
Ajjaassssaa Ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia yrittäjänaisen elämästä.
YRITTÄJÄNAINEN KIITTÄÄ & MOITTII.
5 YRITTÄJÄNAINEN
SOFIA VIRTANEN
> Yhdessä kohti uutta ILOA, VERTAISTUKEA ja innostavia puheita – tätä kaikkea oli tarjolla Kotkan
merellisillä Yrittäjänaispäivillä, joihin osallistui huhtikuun lopussa 150 yrittäjänaista
ympäri maata. Kerran vuodessa järjestettävät Yrittäjänaispäivät
olivat viimeiset, sillä tästä lähtien päivät yhdistyvät syksyn liittokokouspäivien kanssa.
Kiinnostavaa ohjelmaa ja verkostoitumista on luvassa myös jatkossa!
YRITTÄJÄNAISPÄI
VILLÄ
KUU LT UA
”IHMISTEN KANNATTAA tehdä sitä,
missä koneet ovat huonoja. Olen
sitä mieltä, että kaikkien pitäisi tehdä
luovia hommia eli juuri niitä töitä, joihin
koneet eivät pysty. Sellaisia, joiden
lopputulosta ei voi etukäteen ennustaa.”
KATRI SAARIKIVI
AIVOTUTKIJA
”ELÄMÄ ON LEIKKI. Jos löydätte sisältänne
pienen lapsen, joka tykkää
leikkiä, niin silloin olette työkavereillenne,
asiakkaillenne ja kotiväellenne
parempi kumppani. Kuka ei haluaisi olla
se ihminen, jonka vieressä muillekin
tulee hyvä olo?”
KIRSI SALO
YRITTÄJÄ
HENKILÖPERUSTEISTA IRTISANOMISTA on helpotettava,
päätettiin hallituksen kehysriihessä huhtikuussa.
Irtisanomista aiotaan helpottaa 20 henkeä tai sen
alle työllistävissä yrityksissä, mikä on tärkeä työmarkkinauudistus.
Yrittäjänaiset kiinnittää huomiota valmistelun sisältöön
ja toimeenpanoon, jotta kehysriihen päätös toteutuu siten,
että yritykset uskaltavat palkata jatkossa enemmän.
”PITÄÄ USKOA omaan elämään ja
omaan tarinaan. Elämä ei lopu
konkurssiin tai vastoinkäymisiin.”
YRITTÄJIEN PERHEENJÄSENTEN työttömyysturvasta
kehysriihi teki oikeansuuntaisia päätöksiä, mutta ne
eivät poista ei-omistavan perheenjäsenen työttömyysturvaan
liittyviä ongelmia. Vaadimme edelleen, että yrittäjän
käsite muutetaan työttömyysturvassa vastaamaan
yrittäjän eläkelain määritelmää.
VALERIA HIRVONEN
YRITTÄJÄ