
Yritykset maksavat kaikkien työntekijöidensä palkkasummasta
lakisääteistä työeläkevakuutusmaksua. TyEL-maksun
suuruus on yritykselle hiukan alle 20 prosenttia
koko palkkasummasta. Nykyisin yritykset voivat maksaa
TyEL-maksun kuukausittain tai vuosittain valiten itse maksukuukaudet.
Tällä hetkellä noin 40 prosenttia yrityksistä
on valinnut itse TyEL-maksukuukautensa. Ne maksavat
TyEL-maksuja yhdessä, kahdessa tai kolmessa erässä
tasatakseen kuluja esimerkiksi hiljaisen alkuvuoden tai
kesäkuukausien osalta. Jatkossa yritykset eivät voi valita
maksukuukautta, vaan se muodostuu suoraan tulorekisteriin
tehtyjen ansioilmoitusten perusteella.
– Tulorekisterin tullessa voimaan 1.1.2019 alkaen, yritys
ilmoittaa työntekijöille maksetut palkat tulorekisteriin viiden
päivän kuluessa palkanmaksusta. Me Elossa saamme
tiedot suoraan tulorekisteristä ja TyEL-lasku muodostuu
tulorekisteriin tehtyjen ilmoitusten perusteella, kertoo kehityspäällikkö
Nina Vuorela Työeläkevakuutusyhtiö Elosta.
– Tulorekisterin voimaantulo vaikuttaa erityisesti pienten
ja keskisuurten yritysten kassanhallintaan. TyEL-maksut
ovat yrityksille merkittäviä summia: esimerkiksi 100 000
euron kuukausipalkoista kertyy TyEL-maksua työantajalle
noin 19 000 euroa kuukaudessa riippuen työntekijöiden
iästä. Yrityksissä on vuoden aikana kuitenkin hyvin erilaisia
tilanteita, kuten kausivaihteluita, joten haasteet ovat
ilmeisiä, sanoo LähiTapiolan yritysasiakasrahoituksen sijoituspäällikkö
Juho Salmela.
Yrityksissä paljon epätietoisuutta
Yritysten kassanhallintaan erikoistuneen LähiRahoituksen
toimitusjohtaja Mika Mäkinen on seurannut keskustelua
tulorekisterin voimaantulosta ja sen vaikutuksista huolestuneena.
– Valtaosalle pienistä ja keskisuurista yrityksistä tämä
muutos tulee täytenä yllätyksenä. Julkisessa keskustelussa
ei ole vielä nostettu esiin maksuajankohdan muutoksia
ja sen vaikutusta yritysten kassanhallintaan. Tämän seurauksena
heti alkuvuodesta voi useammalle yrityksille tulla
yllättäen budjetoimaton lasku, Mäkinen sanoo.
Tarvittaessa yritykset jatkossa hyödyntää erilaisia rahoitusratkaisuja
TyEL-maksuihin ja näin tasata esimerkiksi
liiketoiminnan kausivaihteluja. LähiRahoituksen kautta
MAINOS
on mahdollista saada myyntisaatavia vastaan rahoitusta,
jolla voidaan muun muassa ratkaista yrityksen etupainotteisten
TyEL-maksujen aiheuttamat kassahaasteet.
– Erityinen haaste on yrityksissä, joissa liikevaihto syntyy
pääasiassa henkilöstön työpanoksen laskutuksesta. Esimerkiksi
kesäkaudella henkilöstön jäädessä lomalle yritys
joutuu maksamaan TyEL-maksuja usean kuukauden ajan
ilman, että se pääsee laskuttamaan asiakkaitaan. Käytännössä
monilla yrityksillä on kesälläkin edessään kolmen
kuukauden jakso, jolloin TyEL-maksut juoksevat kuukausittain
ilman omaa laskutusta, Mäkinen selittää.
Laskun maksamiseen kolme vaihtoehtoa
TyEL-laskun maksamiseen yrityksellä on kolme vaihtoehtoa:
1. Lasku jokaisesta tulorekisteriin tehdystä ilmoituksesta.
2. Yksi lasku kaikista saman palkanmaksukuukauden
ilmoituksista. 3. Yritys voi myös sopia työeläkeyhtiönsä
kanssa, että maksaa TyEL-maksujen arvioidun summan
etukäteen.
– TyEL-vakuutusmaksujen eräpäivä on aina palkanmaksukuukautta
seuraavan kuukauden viimeinen päivä,
esimerkiksi tammikuussa maksetuista palkoista laskettu
TyEL-vakuutusmaksu erääntyy 28.2.2019. Lisäksi laskulle
on mahdollista saada yksi kuukausi vakuutusmaksukorollista
maksuaikaa. Tästä sovimme aina asiakkaan kanssa
erikseen, toteaa Elon Nina Vuorela.
LähiTapiola Uutishuone | lahitapiola.fi
Kansallinen tulorekisteri voi
tuoda yllätyksen monelle
pk-yritykselle
Vuoden 2019 alusta voimaanastuva kansallinen tulorekisteri
vaikuttaa yritysten pakollisten työeläkevakuutusmaksujen
maksuajankohtiin. Monet yritykset eivät
kuitenkaan ole tietoisia uudistuksesta ja sen vaikutuksista.
Yrityksiltä poistuu mahdollisuus tasata jatkossa
kausivaihteluita liiketoiminnassaan TyEL-maksujen takautuvalla
maksulla. Tämä aiheuttaa osalle yrityksistä
kassanhallinnan haasteita.
”Tulorekisterin voimaantulo vaikuttaa
erityisesti pienten ja keskisuurten
yritysten kassanhallintaan.”
Palveluntarjoajat: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö. Eläkevakuutukset:
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo.