NUOREN
TYÖNTEKIJÄN
TYÖKYKY
TARVITSEE
ENEMMÄN
HUOMIOTA
Nuoret työntekijät, nuo tulevaisuuden työn
toivot ja pitkälle puurtajat. Heidän työuriinsa
kohdistuu yhä enemmän odotuksia ja olettamuksia,
mutta on hyvä huomioida myös millä
voimavaroilla tulevat työvuodet suoritetaan.
Tässä artikkelissa käydään läpi Helsingin kaupungin
nuorten työntekijöiden sairauspoissaolojen
välittämää viestiä heidän työkyvystään.
Nuoren työntekijän työkyvyttömyys johtaa
lukuisten tuottavien työvuosien menetetykseen
ja on myös henkilölle itselleen usein
hyvin ikävä tila paitsi terveydellisten, myös
sosiaalisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten
tekijöiden kautta. Tutkimuksien perusteella
työterveyshuollon ja asiakasyritysten
on syytä yhä kattavammin suunnata työterveydellistä
mielenkiintoa myös työpaikkojen
nuoriin työntekijöihin.
TAUSTA JA AINEISTO
Olen tutkinut Helsingin kaupungin nuorten työntekijöiden työkyvyttömyyden
muutoksia ja sosioekonomisia eroja viimeisten 15 vuoden ajalta (2002–
2016). Tutkimuksissani nuori tarkoittaa alle 35-vuotiasta työntekijää. Työkykymittarina
olen käyttänyt pääasiassa eripituisia sairauspoissaoloja.
Päädyin tutkimaan nuorten työntekijöiden sairauspoissaoloja käytännön
työssä Helsingin kaupungin työterveyskeskuksessa (nykyinen Työterveys
Helsinki) tekemieni havaintojen johdattelemana. Vastaanotollani oli
usein nuori työntekijä, jolla oli jonkinlaista pulmaa työssäjaksamisen kanssa.
Nuortenhan pitäisi ikänsä puolesta olla terveintä työvoimaa, joten havainto
oli ristiriitainen. Tuli tunne, että tätä ilmiöitä täytyy selvittää vähän enemmän.
Aiempaa tutkimustietoa kartoittaessani löysin Helsingin yliopiston Helsinki
Health Study -tutkimusryhmän, joka on tehnyt valtavasti laadukasta työ-
kykytutkimusta jo vuosituhannen alusta alkaen. Aloitin väitöskirjan tekemisen
kyseisessä Helsingin kaupungin työntekijöitä tutkivassa tutkimusryhmässä
syksyllä 2013. Väitöskirjan (4/2016) jälkeen olen jatkanut aiheen parissa,
koska tutkimuksieni tulokset ovat olleet erittäin mielenkiintoisia ja aiempaa,
muiden tekemää tutkimusta nuorten työntekijöiden sairauspoissaoloista
ei juuri ollut. Nyt aihetta tutkitaan myös esimerkiksi Työterveyslaitoksella.
Tutkimukseni ovat rekisteripohjaisia, ja kaikki Helsingin kaupungilla vuosien
2002–2016 aikana olleet nuoret työntekijät ovat aineistossani mukana.
Sairauspoissaolot on kuvattu ryhmätasolla ja per henkilötyövuosi, koska
työsuhteet ovat eripituisia ja siten sairauspoissaoloriskissä olemisen aika
vaihtelee. Sosioekonomisella asemalla tarkoitetaan neliluokkaista koulutusastetta
sekä neliluokkaista ammattiasemaa, molemmat luokittelut ovat
hierarkkisia. Naisilla on enemmän sairauspoissaoloja kuin miehillä, joten
heidän sairauspoissaolojaan on tutkittu erillisinä ryhminä. Kuviossa 1. on
esitetty vuoden 2016 tunnuslukuja aineistosta.
TUTKIMUSTEN PÄÄTULOKSET
Tarkastelemani aikatrendi on pitkä, ja sairauspoissaoloissa tapahtui tänä
aikana paljon muutoksia. Pääasiassa vuosittaiset sairauspoissaolomäärät
kasvoivat noin vuoteen 2008 asti, jonka jälkeen suunta on ollut laskeva,
tosin aivan viime vuosina on ollut joitakin merkkejä noususta.
Eripituisten sairauspoissaolojaksojen ikäryhmittäinen tarkastelu paljasti,
että lyhyitä, usein omalla ilmoituksella pidettyjä 1-3 päivän poissaolojaksoja
oli kaikista eniten 18–24-vuotiailla. Tässä ikäryhmässä naisilla oli keskimäärin
noin 3,5 lyhyttä sairauspoissaoloa vuodessa, miehillä vastaava
luku oli 2,5. Lyhyiden sairauspoissaolojen vuosittainen määrä väheni aina
vanhempaan ikäryhmään siirryttäessä, esimerkiksi 30–34-vuotialla naisilla
oli näitä poissaoloja vähän yli kaksi kertaa vuosittain, miehillä vähän alle
kaksi. Yli 35-vuotiailla lyhyitä sairauspoissaoloja oli vielä vähemmän. Huo-
16 Työterveyshoitaja 3/17