2 Kirkonseutu 18/2017 28.10.2017
Blogi
>
LUE LISÄÄ
KIRKONSEUTU.FI
OLEN kovasti miettinyt mikä tekee ihmiselle vaikeaksi tunnustaa olevansa
kristitty ja uskovansa meidän kolmiyhteiseen Jumalaan ?
En ole löytänyt mitään järjellistä syytä asian vaikeuteen, mutta silti
siihen törmään jokapäiväisessä elämässä, niin omissa ajatuksissa kuin
toisten sanoissa ja teoissa.
Asko Raita blogissaan Uskon tunnustus on vaikeaa?
Pyhänseutu Pääkirjoitus
Virsi
Hyvä paimen |
KESKUSTELEMME ryhmässä Laupiaasta
samarialaisesta. Kysymme itseltämme
ja toisiltamme tuon vanhan ja aina niin
ajankohtaisen kysymyksen: Kuka meistä on
Laupias samarialainen, ihminen, joka auttoi
lähimmäistään?
Keskustelumme ajautuu nopeasti siihen,
miten meidän pitäisi suhtautua pakolaiskysymykseen
tai kysymykseen kerjäämisestä.
Huomaan, että ajankohtainen aihe yhdistettynä
tuttuun raamatunkertomukseen
herättää meissä voimakkaita tunteita. Kaikki
ovat kyllä yhtä mieltä siitä, että auttaa pitää.
Kysymykseksi jää kuitenkin se, kenen meistä
pitää auttaa? Onko se yksilön tehtävä vai
Elämän ja kuoleman rajalla
kuuluisiko se ennemmin virkamieskoneiston
vastuulle? Kuuntelen ajatuksien vaihtoa
mielenkiinnolla ja opin koko ajan jotain
uutta asiasta.
Huomaan keskustelun edetessä, kuinka
meillä on tarve löytää yhteinen ja oikea
vastaus kysymykseen. Yhteisen hetkemme
lopussa kuitenkin koen, että emme ole löytäneet
yhtä oikeaa vastausta. Joku ehkä lähteekin
kotimatkalleen vastauksen saaneena,
toinen kauppareissulleen paljon kysymyksiä
mielessään. Kolmas voimakkaita tunteita
läpikäyneenä.
Kysyn vieressä olevalta työtoverilta, onko
hetkemme epäonnistunut, koska emme pystyneet
löytämään yhteistä konsensusta?
Hän vastaa minulle: ”Niin sitä sanotaan:
’aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti ja aika puhua.’ Tässä hetkessä
nämä kaikki ovat olleet läsnä. Tässä
hetkessä Jumalan valtakunta on ollut
meidän keskellämme. Eikös siinä ole hetki
Laupiaan Samarialaisen Majatalossa?”
Teemu Reinikainen
vs. kappalainen
Launeen seurakunta
Pala taivasta
Sinä iltana enkelit saivat kaipaamansa todisteet Sodoman syntisyydestä
ja he antoivat Jumalan tuhota kaupungin. Syntisyyden syy ei kuitenkaan
ollut homoseksuaalinen hurjastelu, vaan vihamielisyys kaupunkiin tulleita
vieraita kohtaan.
Hannu Lehdeskoski blogissaan Sodoman synti
SUNNUNTAI 29.10.
Jeesuksen lähettiläät
Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta
on lahja. Hän lupasi syntien
anteeksiantamuksen kaikkein
syntisimmillekin. Jeesus lähettää
omansa maailmaan todistamaan
tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä
hänen nimessään. Kristitty
on Vapahtajan lähettiläs.
Liturginen väri: Vihreä
Tekstit: Ps. 145:8-13, 5. Moos.
31:6-8, Kol. 1:9-11, Luuk. 10:1-12
Lauantai, pyhäinpäivä 4.11.
PYHÄINPÄIVÄ, LAUANTAI 4.11.
Pyhien yhteys
Pyhäinpäivä on sulautuma
kaikkien pyhien päivästä 1.11.
ja kaikkien uskovien vainajien
muistopäivästä 2.11. Muistelun
kohteena ovat kristikunnan marttyyrit
ja muut uskossa Kristukseen
kuolleet. Sana pyhä ei viittaa vain
kuolleisiin. Jokainen Kristuksen
oma on pyhä. Pyhät muodostavat
yhteyden, johon voimme näkymättömästi
liittyä.
Liturginen väri: Punainen,
valkoinen
Tekstit: Ps. 89:6–8, 16–19, Jes.
60:18–21, Ilm. 21:1–4, Matt. 5:1–12
ANNIINA MIKAMA / KIRKON KUVAPANKKI
Sukupolvet ennen meitä
vaivan teitä
ovat täällä kulkeneet,
valossa ja pimennossa,
ahdingossa
uskoneet ja toivoneet.
Virsikirja 147:1
Viikko sitten olin hautajaisissa,
jossa viimeiselle
matkalleen siunattiin
pitkän ja vaiherikkaan
elämän nähnyt sukulainen.
Hän ei ollut minulle
henkilökohtaisesti erityisen läheinen
tai suoraan sukua, mutta silti hänen kuolemansa
kosketti ja tilaisuus oli minulle
tärkeä. Erityisesti vainajan karjalaiset
juuret ja evakkotarinat nousivat muisteluissa
ja keskusteluissa esiin hautajaispäivänä.
Hautajaisissa ja läheisen kuolemassa
elämän rajallisuus tulee lähelle. Siinä
hetkessä ajan kulku konkretisoituu
yhteen pisteeseen. Asiat ovat tänään
eri tavalla kuin vielä eilen.
Yksi katse on poissa ja ääni
hiljentynyt. Ymmärrys siitä,
että me kaikki vanhenemme
ja sukupolvien ketju jatkaa
väistämättä kulkuaan,
tulee todeksi. Hautajaisissa
väistämättä
tulee ajatelleeksi sitä,
miten omakin elämä
joskus päättyy ja
muiden elämä jatkuu
senkin jälkeen.
Viikon kuluttua
vietämme pyhäinpäivää,
jolloin monet
meistä käyvät muistelemassa
edesmenneitä läheisiään ja
rakkaitaan hautausmailla. Kynttilöiden
valo pimenevässä illassa kertoo surusta,
kaipauksesta ja rakkaudesta. Muistelemalla
haluamme päästä hetkeksi ajatuksissamme
lähelle heitä, jotka ennen olivat
keskellämme. Palaamme mielessämme
niihin yhteisiin päiviin tai vuosiin, jotka
saimme yhdessä viettää ja kulkea.
Pyhäinpäivä ei kuitenkaan ole vain
vainajien muistelupäivä. Pyhäinpäivänä
muistelemme myös kaikkia niitä kristittyjä,
jotka ovat eläneet eri puolilla maailmaa.
Päivän vietolla kunnioitamme myös
niiden muistoa, jotka ovat menettäneet
henkensä uskonsa vuoksi. He ovat joutuneet
maksamaan hengellään siitä,
että he ovat uskoneet. Pyhäinpäivä
on kaikkien kristittyjen yhteinen
päivä, niin edesmenneitten kuin
meidän tässä ajassa elävienkin.
Pyhä yhdistää meidät kaikki yhdeksi
suureksi kristikunnaksi.
Kun siis sytytämme pyhäinpäivänä
kynttilöitä haudoille,
viestimme kaipauksesta,
mutta myös iankaikkisuuden
toivosta ja uskosta kuoleman
jälkeiseen elämään. Suru ei
ole pohjatonta, vaan siihen
kätkeytyy lohdutus.
Maritta Roslakka