Onko
kulttuurisotien
aika ohi?
Tutkin väitöskirjassani amerikkalaisten juutalaisten osallistumista kulttuurisotiin
Obaman presidentti-kaudella. Kun kerron aiheestani, usein ensimmäinen kysymys
on, miten määrittelen kulttuurisodat. Termi on kutkuttava ja huomiota herättävä,
mutta ei ole täysin selvää, mitä sillä missäkin yhteydessä tarkoitetaan.
Lähden liikkeelle professori
Stephen Protherosta, joka
muotoilee verrattain pätevän,
neliosaisen kulttuurisotien
määrittelyn hieman raflaavasti otsikoidussa
kirjassaan Why liberals win
(Even when they lose elections) vuodelta
2016.
Hänen mukaansa kulttuurisodat
a) ovat julkisia kiistoja, jotka tapahtuvat
yleisillä ja yhteiskunnallisilla
foorumeilla,
b) koskevat moraalisia, uskonnollisia
ja kulttuurisia aiheita, eivätkä esimerkiksi
suoranaisesti taloudellisia
kysymyksiä,
c) linkittyvät kysymykseen siitä, kuka
tai mikä on ”oikeasti amerikkalaista”
(truly American) ja
d) ovat kiivaita ja rajuja kiistoja, joihin
liittyy ajatus siitä, että vastapuoli
ei ainoastaan ole eri mieltä, vaan sen
aatteet ja tavoitteet muodostavat uhan
koko kansakunnalle.
Protheron määritelmä on hyvä lähtökohta,
mutta ei vielä täysin tyhjentävä
vastaus alussa esitettyyn kysymykseen.
Kulttuurisota vai kulttuurisodat?
Pitäisikö kulttuurisodista puhua yksikössä
vai monikossa? Sodan ajatellaan
tavallisesti koostuvan monista
taisteluista. Siinä mielessä tuntuisi
loogiselta, että olisi yksi suuri kulttuurisota,
jonka alla käydään monia
(kulttuuri)taisteluita. Tutkimuksessa
kuitenkin puhutaan usein kulttuurisodista
monikossa. Tällöin ajatellaan,
että esimerkiksi kiista samaa sukupuolta
olevien oikeudesta avioliittoon
on yksi kulttuurisota, ja keskustelu
orjuuden historiaan liittyvien patsaiden
poistamisesta on toinen kulttuurisota.
Kiistojen eriyttäminen erillisiksi
kulttuurisodiksi on perusteltua siinä
mielessä, että vaikka tuntuisi houkuttelevalta
katsoa kaikkia kiistoja ja
niiden osapuolia yhtenä kokonaisuutena,
todellisuudessa osapuolet eivät
■ OLLI SAUKKO
24 | SAM MAGAZINE 4/21