ELÄVÄ KAUPUNKI
Kasvisruoka mun makuun – Pirkanmaan Voimia
etsii koululaisten parhaita omia kasvisreseptejä
PIRKANMAAN Voimia on avannut Kasvisruoka
mun makuun -kilpailun. Lapsille
ja nuorille suunnatussa kilpailussa etsitään
parhaita kasvisruokareseptejä.
– Kasvisruoan tarjontaa pitäisi pyrkiä
lisäämään, koska kasvisruoka on ilmasto-
ja ympäristöteko ja fyysisen terveyden kannalta
hyvä. Tuotekehityksemme on tehnyt
paljon töitä kasvisruoan parissa, kertoo
Pirkanmaan Voimian viestintäpäällikkö
Matliisa Lehtinen.
Tuotekehityksen tekemät ruoat käyvät
aina ensin ruokaraadin maisteltavana.
Korona-aikana ruokaraatia ei kuitenkaan
ole voitu järjestää.
– Lapset ja nuoret ovat hyviä arvioimaan
myös sitä, söisikö kaveri ruokaa.
Esimerkiksi linssit ja pavut voivat tuntua
vierailta, jos niitä ei ole kotona
maistanut. Ajattelimme, että päästämme
lapset ja nuoret antamaan
ideoita, millaisesta kasvisruoasta
he pitäisivät, Lehtinen sanoo.
Kilpailuun osallistuvien ei tarvitse
miettiä ruoan toteuttamiskelpoisuutta,
siitä huolehtivat ammattilaiset.
Toki suureen mittakaavaan
skaalaaminen tuo omat haasteensa: aivan
pientä näpertämistä on suurtalouskeittiössä
mahdoton toteuttaa.
Tavoitteena ilmastoystävällinen
ruoka
Kasvisruoan lisääminen on vain yksi etappi
Pirkanmaan Voimian matkalla kohti ilmastoystävällisempää
ruokaa. Tavoitteena on,
että vuoteen 2030 mennessä 90 prosenttia
Voimian aterioista on ilmastoystävällisiä.
Hävikkiä aiotaan vähentää 90 prosenttia
ja ilmastopäästöjä 50 prosenttia. Kuljetuspäästöt
aiotaan saada nollaan. Työ on
Joukkorahoituksella tuettiin yhteisöllisiä hankkeita
16 • TAMPERE-LEHTI 2021
vielä alussa.
Voimia on
ottamassa käyttöön
päivitettyä toiminnanohjausjärjestelmää.
Järjestelmästä
näkee, paljonko oppilaita on koululla ja
se osaa arvioida ruokien menekkiä. Näin
ei synny niin paljon hävikkiä. Keväällä kouluissa
alettiin tarjota automaattisesti vaihtoehtona
kauramaitoa ja syksyllä on tuotu
tarjolle kasvilevitettä.
Suurimmassa osassa kouluista kasvisruoka
on jo kakkosvaihtoehtona linjastossa.
Vuonna 2023 tavoitteena on, että se
olisi jokaisessa.
– Tämä ei tarkoita sitä, että korvataan
kaikki kasviksilla, myös sekaruokaa on tarjolla.
Kerran viikossa on kasvisruokapäivä
kaikille, Lehtinen sanoo.
Ystävänpäivänä maistellaan
Kasvisruokakilpailun reseptejä voi jättää
15. lokakuuta asti. Sen jälkeen Pirkanmaan
Voimian tuotekehitys testaa niitä ja valitsee
finalistit. Lopulta arvovaltainen raati
valitsee voittajan, jota on tarjolla ensi vuoden
ystävänpäivänä kaikissa Tampereen
kouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.
– Parhaassa tapauksessa saadaan
kaikki finalistit vakiruokalistalle.
TYÖRYHMÄT ja yhdistykset voivat hakea
Mun Tampere -joukkorahoitusavustusta
iloa, viihtyisyyttä tai yhteisöllisyyttä tuovaan
hankkeeseen, jolle kerätään rahoitusta
Mesenaatti.me-joukkorahoitussivulla.
– Joukkorahoitusavustukselle on ominaista,
että koko toiminta on tamperelaisten
omissa käsissä. He ideoivat hyvän
hankkeen, keräävät itse sille rahoituksen
joukkorahoituskampanjalla ja rahoituksen
saatuaan toteuttavat hankkeensa, kertoo
suunnittelija Lilli Siikasmaa.
– Kaupunki osallistuu rahoitukseen
yhtenä osarahoittajana muiden joukossa.
Lisäksi kaupunki tukee kampanjoja niiden
viestinnässä sekä tarjoamalla sparrausta
ja vertaisverkoston, Siikasmaa jatkaa.
Tänä vuonna toteutui seitsemän hanketta,
jotka saivat Mun Tampere -joukkorahoitusavustusta.
Hankkeiden kirjo on ilahduttavan laaja.
Se ulottuu kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksien
parantamisesta yhteisöllisiin
tiloihin ja heikommassa asemassa olevien
tukemiseen. Joukkorahoituksen ansiosta
voitiin jatkaa Onkiniemi Ateljeen yhteisötaidetoimintaa
ja saatiin edistettyä vanhan
navetan kunnostusta Rientolan Setlementin
uudeksi monitoimitilaksi. Tampere
Hacklab sai hankittua metallijyrsimen
Nekalassa olevaan yhteisölliseen työpajaansa.
Tamperelaiset kädenvääntäjät saivat
uuden esteettömän harjoitussalin ja
kaupungin kansainvälinen Bloom-yhteisö
sai tilan, jossa voi viihtyä ja verkostoitua.
Lisäksi päästiin tukemaan erityisherkkien
nuorten mielenterveyttä sekä levittämään
tamperelaisiin alakouluihin tunnekivi-menetelmää,
jonka avulla lapset voivat kertoa
huolistaan.
– Joukkorahoitus on osoittautunut hyväksi
keinoksi tukea tamperelaisten omaa
toimintaa. Sitä tullaan jatkamaan ensi
vuonna, toteaa suunnittelija Siikasmaa.
Lue lisää: tampere.fi/joukkorahoitus
Näin osallistut kisaan!
Lähetä oma kasvisruokareseptisi sähköpostitse
tuotannonohjaus@voimia.fi
tai palauta se oman koulusi keittiölle
viimeistään 15.10.2021.
Suunnittele resepti esim. neljälle henkilölle,
tuotekehityskokit muokkaavat
sen sopivaksi neljällesadalle.
Liitä reseptiin yhteystietosi: nimi, sähköpostiosoite
ja puhelinnumero sekä
koulun nimi ja luokka.
Kehräsaaressa vietettiin keväällä kansainvälisten ja kansainvälisyydestä kiinnostuneiden
tamperelaisten Bloom-yhteisötilan avajaisia. Varat tiloihin koottiin
joukkorahoituksella.
Kuva: K. Ahtiainen Photography
Vuoreksen
koulussa 3. luokkaa
käyvän Pihla Eerolan
kasvisruokasuosikki
on kasvishernekeitto.
/joukkorahoitus.html