
YRITTÄJÄNAINEN 5
Ajassa
Ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia yrittäjänaisen elämästä.
KUVAAJA EIJA JOKILAHTI
KILPAILUKYKYSOPIMUS pidensi naisten säännöllistä
työaikaa noin puolella tunnilla, muttei juurikaan
vaikuttanut miehiin. Naisten säännöllinen viik-kotyöaika
kasvoi lähes puolella tunnilla vuosien 2016
ja 2017 välillä, kun taas miesten kohdalla ei merkittävää
muutosta tapahtunut. Työaika kasvoi erityisesti koulutuk-sen
sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen aloilla.
onko
yrittäjyys
hulluutta
vai
rohkeutta?
YRITTÄJÄNAINEN KIITTÄÄ & MOITTII.
KILPAILUKYKYSOPIMUS nosti työllisyyttä ja paransi
kilpailukykyä. Työajan pidennyksen osuus työl-lisyyden
parantumisesta oli noin 40 prosenttia.
Loput kikyn työllisyysvaikutuksista selittyvät työvoima-kustannusten
alenemisella eli sosiaaliturvamaksujen ja
verotuksen keventämisellä. Suomalaisten viikkotyötunnit
ovat edelleen hieman alle tunnin EU-maiden keskiarvoa
lyhyemmät.
”SEURAAVA vapaapäiväni on vasta
jouluaattona. Tämä pimein aika
vuodesta on parasta sesonkia tuotteil-lemme
eli heijastimille ja heijastinlii-veille.
Nyt pitää tehdä töitä, kun töitä
on.”
KREETTA AHONEN
VINKEE
JYVÄSKYLÄ
”MEIDÄN kiivain sesonkimme on
heinäkuussa. Morsiamet, kaasot
ja muut juhlijat täyttävät viikonloput
hyvin. Jouluna myydään lahjakortteja
ja tuotteita. Nyt osallistun hyvinvoin-tihankkeeseen,
jotta opin myös lepää-mään
ja rentoutumaan."
SIRPA PARTANEN
KAUNEUSPISTE
SOTKAMO
” JOULUSESONKI on läh-tenyt
hyvin käyntiin.
Verkkokaupasta tulee 70
prosenttia myynnistä. Pos-tilakko
ei vaikuttanut meihin, sillä
siirryimme jo syksyllä käyttämään
toista yhtiötä. Yrittäjänä elän nyt jo
joulua 2020."
EMMA VARIS
EMMA'S & MAMA'S
SEINÄJOKI
Sesongista
sanottua
TULE YRITTÄJÄNAISTEN
SEMINAARI IN KUULEMAAN, MIKSI
JOSKUS KANNATTAA TEHDÄ
HULLUNROHKEITA PÄÄTÖKSIÄ.
NÄHDÄÄN PERJANTAINA 17.4.
SEINÄJOELLA, AVARUUDEN
PÄÄKAUPUNGISSA.
LISÄTIETOJA TULOSSA MYÖHEMMIN.
SEURAA FACEBOOK-SIVUAMME.