Katsaus dengue- ja zikavirusten
diagnostiikkaan ja globaaliin epidemiologiaan
12 Moodi 1/2018
ESSI KORHONEN
on filosofian maisteri (väit.) ja
tutkija Helsingin yliopistolla
sekä lääketieteellisessä
että eläinlääketieteellisessä
tiedekunnassa. Essi väitteli
joulukuussa hyttysvälitteisten
flavivirusten tutkimuksesta.
Hyttysvälitteisiin fl aviviruksiin kuuluvien
dengue- ja zikavirusten, ja niiden
vektorihyttyslajien levinneisyyden
laajetessa kuumeilevien matkailijoiden
nopean, tarkan ja tehokkaan
diagnostiikan merkitys korostuu. Matkailijoiden
avulla voidaan myös havaita uusia virukselle
endeemisiä alueita aikaisessa vaiheessa,
joskus jopa ennen epidemian puhkeamista,
ja seurata virusten maailmanlaajuista epidemiologiaa.
Yleistä dengue- ja zikainfektioista
Denguevirusten 1-4 (DENV 1-4) aiheuttamia
infektioita diagnosoidaan yhä enenevässä
määrin matkailijoilla, jotka vierailevat viruksille
endeemisillä subtrooppisilla ja trooppisilla
alueilla. Todennäköisiä syitä aiempaa
korkeampaan ilmaantuvuuteen ovat kaukomatkailun
ja epidemioiden yleistyminen sekä
denguevirusten laajeneva maantieteellinen levinneisyys.
Viime aikoina Suomessa on diagnosoitu
noin 50–100 uutta tapausta vuosittain,
tosin vuonna 2017 raportoitiin poikkeuksellisesti
vain 24 tapausta (1).
Denguevirusinfektion kliininen kuva vaihtelee
oireettomasta infektiosta hengenvaarallisiin
muotoihin, jotka matkailijoilla ovat onneksi
harvinaisia. Klassisen denguekuumeen
tyypillisiä oireita ovat kuume, ihottuma sekä
voimakkaat lihas- ja nivelkivut. Yhden denguevirustyypin
aiheuttama infektio antaa elinikäisen
immuniteetin kyseistä tyyppiä vastaan,
mutta vain väliaikaisen (muutama kuukausi)
suojan muita denguevirustyyppejä vastaan.
Itse asiassa aiemmin sairastettu dengueinfektio
saattaa tehostaa seuraavan, eri
denguevirustyypin aiheuttaman infektion vaikutuksia,
ja vakavat tautimuodot liitetäänkin
usein sekundääri-infektioihin (2). Matkailijoiden
tartunnat ovat tyypillisesti primääriinfektioita,
mutta näihinkin voi liittyä vakavia
komplikaatioita. Suomessa on raportoitu yksi
kuolemaan johtanut primääri-infektio (3).
Dengueviruksille sukua olevan zikaviruksen
(ZIKV) luultiin olevan varsin harmiton,
Afrikassa ja Aasiassa satunnaisia lieväoireisia
IgM
IgG
NS1 Ag detection
RNA detection
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 90
Days after onset of illness
DENV
ZIKV
infektioita aiheuttanut virus. Zikavirusinfektion
tyypilliset oireet muistuttavat lievän denguekuumeen
oireita; kuumeen, ihottuman ja
lihas- ja nivelkipujen lisäksi zikavirusinfektioon
liittyy kuitenkin usein denguesta poiketen
silmän sidekalvotulehdus.
Vuodesta 2007 lähtien zikavirus alkoi yllättäen
levitä Mikronesian ja Polynesian kautta
Etelä- ja Väli-Amerikkaan sekä Karibialle aiheuttaen
näillä alueilla massiivisia epidemioita.
Näiden epidemioiden yhteydessä zikavirusinfektioiden
kliinisessä kuvassa havaittiin
merkittäviä uusia tautiassosiaatioita. Brasilian
epidemian (2015) yhteydessä havaittiin selkeä
nousu mikrokefaliatapausten lukumäärässä,
ja zikavirusinfektio liitettiin vakaviin sikiön
kehityshäiriöihin. Myöhemmin on huomattu,
että äidin raskaudenaikainen zikavirusinfektio
voi aiheuttaa sikiölle hyvin moninaisia kehityshäiriöitä,
joista osa havaitaan vasta myöhemmin.
Lisäksi aikuisilla potilailla havaittiin
esiintyvän vakavia neurologisia oireita, kuten
Guillain-Barrén syndroomaa. Suomessa zikavirusinfektioita
on vuodesta 2015 lähtien todettu
yhteensä 10 matkailijalla (1).
15
Haasteellinen diagnostiikka
Dengue- ja zikavirusten diagnostiikka perustuu
viruksen genomin (RNA:n), ja/tai
vasta-aineiden osoittamiseen. Denguevirusten
osalta diagnostiikassa on käytössä myös
NS1-antigeenin osoitustesti. Virus-RNA on
osoitettavissa seeruminäytteistä denguevirusten
kohdalla ensimmäisen sairausviikon aikana,
zikaviruksen kohdalla hieman pidempään
(Kuva 1). Dengue NS1-antigeenin osoitus
on myös akuutin vaiheen tutkimus, tosin se
on osoitettavissa hieman pidempään kuin virus
RNA (Kuva 1).
Vasta-aineiden kohdalla ongelmaksi muodostuvat
fl avivirusten keskinäiset ristireaktiot
esimerkiksi juuri dengue- ja zikavirusten välillä.
Ristireaktioiden johdosta vanhat altistukset
eri fl aviviruksille, jopa Suomessa tavattavalle
puutiaisaivokuumevirukselle, tai aiemmat
fl avivirusrokotteet kuten puutiaisaivokuume-,
keltakuume- tai Japanin aivokuumerokote voivat
aiheuttaa vääriä positiivisia tuloksia varsinkin
IgG-testeissä. Denguen kohdalla sekundääri
infektiossa on havaittu, että IgM-vaste
jää usein olemattomaksi IgG-vasteen vallites-
MIKROBIOLOGIA
Kuva 1. Detektiojaksot eri diagnostisille metodeille primäärisissä dengue- ja zikavirusinfektioissa. NS1-antigeenin
osoituksen käytettävyys ja kinetiikka zikavirusinfektioissa on vielä epäselvä.