
8 x
varaudu
tulevaisuuteen
Millainen on YELin tulevaisuus? Asiantuntijat kertovat,
mitä kaikkea yrittäjän tulee tietää yrittäjän eläkevakuutuksesta
ja millaisia asioita omalla kohdalla kannattaa pohtia.
TEKSTI JENNI UUSILEHTO 1
YRITTÄJIEN
TOIVEISTA KEHITETTY
”YEL on vuonna 1970 yrittäjien
omasta
toiveesta luotu eläkevakuutusjärjestely
pitkää ikää, työkyvyttömyyttä
ja perheen huoltajan
kuolemaa varten. Näiltä riskeiltä
pitää jatkossakin varautua eikä YEL
ole järjestelynä häviämässä. Palkansaajien
työeläkkeet rahoitetaan
palkansaajien ja työnantajien
maksuilla, yrittäjien työeläkkeet
yrittäjien maksuilla. Jos yrittäjien
eläkemeno on suurempi kuin mitä
heiltä maksutulona kerätään, veronmaksajat
maksavat loput. YEL ei ole
sijoitustuote vaan vakuutus. Työkyvyttömäksi
joutuva tai pitkään elävä
yrittäjä saa maksujensa vastineeksi
enemmän eläkettä kuin mitä maksuina
on maksanut ja tasaisen tulovirran
loppuelämäkseen.”
MIKKO KAUTTO
JOHTAJA, ETK
2
YRITTÄJÄN PERUSTURVA
”YEL-järjestelmä on yrittäjän
kattava perusturva. Yrittäjät pitävät
sitä kuitenkin kalliina vakuutuksena.
Varsinkin alkuvaiheen
yrittäjillä on usein haasteita
maksaa YEL-maksuja. Maksut on
maksettava, vaikkei palkkaakaan
aluksi olisi mahdollista nostaa.
Mielestäni olisi tarpeen harkita
uudistusta alkavan yrittäjän tueksi
kohtuullistamalla eläkemaksuja.
Nyt ensimmäiseen yritykseen saa
maksusta alennusta, mutta ei
enää seuraavaan. Moni yrittäjä
ottaa YEL-turvan aluksi
mahdollisimman alhaisella
tasolla, jolloin turva jää riittämättömäksi.
Tärkeää olisikin
muistaa nostaa maksuja, kun yritys
menestyy. Moni turvaa eläkettä
lisäksi yksityisellä eläkevakuutuksella,
mutta sitä saa vain joitakin vuosia, ei
loppuelämäänsä.”
LIISA SEPPÄLÄ
VARAPUHEENJOHTAJA,
SUOMEN YRITTÄJÄNAISET