KULTTUURI JA TAPAHTUMAT
Kulttuuria kaikille kaupunkilaisille
TAMPEREELLA pilotoidaan parhaillaan
Kaikukorttia. Kaikukortti on tarkoitettu tiukassa
taloudellisessa tilanteessa oleville
henkilöille ja perheille.
– Kulttuuri kuuluu kaikille, mutta kaikilla
ei ole varaa hankkia lippuja esimerkiksi
teatteriin tai konserttiin. Siihen on
kehitetty ratkaisuksi Kaikukortti, kertoo
projektityöntekijä Katri Kaitajärvi.
Vuonna 2015 Espoossa kehitetty Kaikukortti
on laajentunut valtakunnalliseksi.
Kaikukortin
tavoitteena on, että
kaikki voisivat
kuluttaa kulttuuria
varallisuuteen
katsomatta.
Kauppiin Suomen nykyaikaisin pesäpallo- ja hiihtostadion
22 • TAMPERE-LEHTI 2021
Tampereen pilotti kestää vuoden 2022
loppuun. Tarkoituksena on tehdä siitä pysyvä
käytäntö.
Pilottivaiheessa Kaikukortin saaminen
vaatii asiakkuutta aikuissosiaalityössä,
työllisyyspalveluiden kuntouttavassa
työtoiminnassa tai tiettyjen järjestöjen
tietyissä yksiköissä.
– Kulttuuripalveluissa ja Tampereen
kaupungilla kyllä tiedostetaan, että hyvin
tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevia
on enemmänkin.
Pilotin aikana
kohderyhmä on
kuitenkin aika rajattu.
Kaikukortilla voi
päästä Tampereella esimerkiksi
museoihin, teatteriin
tai konserttiin. Kaitajärvi kertoo, että
kulttuuritoimijat voivat halutessaan
lähteä mukaan tarjoamaan palvelua
kaikukorttilaisille.
– Tätä ei millään tavalla kompensoida
eikä subventoida kulttuuritoimijoille, vaan
he lähtevät ihan omasta hyvästä tahdostaan
mukaan. Sen takia kaupunki ei voi
olettaa, että tähän lähdetään automaattisesti.
Kaitajärvi kertoo, että toiveena on
laajentaa Kaikukorttia koskemaan myös
liikuntapalveluita.
– Meillä on lähdetty kulttuuri edellä,
mutta suhtaudumme hyvin avoimesti kulttuuri
sanaan. Myös festivaaleja toivotaan
mukaan, Kaitajärvi sanoo.
Kaikukortti kuuluu myös Tampereen
kaupungin kulttuuristrategiaan vuodelle
2030. Kortin avulla pyritään lisäämään
kulttuurin saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta
kaikkien kaupunkilaisten
keskuudessa.
Kaikukortilla halutaan
tavoittaa myös sellaisia
tiukassa taloudellisessa
tilanteessa
olevia ryhmiä, jotka
käyttävät kulttuuripalveluita
muita
vähemmän, esimerkiksi
maahanmuuttajat
ja pitkäaikaistyöttömät,
joiden
hyvinvointia ja kotoutumista
kulttuurista nauttiminen
voi lisätä.
Kuka voi saada Kaikukortin? Mihin Kaikukortti
käy? Katso lisätiedot tampere.fi/
kaikukortti.
Kuva: Laura Vanzo
KAUPIN urheilupuiston rakentaminen
etenee. Rakentaminen on aloitettu vuonna
2018 ja tavoitteena on, että alue on valmis
vuonna 2024.
Uuden pesäpallo- ja hiihtostadionin
toteutussuunnitelma ja -sopimus hyväksyttiin
syyskuun alussa maanrakennus- ja
perustamistöiden osalta. Maanrakennus-
ja perustustyöt aloitetaan jo tässä kuussa.
Uusi huoltorakennus valmistui jo syyskuun
alussa. Aikataulu uuden stadionin osalta
on hyvin tiukka.
– Tavoite on, että pesäpallostadion on
valmis vuoden 2022 kesäkuun loppuun
mennessä, kertoo Tampereen liikunta- ja
nuorisojohtaja Pekka P. Paavola.
Ensi vuonna heinäkuun alussa pelataan
pesäpallon Itä–Länsi-ottelu, jota Tampere
isännöi. Kyseessä on Pesäpalloliiton
100-vuotisjuhlavuoden ottelua ja se on
tarkoitus pelata uudella stadionilla.
Uusi pesäpallo- ja hiihtostadion tulee
olemaan näkyvä maamerkki alueella. Paavolan
mukaan siitä on tulossa Suomen
nykyaikaisin. Uusi pesäpallo- ja hiihtostadionin
katsomorakennus on kooltaan
1 750 bruttoneliötä. Uudisrakennukseen
tulee katetut tilat noin 2500 katsojalle sekä
oheistiloja: pukuhuoneita wc- ja pesutiloineen,
tapahtumien järjestämiseen
toimisto- ja toimitsijatiloja sekä varuste- ja
varastotiloja.
– Pesäpallopelien voittaminen tai
häviäminen ei ainakaan olosuhteista jää
kiinni, Paavola sanoo.
Kuva: Arkkitehdit Kontukoski
Havainnekuva
Kaupin pesäpallo- ja
hiihtostadionin
uudesta katsomorakennuksesta.
/kaikukortti.html