IHMISTEN ASIALLA
Tampere.fi
uudistuu
asiakkaita
kuunnellen
14 • TAMPERE-LEHTI 2021
Tampere rakentaa ja korjaa
päiväkoteja ja kouluja
PÄIVÄKOTIEN ja koulujen rakentaminen
ja perusparantaminen jatkuu Tampereella
vilkkaana. Tänä vuonna ovat valmistuneet
jo Lielahden ja Pellervon päiväkodit.
Tulevista hankkeista suurimpiin kuuluu
Etelä-Hervannan koulukeskus. Uudisrakennukseen
tulee päiväkoti, esiopetus
sekä perusopetuksen luokat 1–9. Rakentaminen
on alkanut huhtikuussa ja rakennus
otetaan käyttöön elokuussa 2023. Uudisrakennus
tehdään samalle tontille, jossa
Etelä-Hervannan vanha, viime vuonna
purettu koulurakennus sijaitsi.
Olkahisen koulun uusi koulurakennus
valmistuu ja otetaan käyttöön syysloman
jälkeen lokakuussa 2021. Samalla tontilla
sijaitsevaa Olkahisen päiväkotia perusparannetaan
parhaillaan. Päiväkoti saadaan
käyttöön helmikuussa 2022.
Uuden Isokuusen päiväkodin ja koulun
LIELAHDEN uusi päiväkoti avasi ovensa
elokuun alussa. Samalla tontilla aiemmin
ollut päiväkotirakennus purettiin ja tilalle
rakennettiin uusi. Uudessa, kaksikerroksisessa
päiväkodissa on paikat 160 lapselle.
Tilat ovat valoisat ja avarat.
Päiväkodin johtaja Kati Vaajasen mukaan
alku uudessa päiväkodissa on sujunut
hyvin: henkilökunnalta on tullut lähes
päivittäin positiivista palautetta. Erityisesti
kiitosta saa tilojen jakomahdollisuus.
– Kaivataan sitä, että voidaan jakaa tiloja
ja mennä oman pienen 5-6 lapsen ryhmän
kanssa yhteen tilaan.
Päiväkodin alakerrassa on tilavan ruokasalin
kyljessä pikkukeittiö sekä liikuntasali.
Liikuntasalissa on muun muassa
puolapuut, jotka saa laskettua alas näyttämöksi.
Pikkukeittiökin ehdittiin korkata
jo elokuussa.
– Keittiöllä on suuri merkitys. Aina löytyy
munia, jauhoja ja sokeria, että voi leipoa,
Vaajanen sanoo ja kertoo, että haastattelua
edeltävällä viikolla keittiössä leivottiin
sämpylöitä.
– Mikä sen ihanampaa, jos täällä tuoksuu
tuoreilta sämpylöiltä.
Päiväkodin arkkitehtuurissa näkyvät
värit, erityisesti sininen ja keltainen.
– Oppimisympäristön ulkonäön tulee
houkutella lapset leikkeihin. Kun lapset astuvat
sisään, he pystyvät hahmottamaan,
että hei, tuonne haluan leikkimään, siellä
on jotain kivaa, Vaajanen sanoo.
Myös henkilökunta on päässyt valitsemaan
tiloihin tulevia kalusteita. Erikoisuutena
Lielahden päiväkodissa on jäähdytysjärjestelmä,
joka viilentää taloa kesähelteillä.
– Leikkimään houkuttelevan pihan ovat
löytäneet myös lähialueen perheet. Perheet
käyttävät sitä paljon iltaisin ja viikonloppuisin,
mikä on toivottavaa.
rakentaminen etenee Vuoreksessa. Isokuusen
päiväkotiin tulee tilat 160 lapselle
ja kouluun 150 oppilaalle (esiopetus ja
1.–2. luokat). Uudet tilat otetaan käyttöön
tammikuussa 2022.
Myös Sammon koulun laajennuksen ja
sen yhteyteen rakennettavan päiväkodin
uudisrakennuksen rakennustyöt ovat jo
käynnissä. Uudet tilat saadaan käyttöön
tammikuussa 2023.
Pispalan koulun perusparannus on
käynnissä. Pispalassa työt jatkuvat jonkin
verran pidempään, kuin oli arvioitu.
Pispalan koulu saadaan käyttöön maalis
huhtikuussa 2022.
Messukylän koulun ensimmäisen rakennuksen
perusparannus on alkanut, ja
rakennus saadaan käyttöön tammikuussa
2022. Perusparannustyöt tehdään koulussa
kolmessa vaiheessa niin, että viimeisenä
perusparannettava rakennus on valmis
vuonna 2024.
Hyhkyn koulun perusparannustyöt alkoivat
kesäkuussa 2021. Perusparannus
valmistuu loppuvuodesta 2022.
Multisillan uuden päiväkodin rakentaminen
jatkuu Terävänkatu 2:ssa. 140-paikkainen
päiväkoti otetaan käyttöön tammikuussa
2022.
Vellamon päiväkodissa on alkanut
perusparannus. Vellamon päiväkodin
toiminta on siirtynyt remontin alkaessa
uuden Pellervon päiväkodin yhteyteen. Samalla
ilta- ja vuorohoito siirtyvät pysyvästi
Vellamosta Pellervoon. Vellamon tilojen
remontti kestää noin vuoden.
Myös Ikurin päiväkodin perusparannus
on alkamassa. Päiväkodin toiminta siirtyy
remontin ajaksi Peltovainion väistötilaan.
Perusparannus valmistuu elokuussa 2022.
Lielahdessa henkilökunta iloitsee
Lielahden päiväkodin johtaja Kati Vaajanen kertoo, että henkilökunnalta on tullut kiitosta
uusista tiloista.
Lielahden päiväkodissa on sali, jossa on muun muassa puolapuut, joista saa näyttämön
esityksiä varten.
TAMPERE.FI-SIVUSTON uudistuneet
verkkosivut julkaistaan
vuoden 2022 keväällä. Kaupungin
uudet verkkosivut ovat entistä
asiakaslähtöisemmät, helppokäyttöisemmät
ja houkuttelevammat.
Uudistusprojektissa toteutetaan
uusi Tampere.fi-pääsivusto
Drupal-alustalle sekä useita erillissivustoja
WordPress-ympäristöön.
Pitkän linjan tavoitteena on
yhtenäistää kaupungin verkkopalvelukokonaisuutta.
Kaikkien
sivustojen ulkoasuun luodaan
Tampereen brändin mukainen
yhtenäinen tunnistettavuus.
Tampere.fi-sivuston toteutus
on edennyt hyvin aikataulussaan.
Tavoite on julkaista kaikkien nähtäville
sivujen kehitysversio eli
betaversio marras-joulukuussa.
Betaversio on sisällöltään
hyvin suppea, mutta sen kautta
saadaan arvokasta palautetta
sivujen käyttäjiltä sivujen käyttökokemuksesta.
WordPress-ympäristössä on
jo julkaistu ensimmäiset sivut:
Tampereen päivän ohjelmasivut
osoitteessa tampereenpaiva.
fi sekä vuoden 2022 jääkiekon
MM-kisojen Tampereen kaupungin
kisasivut osoitteessa
2022jaakiekonmmkisat.tampere.
fi. Lähiviikkoina julkaistaan myös
uudet Muumimuseon ja Tampere
Filharmonian sivustot, ja käynnissä
on myös kasvatuksen ja opetuksen
nykyisten blogisivustojen
siirto WordPress-ympäristöön.
Syksyn mittaan toteutusvuorossa
ovat Tampereen taidemuseon,
Sara Hildénin taidemuseon, Tampereen
Veden ja Tredun sivustot.
Verkkosivujen uudistaminen
tehdään vahvasti asiakkaita
kuunnellen. Suunnittelun ja
toteutuksen aikana on toiminut
apuna asiakkaista rekrytoitu
sähköisellä osallistumisalustalla
toimiva Verkkosivuraati. Suunnitelmia
on annettu raadille kommentoitavaksi,
ja vastauksia hyödynnetään
sivustojen toteuttamisessa.
Tampereen verkkosivuja
käyttäviä erityisryhmiä tavoitellaan
mukaan myös muilla keinoin,
muun muassa vammais- ja
vanhusneuvostojen kautta.