
15 YRITTÄJÄNAINEN
OUTI PENTTINEN
Kokoomus, Sotkamo
Sotkamon Yrittäjänaiset
”YRITTÄJÄNAISENA eduskuntatyön
tavoitteitani ovat
vanhemmuuden kulujen kattaminen
verovaroin ja yrittäjän
sosiaaliturvan parantaminen
palkansaajan kanssa samalle tasolle. Yrittäjyyteen
ja työelämään tarvitaan vähemmän byrokratiaa
ja enemmän paikallista joustavuutta. Verotusta
tulisi keventää ja arvonlisäveron alarajaa nostaa.
Työllisyysasteen nostaminen tulee asettaa tärkeimmäksi
tavoitteeksi, jotta pystymme ylläpitämään
hyvinvointiyhteiskuntamme palveluja
jatkossakin. Suomen hyvinvointi ja kilpailukyky
tarvitsevat enemmän naisia yrittämään.”
KATJA RAJALA
Kokoomus, Vaasa
Vaasan Yrittäjänaiset
”OLEN OLLUT yrittäjä jo vuodesta 1994 lähtien,
joten katson ympäröivää yhteiskuntaa vahvasti
yrittäjän silmin. Juuri nyt keskeistä on vaikuttaa
vanhempainrahajärjestelmän uudistukseen
muun muassa siten, että tuki joustaa työssäolon
ja lapsenhoidon välillä. Yrittäjä-äideillä tulee olla
mahdollisuus aloittaa päivärahakautensa
myöhemmin siten,
että tuet ovat joustavasti käytössä
ennen kuin lapsi täyttää kaksi
vuotta. Arvonlisäverollisen
toiminnan alaraja tulee nostaa
20 000 euroon. Työllisyyden
edistäminen ja yrittäjäystävällisen
Suomen rakentaminen ovat
tärkeimpiä vaikuttamisasioita.”
LULU RANNE
Perussuomalaiset, Hämeenlinna
Hämeenlinnan Seudun
Yrittäjänaiset
”PIDÄN yrittäjänaisten puolia
vaikuttamalla lakimuutoksiin,
virkamiesvalmisteluun
sekä valtion budjettiin laajan verkoston kautta.
Puolueemme yrittäjyystavoitteisiin kuuluu muun
muassa yrittäjien sosiaaliturvan kuntoon saattaminen
koko yrittäjäperheen osalta. Yrittäjillä on
oltava konkreettista turvaa: konkurssiturvaa,
sosiaaliturvaa ja työterveysturvaa. Ajan edelleen
vauvakustannusten maksamista laajemmalta pohjalta.
Koulutuksen laatua ja sisältöä on parannettava
niin, että ne vastaavat paremmin työelämän
tarpeisiin. Oppisopimuskoulutus ja työssäoppiminen
on tehtävä kannattaviksi yrittäjille.”
PAULA RISIKKO
Kokoomus, Seinäjoki
Seinäjoen Yrittäjänaiset
”HALUAN EDISTÄÄ monipuolisesti
naisyrittäjyyttä, kohteina
muun muassa pk-yrittäjyys
ja erityisesti naisvaltaisten alojen
yrittäjyys, palvelusetelikäytäntöjen laajentaminen,
byrokratian purku, vanhemmuuden kustannusten
tasaisempi jakautuminen sekä verotus. Tarvitaan
myös lisää yrittäjyyskasvatusta ja -koulutusta.
Edellä mainittujen lisäksi asenteet yrittäjyyttä
kohtaan vaativat vahvistamista niin kunnissa, maakunnissa
kuin valtakunnan tasollakin.”
SARI SAVELA
KD, Espoo
Helsingin Yrittäjänaiset
”ERITYISEN tärkeänä näen, että
yksinyrittäjän sosiaaliturvaa
tulee parantaa. Monet yrittäjänaisista
ovat yksinyrittäjiä, ja
heidän sosiaaliturvansa pitäisi saada samalle tasolle
palkansaajien kanssa. Myös vanhemmuuden kustannusten
jakamista pitäisi viedä nykyistä oikeudenmukaisempaan
suuntaan. Yritykselle lankeavat
kulut tulisi jakaa sekä äidin että isän työnantajan
kesken. Tämän hetken tärkein vaikuttamisasia on
yksinyrittäjän sosiaaliturvan parantaminen.”
Lue seuraavalta
sivulta Suomen
Yrittäjänaisten
vaaliohjelma.