
KULTTUURI JA TAPAHTUMAT
Taiteella viihtyisämpi Tampere
Triptyykki luonnon
monimuotoisuudesta.
Sanna Kauppinen
toteuttaa Sammon koulun teoksen
sekatekniikkana vanerille.
Teoksen koko tulee olemaan
noin 200 x 285cm.
Pyynikintorille taidepysäkki Ratikan taide on
TAMPERE-LEHTI 2020 • 15
TAMPERE panostaa julkiseen taiteeseen.
Amanuenssi, taidekoordinaattori Janne
Kauppinen Tampereen taidemuseolta
kertoo, että taidetta on tulossa Tampereella
julkisiin tiloihin lähivuosina valtavasti.
Ratikan taide on yksi merkittävä kokonaisuus
Tampereen julkisessa taiteessa.
Raitiotien varrelle tulee taidetta ainakin
seitsemälle pysäkille. Lisäksi Pyynikintorille
tulee erillinen taidepysäkki.
Kaikki ratikan taiteilijat on valittu
avoimen haun kautta. Tänä kesänä on
jo valmistunut kaksi teosta: ruotsalaisen
Katarina Löfströmin suunnittelema Kekkosentien
sillan maamerkkiteos Movement
no 1, jonka paljettimainen pinta heijastelee
auringossa sekä Itsenäisyydenkadun
alikulkutunnelin Maailman nopein kansa,
joka on koko tunnelin mittainen seinämaalaus.
Sen on toteuttanut pirkanmaalaistaustainen
EH-47.
– Turtolassa on tukimuurissa viittä vaille
valmis mosaiikkityö, joka on kymmeniä
metrejä pitkä, Kauppinen kertoo.
Turtolan tukimuurin teoksen takana
on tamperelaistaiteilija Jan Anderzén. Lisäksi
tänä vuonna valmistuu Sorin pysäkki,
jonne tulee Silja Merikallion taidetta
betonikiveykseen. Pyynikintorin pysäkin
toteuttaa tamperelaistaiteilija Jaakko Himanen.
Pysäkkikatosten toteutuksessa
suunnitellaan hyödynnettävän autojen
vanhoja ikkunalaseja.
– Muut pysäkit ovat vakiokatoksia, mutta
ilman taidetta nekään eivät jää. Ratikkapysäkkikatoksiin
tulee lasipainatukset,
jotka on suunnitellut Ville Andersson.
Ensi vuonna valmistuu Vuohenojan
maamerkkiteos, jonka toteuttajat valittiin
kansainvälisellä kilpailulla. Osallistujia oli
yli sata ja voittajateoksen takaa paljastui
ruotsalainen työryhmä Brrum.
Lisäksi Hakametsän pysäkille on tulossa
valotaidetta ja Hervantaan äänitaidetta.
Luvassa on myös sana- ja sarjakuvataidetta,
mutta ne ovat vielä suunnitteluvaiheessa.
Muille pysäkeille on tulossa ammattitaiteilijoiden
teoksia, mutta yhden
pysäkin taiteesta on järjestetty kilpailu
opiskelijoille. Lisäksi taidemuseo kaivaa
kokoelmiaan.
– Tampereen taidemuseolla on valtava
kokoelma, josta tullaan todennäköisesti
sijoittamaan yksi teos rautatieaseman
pysäkille, Kauppinen kertoo.
Ratikan taide on hanke, jollaista Suomessa
ei ole ennen nähty.
– Pysäkeillä jäädään pois ja odotetaan
ratikkaa. Halutaan, antaa uudenlainen,
isompi kokemus. Ei ole vain pelkkää kulkemista,
vaan myös elämys.
Ratikan taiteessa on saatu myös työllistettyä
useita taiteilijoita.
– Suurin osa on tamperelaisia. Heille
tämä on tilaisuus päästä näyttämään
omaa osaamista.
Taidetta kouluille
Ratikkareitin varrelle tulevan taiteen lisäksi
julkista taidetta tulee prosenttiperiaatteen
kautta. Tampere rakentaa paljon etenkin
kouluja ja päiväkoteja. Niissä tullaan näkemään
paljon taidetta.
– Sammon koululle tulee Janne Hokkasen
ja Sanna Kauppisen suunnittelema
teoskokonaisuus, jonka teemana on
luonnon monimuotoisuus ja Kalevala.
Etelä-Hervannan koululle tulee värillisistä
tiileistä kolmelle seinälle levittyvä, mytologiaan
perustuva teos, Kauppinen kertoo.
Myös taidekaupunginosa Vuoreksen
koulukeskuksen laajennukseen ja uuteen
Isokuusen päiväkotiin ja kouluun on tulossa
taidetta.
– Vuorekseen haetaan koko ajan pienimuotoisesti
taidetta, Kauppinen kertoo.
Erityisen mielenkiintoisena Kauppinen
pitää Tammelan stadionin tapausta. Tammelan
uuden stadionin suunnittelu on vielä
alkutekijöissään, mutta myös sinne on
tarkoitus tulla taidetta.
– Tietääkseni Suomessa ei ole missään
urheilustadionilla nykytaidetta.
Taide lisää viihtyvyyttä
Julkinen taide lisää ympäristön viihtyisyyttä
ja vähentää sotkuisuutta.
– Kun ympäristö näyttää hyvältä, ihmiset
ottavat sen omakseen ja haluavat
suojella sitä, Kauppinen sanoo.
Taide myös nostaa alueen mielenkiintoa
ja arvoa. Voidaan puhua myös kaupunkien
imagoedusta.
– Tutkimusten mukaan ihmiset haluavat
nähdä ympäristössä taidetta. Sillä on
pelkästään positiivisia vaikutuksia.
TAMPEREEN ratikan päätepysäkistä,
Pyynikintorista, tulee erityinen taidepysäkki.
Tamperelainen Majaoja-säätiö lahjoitti
kaupungille 75 000 euroa sen toteuttamiseen
Tampereen 240-vuotislahjana.
– Tämä on taideteos, joka on kaikille
helposti näkyvissä, sanoo Majaoja-säätiön
puheenjohtaja Maija Ikonen.
Pyynikintorin taidepysäkin ilme on
vielä salaisuus. Sen on suunnitellut tamperelaistaiteilija
Jaakko Himanen. Teos
on nimeltään Tuulen silmät.
– Kummallakin puolella pysäkkiä on
seinämä, jossa on taiteilijan suunnittelemia
kuvioita. Ideana on, että se on hauska,
iloinen ja värikäs, Ikonen paljastaa.
Taidepysäkki on aivan Tampereen
taidemuseon edessä. Taiteilija on teoksessaan
ottanut huomioon mahdollisen
uuden museorakennuksen. Taidepysäkistä
on olemassa jo prototyyppi ja lopullinen
teos on tarkoitus pystyttää tämän
syksyn aikana.
Majaoja-säätiö on perustettu vuonna
2000 ja sen tarkoituksena on tukea
suomalaista kulttuurielämää. Säätiö jakaa
muun muassa apurahoja ja on lahjoittanut
teoksia julkisiin rakennuksiin.
merkittävä osa Tamperetta.
Kuvassa Katarina
Löfströmin teos Kekkosentien
sillassa.