JÄSENYYS
Minun Amerikkani-palstalla esitellään SAM-jäsenien omakohtaisia Amerikka-tarinoita.
Minun
Yhdysvaltoihin lähti 1970-80-luvuilla lukuisia suomalaisia ekspatriaatteja,
yrityksen ulkomaille lähettämiä työntekijöitä. Useimmiten mukaan lähti
koko perhe. Päivi Auranen kertoo ikimuistoisesta ensimmäisestä Amerikkakokemuksestaan,
alussa.
■ PÄIVI AURANEN
johon liittyi isän työkomennus Keskilänteen 1980-luvun
Yksi ekspatriaateista oli isäni, Ossi A. Saarinen
(1939-2019), jonka Tampella lähetti Springfieldiin
Ohioon. Tampella oli ostanut vesivoimalaitosturbiineja
valmistavan The James Leffel-yhtymän ja
isäni meni sinne talousjohtajaksi.
13-vuoden ikäisenä en hahmottanut realistisesti
mistä isän komennuksessa oli kyse, ymmärsin lähinnä
pääseväni pitkälle matkalle.
Seikkailu alkakoon
Saavuimme New Yorkin JFK:n lentokentälle tammikuussa
1980. Jo maahantulo oli jännittävä kokemus,
kun äitiä ”kuulusteltiin” ja kysymyksistä oli vaikea
välillä saada selvää. Muistan, että virkailijalle piti
näyttää käteistä rahaa todistaaksemme, että pystymme
tulemaan toimeen.
Matka yli Appalakkien alkoi BeeGeesin soidessa
autoradiossa. Taivas oli upean, syvän sininen ja
mäet valtavia. Puiden sekaan oli helppo kuvitella
intiaaneja. Pysähdyimme valtavan kokoiseen ruokakauppaan,
jossa oli vaikka mitä herkkuja. Kävimme
myös McDonaldsilla ja harjoittelimme pirtelön
tilaamista. Yövyimme hotellissa, luultavasti
Holiday Innissä, jossa oli upea aamiaishuone isoine
pyöreine pöytineen.
Alku oli kielen kannalta kankeaa, sillä eihän
englannin kieli ollut Suomessa samalla lailla arjessa
mukana kuin nykyään. Silti koulu lähti minulta
ja siskoltani jo kevään aikana mukavasti käyntiin.
Sosiaalisten tilanteiden jännittäminen oli paljon
suurempi rasite ainakin minulle, vaikka asiat kyllä
sujuivat ihan hyvin. Kaipasin kuitenkin äidinkieltäni
puhuvia nuoria ja vapaa-aikaa ystävieni kanssa.
Suomalaiset ystävät kuin suku
Suomen kielen ja kulttuurin kaipuuta helpotti se,
että Springfieldiin muutti myös muita suomalai-
sia perheitä saman yhtiön palvelukseen. Erityisen
läheiseksi meille muodostui Sinisalon perhe, jonka
vanhemmat, Lasse ja Anne, olivat iältään juuri minun
ja vanhempieni väliltä, ja lapset Heidi ja Elina olivat
ihania pieniä tyttöjä. Kävimme Sinisalojen kanssa
pelaamassa tennistä ja teimme viikonloppuretkiä
erilaisiin kohteisiin. Yksi parhaita oli Daytonissa
sijaitseva National Museum of United States Air
Force, jossa voi nähdä kuukapseleita ja raketteja.
Museota voi edelleen suositella kaikille vähääkään
aiheesta kiinnostuneille.
Tapaamisemme harvenivat, kun Sinisalot muuttivat
Chicagoon keväällä 1981, missä Lasse Sinisalo
vastasi Tamrockin huolto- ja varaosatoiminnasta
Amerikoissa. 1990-luvalla toiminta siirtyi hänen
oman yrityksensä toiminnaksi lähes kolmeksikymmeneksi
vuodeksi. Heidän perheensä siis amerikkalaistui
eivätkä he enää palanneet Suomeen.
Chicagon matkojen lisäksi matkustimme lomien
aikana autolla. Kävimme Great Smoky
Mountains-vuoristossa, ja luonto siellä on var-
Metalli-, metsä- ja tekstiiliteollisuudessa toiminut Tampella
osti 1970-89-lukujen taitteessa vesivoimalaitosturbiineja valmistaneen
The James Leffe-yrityksen Springfieldistä Ohiosta.
22 | SAM MAGAZINE 4/21