Moninaisista kriiseistään
huolimatta Hollywood
on kuitenkin yli satavuotisen
historiansa aikana
luonut nahkansa monta kertaa
uudelleen, ja tänä päivänä sillä on taas
edessä samanlainen peiliin katsomisen
paikka kuin 1960-luvun lopulla.
Hollywoodin kultakausi
ja toisen maailmansodan
jälkeinen uusi tähtikuva
Kun Hollywood 1900-luvun alussa
käytännössä loi amerikkalaisen
viihdeteollisuuden valta-aseman,
elokuva massamediana vei kiinnostuksen
1800-luvun kirjallisista ja intellektuelleista
hahmoista näyttelijätähtiin.
Tähtikultti tuntui olevan
kuin uusi mytologinen maailma
kaupungistuvalle ja teollistuvalle
Yhdysvalloille.
Alusta asti elokuvateollisuus keskittyi
Kalifornian auringon alle, mikä
helpotti huomattavasti ulkokuvauksien
tekoa ja lisäsi tuotantoa.
1920-luvulta alkaen kaupallinen elokuva
onkin monesti merkinnyt yhtä
kuin Hollywood – vuonna 1928 kahdeksan
keskeistä elokuva-alan yritystä
olivat saavuttaneet valta-aseman
Hollywoodissa. Tähtikultin syntyessä
sitä pidettiin yllä niin räikeiden silmänkääntötemppujen
kuin elokuvissa
yleistyneiden lähikuvien kautta,
jotka loivat edellytykset tähtikuvien
hienosäätöön ja eri lajityyppien yleistymiseen.
Vähitellen myös äänielokuvan
yleistyminen loi pohjan Hollywood
elokuvan kulta-ajalle 1930- ja
1940-luvuilla.
Elokuvatutkija Richard Dyerin
mukaan tähtikultti perustui alusta
alkaen konseptille, jossa tähden
piti edustaa vaikeasti määriteltävää
yhdistelmää normaaliutta tai tavallisuutta
ja erityisyyttä. Kun mykkäelokuva
keskittyi erityisesti lähikuvien
kautta ilmaisemaan tätä
tähteyden salaperäistä yhdistelmää
– aina teatterinäyttelijöiden maskeja
ja maneereita myöten – äänielokuva
muutti tähteyden luonnetta monessa
suhteessa.
Yhdysvaltain elokuva-akatemia on palkinnut alan parhammistoa jokavuotisessa Oscar-
gaalassa Hollywoodissa vuodesta 1929 alkaen.
Rudolf Valentinon kaltainen kohtalokas
latinorakastaja ja eksotisoitu
mies – hommes fatals – tai hänen
naisvastineensa kauhistuttavan paheellinen
femme fatale Theda Bara
eivät välttämättä enää pärjänneet
äänielokuvassa, joka perustui
hienostuneempaan näyttelemiseen
kuin mykkäelokuvan elehdintään ja
elämää suurempien tunteiden esittämiseen.
Siksi äänen käyttöönotto
katkaisi monen mykkäkauden tähden
uran, koska esimerkiksi heidän
piipittävä äänensä ei sopinut enää
valkokankaalle tai oli jyrkässä ristiriidassa
korostunutta maskuliinisuutta
vasten. Tähteyden maaginen konsepti
katosi monen mykkäelokuvan tähden
kohdalla.
Kuitenkin mykkäelokuvan ekspressiivisyys,
erityisesti saksalaisen
ekspressionismin kaudella, vaikutti
Hollywood-elokuvan taiteellistumiseen
1930- ja 1940-luvulla ja eurooppalaista
alkuperää olevien (teatteri)
näyttelijöiden suosimiseen (Bela Lugosi,
Boris Karloff, Charles Laughton).
Tämä synnytti myös uusia erityisiä
Hollywoodin lajityyppejä, kuten kauhuelokuvan,
westernin, gangsterielokuvan,
romanttisen seikkailueloku-
© ISTOCK BY GETTYIMAGES
van ja film noir-rikoselokuvat, joissa
loistivat Humphrey Bogartin ja James
Cagneyn kaltaiset outlaw-tähtikuvan
edustamat yhteiskunnan ulkopuoliset.
Hollywood alkoi 1930-luvun alussa
laman vuoksi kehitellä myös uusia
”kansanomaisempia” tähtityyppejä,
jolloin naistähti muuttui vampista
naapurin tytöksi ja miestähteys
kiinnittyi osaksi amerikkalaista arkea.
James Stewart ja Henry Fonda
näyttelivät lempeitä, mutta tiukan
paikan tullen riuskoja kansanmiehiä,
joiden edustamaan perusamerikkalaisuuteen
oli helppo samaistua.
Gary Cooper ja Clark Gable olivat
kuin amerikkalaisen maskuliinisen
tähtikuvan kaksi kolikonpuolta, jossa
heidän skaalansa ylti komediasta
toimintaelokuviin. Elokuvatähdistä
tuli populistisen komedian ja uuden
elokuvarealismin kautta teeskentelemättömiä
ihmisiä ja yleisön usein
läheisiä suosikkeja, kuitenkin samalla
säilyttäen tähteyden maagisen konseptin.
Hollywood ja sen tähtikultti säilyttivät
valta-asemansa pitkälle 1950-luvun
alkuun, mutta tällöin niitä alkoi
uhata ensin boheemista nuoriso- ja
taiteilijakulttuurista tulevat uuden-
SAM MAGAZINE 4/21 | 11