
MARJA BERG
Vihreät, Kuopio
Kuopion Seudun Yrittäjänaiset
”AJAN YKSIN-, mikro
ja pk-yrittäjien
asioita muun muassa
vähentämällä yritystoiminnan
sääntelyä ja esteitä työntekijöiden
palkkaamisessa. Verotusta muuttaisin tukemaan
yksin- ja pienyrittäjien liiketoiminnan kannattavuuden
kehitystä parempaan suuntaan, esimerkiksi
alv:n uudelleen tarkastelulla. Vanhempainvapaiden
kustannuksiin pitäisi saada helpotusta sekä
yrittäjien sosiaaliturva uudistaa. Julkisen puolen
pienhankintojen suuntaaminen kunnan omiin
yrityksiin lisäisi elinvoimaa omassa kunnassa.”
MILLA BRUNEAU
Kokoomus, Lahti
Lahden Seudun Yrittäjänaiset
”ON TÄRKEÄÄ KUULLA juuri
niistä naisyrittäjien
toimeentuloon ja tavalliseen
arkeen vaikuttavista asioista,
jotka kipeimmin kaipaavat uudistamista. Haluan
olla luotettava ja jämpti naisyrittäjien sanansaattaja
eduskunnassa. Tällä hetkellä tärkeimmät asiat
ovat arvonlisäveron alarajan korottaminen sekä
työnantajayrittäjien mahdollisuus sopia paikallisesti
työntekijöiden kanssa muun muassa perhevapaista,
työaikajoustoista ja muista perheen
perustamiseen kannustavista toimista. Samalla on
huolehdittava, että perhevapaauudistuksen myötä
perhevapaista syntyvät kustannukset jakaantuvat
tasaisemmin eri työnantajien välillä.”
SEIJA EL SAYED
Liike Nyt, Jämsä
Jämsän Yrittäjänaiset
”YRITTÄJIEN sosiaaliturvan parantaminen
ja uuden alun helpottaminen
yrittäjän henkilökohtaisen
konkurssin jälkeen nousivat
Liikkeen nettiparlamentissa kärjiksi.
Näiden edistämiseen olemme sitoutuneet. Tärkeintä
on saada kaikki mukaan päätöksentekoon.
Meillä kaikilla, niin asukkailla kuin yrittäjilläkin,
pitää olla mahdollisuus vaikuttaa itseämme koskeviin
asioihin.”
TIINA GRÖNLUND
Perussuomalaiset, Varkaus
Keski-Savon Yrittäjänaiset
”PIENYRITTÄJIEN asema kaipaa
kipeästi parannusta.
Meistä pk-yrittäjistä neljäsosa
ansaitsee alle 1000 euroa kuukaudessa
ja puolet alle 2000 euroa kuukaudessa.
Olosuhteet on rakennettava niin, että yrittäjä pärjää
tuloillaan ja veroa kerätään vasta, kun on mistä
verottaa. Äitiysloman kustannuksia ei tule rahoittaa
yksin äidin työnantajalla. Vain hyvin toimeentulevat
yritykset voivat kasvaa ja luoda elinvoimaa
yhteiseksi hyväksi. Kannatan niin sanotun Viron
mallin toteuttamista yritysverotuksessa, jolloin
yritykseen jätettyä voittoa ei veroteta ennen kuin
sitä nostetaan voittona. Tärkein vaikuttamisasia
tällä hetkellä on alv-rajan nosto.”
HELI JÄRVINEN
Vihreät, Savonlinna
Vantaan Yrittäjänaiset
”MEILLÄ ON JO ARVIOLTA
180 000 yksinyrittäjää
ja 80 000 itsensätyöllistäjää,
joista monet ovat naisia ja
monella on heikko sosiaaliturva
sekä eläkekertymä. Tilanne pitää korjata
yhdistelmävakuutuksen ja kattavamman työeläkkeen
maksujärjestelmän avulla. Perhevapaauudistuksella
saamme perheille kaivattua tasa-arvoa,
työelämään joustavuutta, naisille lisää eläketurvaa
sekä maksut laajemmille hartioille. Ilmastonmuutoksen
torjumiseksi tarvitsemme verouudistuksen,
jossa ympäristöystävällisistä valinnoista tulee
tehdä saastuttavia edullisempia. Sote- ja sotu-uudistus
sekä koulutukseen panostaminen lisäävät
jokaisen mahdollisuuksia osallistua kykyjensä
mukaan.”
Muista äänestää
eduskuntavaaleissa
ennakkoon tai
vaalipäivänä
14. huhtikuuta.