Metsäsertifioinneissa on eroa
Metsänomistajia on metsäteollisuuden
suunnalta suorastaan kannustettu
liittymään FSC-sertifiointiin. Savon
Sanomien pääkirjoituksessa (6.1.2021)
Vesa Kärkkäinen toi esille, miten
puuta ostavat yritykset ovat markkinoineet
metsänomistajille FSC-sertifiointia
lupaamalla parempaa puun
hintaa ja metsätalouden kannattavuutta.
Metsäsertifikaatit ovat sekä keskeinen
osa kansainvälistä metsäpolitiikkaa
että puupohjaisten tuotteiden
markkinoita. Sertifikaateilla ja
niiden kriteereihin vedoten tehdään
myös kotimaista metsä- ja suojelupolitiikkaa,
mihin Erkki Ryynänenkin
viittasi mielipidekirjoituksessaan (SS
15.1.2021). Yritykset pyrkivät aktiivisesti
laajentamaan FSC:n osuutta
usein asiakasvaatimuksiinsa vedoten.
Sertifiointi on erityisen tärkeää
suomalaisten paperi- ja puutuotteiden
ostajille Keski-Euroopassa, jossa
metsien käytön kestävyydestä ollaan
erittäin huolissaan.
FSC-sertifioinnilla on kysyntää,
mutta niin on PEFC-sertifioinnillakin.
Kansainvälisten sertifikaattien
avulla yritykset pyrkivät osoittamaan
toimintansa kestävyyden kuluttajille
ja parantamaan näin tuotteidensa kysyntää.
Metsäsertifikaateista tällä hetkellä
maailmanlaajuisesti FSC (Forest
Stewardship Council) ja PEFC (The
Programme for the Endorsement of
Forest Certification) ovat hallitsevia
järjestelmiä. Molemmat järjestelmät
käyttävät kolmatta, ulkopuolista osapuolta
sertifikaattien todentamiseen.
Metsänhoitoyhdistykset tarjoavat
jäsenetunaan PEFC-ryhmäsertifioinnin,
joka kertoo osaltaan yksityismetsien
vastuullisesta ja kestävästä
metsänhoidosta. PEFC-sertifioinnissa
asetetaan metsien hoidolle monia tärkeitä
vaatimuksia, jotka kohdistuvat
muun muassa monimuotoisuuden
turvaamiseen, metsien terveyden
ja kasvun ylläpitoon sekä virkistyskäyttöön.
Useimmille suomalaisille
metsänomistajille FSC-sertifioinnin
vaatimukset ovat vieraita, koska lähes
kaikki Suomen yksityismetsät ovat
PEFC-sertifioinnin piirissä ja ovat olleet
sitä jo 1990-luvulta alkaen.
MTK ja metsänhoitoyhdistykset
ovat vahvasti mukana PEFC-sertifioinnissa
siksi, että se soveltuu tällä
hetkellä suomalaiseen pienmetsänomistukseen
FSC:tä paremmin. Suomalaiset
metsänomistajat ovat MTK:n
kautta edustettuina myös PEFC:n hallinnossa
sekä standardin päivitystyötä
tehneessä työryhmässä. Sen sijaan
FSC Suomen kolmessa kamarissa ei
ole metsänomistajajärjestöjen edustusta.
MTK on kiinnostunut kehittämään
FSC-järjestelmää niin, että sen
toiminta ja kriteerit sopisivat myös
suomalaiseen pienmetsänomistukseen.
Mitä metsänomistajan tulisi sitten
huomioida punnitessaan liittymistä
FSC:n piiriin?
Kenties kaikkein merkittävin tekijä
ovat metsänomistajan omat tavoitteet
metsien hoidolle ja käytölle. Mitä
arvoja metsänomistaja painottaa, ja
kuinka paljon hän haluaa metsissään
satsata puuntuotantoon, hiilensidontaan,
monimuotoisuuteen, maisemaan,
riistanhoitoon tai vesiensuojeluun?
Toiseksi, metsätilan ominaisuudet
on ratkaisevassa asemassa. FSC-sertifioinnissa
metsätilan koolla on väliä.
Pääsääntönä voi todeta, että mitä
suurempi tila, sitä tiukemmat ovat
FSC-vaatimukset. Voimassa olevassa
Suomen FSC-metsänhoidon standardissa
metsänomistajat jaetaan metsätilan
pinta-alan perustella kahteen
luokkaan: yli 500 hehtaaria omistaviin
ja alle 500 hehtaaria omistaviin
pienmetsänomistajiin, ja vaatimukset
vaihtelevat näiden luokkien välillä.
Lisäksi tietyissä kriteereissä on erilaiset
vaatimukset alle 20 hehtaarin ja
toisaalta yli 10 000 hehtaarin laajuisten
metsätilojen omistajille. PEFC:ssä
metsänomistajia kohdellaan samalla
tavalla tilan koosta riippumatta.
Kolmanneksi, metsätalouden kannattavuuden
ja mahdollisten hakkuutulojen
menetysten osalta metsänomistajan
on syytä huomioida
FSC:n vaatimus metsätalouden ulkopuolelle
tai rajoitetun käytön piiriin
jätettävistä alueista: yli 20 hehtaarin
tiloilla vaatimus pysyvästi metsätalouskäytön
ulkopuolelle jätettävistä
alueista on vähintään 5 % ja muiden
erityiskohteiden kanssa vähintään 10
% tilan sertifioidusta metsämaasta.
Vastaavia prosenttivaatimuksia PEFC
ei tunne; sen piirissä metsätalouskäytön
ulkopuolelle rajattavat kohteet ja
esimerkiksi suojakaistat määräytyvät
kunkin kohteen ominaisuuksien perusteella.
Neljänneksi, puunostajien lupaus
korkeammasta puun hinnasta on vaikea
osoittaa ja käytännössä lunastaa
yksittäisessä puukaupassa. Sitoutuessaan
FSC-sertifiointiin esimerkiksi
metsäyhtiön jäsenyyden tai asiakkuuden
kautta metsänomistaja vähentää
mahdollisuuksiaan kilpailuttaa yksittäinen
puukaupan kohde eli leimikko
eri ostajien kesken. Samalla metsänomistaja
rajoittaa mahdollisuuttaan
saada myös puusta paras mahdollinen
hinta.
Metsänomistaja voi myös arvioida,
millä hintapreemiolla FSC-sertifiointiin
kannattaa lähteä. Mikä hinta
puusta on saatava markkinoilta, jotta
se kattaa mahdollisen lisäsuojelun ja
hallinnon kustannukset? Entä tarjoaako
FSC-sertifiointi metsänomistajalle
jotain muuta arvoa, jonka merkitys
on suurempi kuin metsätalouden
kannattavuus tai puun parempi hinta?
O
man haasteensa metsänomistajan
harkintaan tuo myös se, että sertifiointivaatimuksia
eli standardeja päivitetään
määrävälein. Suomessa sekä
PEFC:n että FSC:n metsänhoidon
standardit ovat parhaillaan päivitystyön
osalta loppusuoralla, ja molempien
osalta uudet standardit tulevat
voimaan lähivuosina. Puuntuotannon
näkökulmasta höllennyksiä ei ole
luvassa; sen sijaan panostuksia monimuotoisuuteen,
maisemaan ja virkistyskäyttöön
lisätään suomalaisissa
talousmetsissä.
Vaihtoehtoja harkitsevan metsänomistajan
kannattaa olla yhteydessä
oman alueensa metsänhoitoyhdistykseen
ja selvittää, mitä esimerkiksi
FSC:n vaatimukset merkitsevät juuri
hänen tilansa kohdalla ja alueen
puumarkkinoilla. Metsäsertifiointiin
liittyminen on aina vapaaehtoista ja
ennen kaikkea metsänomistajan oma
valinta.
Pekka Salman
johtaja
MHY Pohjois-Savo
Annakaisa Heikkonen
kenttäpäällikkö
MTK Metsälinja
MHY JÄSENLEHTI 1/2021 11