO:n päätoimisena luottamusmiehenä.
Politiikassa vuodesta
2017.
Kuva: Laura Happo
kouksissa, määrittelevät lautakunnalle esiteltävien
asioiden valmistelun suuntaviivat
palvelualueen johtajalle. Valtuusto valitsee
apulaispormestarit valtuustokaudeksi. Elinvoiman
ja kilpailukyvyn palvelualueen lautakuntien
apulaispormestari on vuodet 2021–
2023 Pekka Salmi (sd) ja valtuustokauden
puolivälistä vuoteen 2025 Ilkka Sasi (kok.).
Sivistys- ja kulttuurilautakunnan apulaispormestari
on Matti Helimo (vihr.).Sosiaali- ja
terveyslautakunnan apulaispormestari on
Johanna Loukaskorpi (sd.). Kaupunkiympäristön
palvelualueen lautakuntien apulaispormestari
on vuodet 2021–2023 Aleksi Jäntti
(kok.) ja valtuustokauden puolivälistä vuoteen
2025 Pekka Salmi (sd).
Ihmisten Tampere, mahdollisuuksien
kaupunki on Tampereen
pormestariohjelma
vuosille 2021–2025. Tampere
tunnetaan investoinneistaan,
mutta nyt nostetaan esiin
viihtyvyys, turvallisuus ja arjen
sujuvuus. Pormestariohjelmassa
tärkeitä tavoitteita ovat
talouden tasapainottaminen,
ympäristöasiat sekä yhdenvertaisuus.