YRITTÄJÄNAINEN 13
”Elän tunti ja päivä kerrallaan”
1. MILLÄ TAVALLA KORONA
ON VAIKUTTANUT
YRITYSTOIMINTAASI?
Koko setti romahti. Meillä on fysiote-rapiapuoli
ja liikuntakeskus, ja yleensä
jompikumpi kannattelee, jos toisella
menee huonosti. Viime vuonna meil-tä
lähtivät Kelan virheen vuoksi kaik-ki
sen tukemat kuntoutukset, joten
taistelutahto oli jo valmiiksi nollissa
ja puskurit käytetty.
Kun kymmenen hengen kokoon-tumisrajoitus
tuli voimaan, otimme
käyttöön yhdeksän hengen ylärajan.
Aloimme myös striimata tunteja
verkkoon. Henkilökunnalle jouduin
antamaan heti 16.3. lomautusvaroi-tuksen.
Olemme yrittäneet tasata töi-tä
niin, että kaikki olisivat töissä pari
päivää viikossa. Työntekijät ovat myös
saaneet pyytää kokoaikaista lomautus-ta
tai jäädä kotiin tekemään valmiste-levia
töitä.
2. MISTÄ OLET HAKENUT
TUKEA?
Hain Business Finlandin rahoitusta,
mutta se ei pitkälle riitä. Meillä on
yli 50 000 euron kiinteät kuukausi-kulut
ja sisään tulee maksimissaan
10 000–15 000 euroa kuussa, jos hy-vä
säkä käy.
3. MITÄ OLET OPPINUT
KORONAKRIISISTÄ?
Koronakriisi on tuonut haasteita joh-tamiseen,
kun työntekijöitä on 25
ja jokainen reagoi omalla tavallaan.
Asiakkaiden reaktiot jakautuvat kah-tia.
Toiset ovat valmiita lynkkaamaan,
kun pidämme salia auki, ja toiset taas
eivät pidä sitä yhtään minään. Siinä
välimaastossa pitää seilata. Muutaman
asiakassuhteen olen joutunut purka-maan
henkilökunnan suojelemiseksi.
4. MITEN OLET PITÄNYT
HUOLTA OMASTA
JAKSAMISESTASI?
Jos on ollut paha päivä, olen antanut
itselleni luvan syödä suklaata tai maata
neljä tuntia paljussa mökillä ja juoda
kuohuviiniä – keskellä viikkoa. Ja jos
on tehnyt mieli ostaa jotakin, olen
sen tehnyt ja tukenut samalla paikal-lisia
pienyrittäjiä. Olen ajatellut, että
on tärkeää pitää mielialaa yllä kons-tilla
millä hyvänsä. Elän nyt tunti ja
päivä kerrallaan ja pidän suojamuurit
ylhäällä. Tiedän, että väsymys tulee
vasta jälkeenpäin, sitten kun on taas
kovaa maata jalkojen alla.
Minna Penttilä
Vuoden Yrittäjänainen 2011
• Syntynyt vuonna 1966.
• Yritys vuonna 1997 perustettu
Kutomon Fysioterapia ja
Liikuntakeskus Oy tarjoaa moni-puolisia
hyvinvointipalveluja
Forssan keskustassa.
Mitä olet
oppinut ?
Mitä olet oppinut
koronakriisistä?
Kysyimme kolmelta yrittäjänaiselta, miten koronapandemia on heihin vaikuttanut
ja mitä he ovat siitä oppineet. Näin he vastasivat.
ANNAMARI TYPPÖ
KUVAAJA KATI LÄNSIKYLÄ