keskeltä. Hissilipun Jackson Holen
-laskettelualueelle olin myös ostanut
jo etukäteen, ja varannut heidän
välinevuokraamostaan lumilaudan.
Mukanani minulla oli ainoastaan omat
lumilautakengät ja lasketteluvaatteet.
Kallista lysti oli silti, sillä hissilippu
maksoi ennakkoon 126 dollaria per
päivä ja vuokraamoon sain kulumaan
lähes 60 dollaria. Tämä oli tähän mennessä
kallein vierailuni laskettelukeskukseen,
joten odotin rahalleni
vastinetta.
Päivä valkeni aurinkoisena ja kauniina.
Ystäväni lähti lähellä asuvien
sukulaistensa kanssa hiihtämään
ja minä suuntasin Jacksonista kohti
Jackson Holen hohtavia rinteitä.
Vuokraamosta sain mukaani kelvollisen
lumilaudan ja luukulta ennakkoon
maksamani hissilipun. Ei muuta kuin
gondolilla ylös ja maisemia ihastelemaan.
Rinteet olivat suhteellisen hyvin
hoidettuja, mutta lunta oli mielestäni
vähänlaisesti maaliskuun aluksi. Laskettuani
useamman tunnin maisemia
ihastellen olin kiitollinen saatuani
vihdoin kokea tämän ihmeen.
Ilta hirsimökissä
kansallispuiston laidalla
Iltaa vietimme ystäväni sukulaisten
luona pienessä hirsimökissä kansallispuiston
toisella laidalla, Kelly-nimisessä
kylässä. Vaikkei paikka ollut
kaukana, ajomatka Jacksonista Kellyyn
oli lievästi sanottuna hermostuttava,
sillä alueella ei juurikaan ollut
kuuluvuutta eikä osoitetta löytynyt
kartalta. Lumivallit olivat korkeita,
eikä tienviittoja juuri nähnyt.
Lumipenkkojen yli hyppelevät hirvet
toivat tilanteeseen lisäjännitystä,
mutta pysähdyin silti hetkeksi ihailemaan
vuorten taakse laskevaa aurinkoa.
Harhailtuani teillä edestakaisin
jonkin aikaa, jouduin harmikseni luovuttamaan
ja palaamaan samaa reittiä
takaisin saadakseni puhelimeeni taas
kuuluvuutta. Muutaman puhelinsoiton
jälkeen sain pätevät ohjeet, joiden
avulla löysin lopulta perille. Mökin
ovella odotteli huolestunut oregonilainen
ystäväni ja hänen vieraanvaraiset
sukulaisensa.
Jackson Holessa laskettelun lisäksi
ajomatka Oregonista paikan päälle
tuntui uskomattoman hienolta, sillä
maisemat vaihtuivat tiuhaan. Koin
taas kerran automatkailun olevan
minulle se mieluisin tapa matkustaa
Yhdysvalloissa. Lisäksi oli mielenkiintoista
nähdä, kuinka paikalliset Grand
Tetonin alueella asuivat ja elivät.
Tekisinkö matkan toiste talvella?
Ehkä, mutta seuraavalla kerralla
haluaisin löytää avukseni paikallisia
oppaita, jotka osaisivat opastaa
alueen vapaalaskumahdollisuuksiin
ja off-piste -rinteisiin.
Tiesitkö nämä
Jackson Holesta?
• Jackson Hole sijaitsee Wyomingissa,
Idahon ja Wyomingin
osavaltioiden rajalla sekä
Gros Ventre ja Teton-vuoristojen
välissä. Se on viiden tunnin
ajomatkan ja tunnin lentomatkan
päässä Salt Lake Citysta.
Oregonista ajoimme perille
kolmessa päivässä kahden
yöpymisen taktiikalla.
• Jackson Hole on saanut nimensä
vanhan Jackson’s Hole
-nimityksen mukaan, jota Kalliovuorilla
eläneet vuoristomiehet,
metsästäjät ja uudisraivaajat
aikoinaan käyttivät
tästä laakeasta alueesta.
• Grand Tetonin kansallispuisto
on aivan laskettelualueen
vieressä.
• Jackson Holen lentokenttä on
Yhdysvaltojen ainoa lentokenttä,
joka sijaitsee kansallispuiston
mailla. Sijainnin ja
lyhyen kiitoradan vuoksi sen
käyttö on rajoitettu ainoastaan
pienemmille lentokoneille.
• Jackson, Wyoming on lähin
taajama, josta löytyy paljon
palveluita turisteille.
• Läheinen Yellowstonen kansallispuisto
jää yleensä talvella
lumen vuoksi näkemättä,
mutta on kesäisin yksi Yhdysvaltojen
suosituimmista luonto
ja perhematkakohteista.
Kea Soza asui tai matkusti Yhdysvalloissa
vuosittain lähes 20 vuoden ajan, kunnes
pandemia pisti suunnitelmat jäähylle.
Lukuisilla matkoillaan hän on suosinut
kansallispuistoja ja muita luontokohteita,
sekä Alaskaa, jossa hän oli vaihto-
oppilaana 1996-97.
Jackson Holessa Wyomingissa saa ajella melkoisissa vuoristomaisemissa.
16 | SAM MAGAZINE 4/21