KOLUMNI
Voit lukea SAM Magazinen kolumneja ja artikkeleita myös osoitteessa sammagazine.fi.
Honey, see you later!
TALVI TEKEE tuloaan Los Angelesissa ja nyt voi vihdoinkin
pukea päälle vähän lämpimämpiä vaatteita,
kuten villapaidan ja villasukat. Los Angelesin talvi
saattaa kuitenkin yllättää. Jos aamulla on viileä ja
lähtee villapaidassa ulos, päivällä voi olla yhtäkkiä
niin lämmin, että villapaita on ihan liioittelua.
Olen oppinut täällä sen, että vuodenajasta riippumatta
kannattaa varautua aina pitkähihaisilla ja
pitkälahkeisilla vaatteilla. Tämä tuli opittua kantapään
kautta, kun muutaman kerran yllättävät
menot ovat johtaneet täältä Hollywoodista Santa
Monicaan, jossa merituuli saa pohjoiskarjalaisenkin
tytön värjöttelemään. Toisaalta kylmän raikas tuuli
muistuttaa Suomen syksyä, jonka näin viimeksi
kaksi vuotta sitten. Suomeen on tosi kova ikävä.
Puhuin erään ystäväni kanssa siitä, miten välillä
voi kokea hetkiä, joissa tajuaa asuvansa täällä. Tämä
tapahtui minulle taas pari viikkoa sitten, kun kävelin
kadulla ja se tunne iski voimakkaasti. Miltähän
tuntuu matkustaa parin vuoden tauon jälkeen taas
Suomeen? Tämä selviää toivottavasti alkukeväästä,
kun pääsemme vihdoinkin käymään Suomessa.
Olen tutustunut aviomieheni kanssa naapurissa
asuvaan vanhempaan mieheen, jolla on koira.
Tästä mies ja koira pariskunnasta on tullut meille
niin hyvät kaverit, että syömme usein yhdessä ja
käyn heidän kanssaan joka viikko kävelyllä. Yhtenä
päivänä olin taas naapurin ja tämän koiran kanssa
iltalenkillä ja naapurimme huikkasi kadun toisella
puolella olevalle koiralle ja tämän omistajalle muutaman
“small talk”-lauseen.
Kun olimme lähdössä jatkamaan matkaa, naapurini
huusi koiran omistajalle “Honey, see you later”.
Tiesin, että he eivät tunteneet toisiaan hyvin,
joten naurahdin ja sanoin, että meillä Suomessa
ei ihan noin sanottaisi hyvästellessä puolitutulle.
Naapurini kyseli “Oho, miksi ette?”. Tästä syntyi
hyvä keskustelu siitä, miten me kaikki voimme
Niina Myller muutti Pohjois-Karjalasta Los Angelesiin joulukuussa 2019. Saamme seurata hänen ensiaskeleitaan uudessa
kaupungissa. Myller on tehnyt työuransa elokuva-ja tv-alalla, EU-projekteissa ja luovien alojen yritysten kehittäjänä.
Hän on myös intohimoinen kamppailu-urheilija. Niina löytyy Instagramista ja TikTokista @niinacarita-nimellä.
©NICO HARTIKAINEN
olla hyväntahtoisia, mutta se ei aina välttämättä
näy kulttuurissamme tai sosiaalisissa tilanteissa.
“Honey, see you later” on kaunis tapa sanoa,
että törmätään myöhemmin, jos törmätään. Sanan
honey käyttäminen ei tarkoita sitä, että minulla
olisi intiimisuhde tämän henkilön kanssa ja “see
you later” ei tarkoita, että pitäisi avata kalenteri ja
kysyä “No, moneltako ja missä?”.
Olen tosissaan oppinut rakastamaan tätä kaunista
small talkia, jonka tehtävä on ottaa toinen
kohteliaasti huomioon. Vaikka rakastankin suomalaisuutta,
olen oppinut ehkä myös sen toisen
puolen, miten suorasukainen ja tunnekylmä suomalainen
kommunikaatio voi olla amerikkalaisesta
näkökulmasta. Kaikki tämä vaan siksi, että meillä
on erilainen tapa puhua.
Miten paljon voimme oppia toisiltamme ja miten
paljon onkaan asioita, joita emme näe, koska emme
ole avoimia näkemään tai oppimaan. Meissä kaikissa
on tämä itsekäs ominaisuus ja uskon että elämästä
eniten saa irti se, joka on aidosti utelias ja epäitsekäs.
Tähän loppuun siis: “Honey, see you later”.
SAM MAGAZINE 4/21 | 13