
20.10.2018 Kirkonseutu 17/2018 3
Asikkala naisten
haltuun
NELJÄ vuotta sitten Asikkalassa
oli neljä valitsijayhdistystä,
mutta tämän syksyn
vaaleissa listoja on vain
kaksi: Asikkalan seurakuntalaiset,
25 ehdokasta, ja
Yhteisöllisyyden puolesta,
5 ehdokasta. Naiset ovat
näissä vaaleissa kasvattaneet
suhteellista osuuttaan
ehdokkaina eli ehdokkaista
noin kaksi kolmasosaa on
naisia.
Valittavien kirkkovaltuutettujen
määrä on 27,
joten jo nyt on selvää, että
valtuustossa tulee olemaan
nykyistä vahvempi
naisenemmistö.
Ehdokkaiden keski-ikä
on 58,4 vuotta. Alle 30-vuotiaita ehdokkaita 0.
Koko Heinola yhdellä
listalla
HEINOLASSA on näissä
vaaleissa päädytty yhteen
listaan. Neljän vuoden
takaiset Perusseurakuntalaiset,
Seurakuntalaisten
asialla, Seurakuntamme
puolesta SDP, Heinolan
Vihreät ja Seurakunnasta
elämää eivät enää ole asettaneet
ehdokkaita, vaan
kaikki ovat Yhteinen seurakunta
–ehdokaslistalla.
Samalla ehdokkaiden
määrä on pudonnut 73:sta
46:een. Ehdokkaissa naisia
on hienoinen enemmistö.
Kirkkovaltuustoon valitaan
27 jäsentä.
Keski-ikä on 59, alle 30
vuotiaita 3 ja yksi 30-vuotias.
Jos Heinolan nuorin ja vanhin ehdokas tulevat valituiksi,
heillä on ikäeroa 65 vuotta.
Kärkölä omalla
listallaan Hollolassa
HOLLOLAN seurakunnassa
oli edellisissä vaaleissa
viisi ehdokaslistaa. Matalan
kynnyksen kirkko,
Ihmisläheinen seurakuntatyö,
Kokoomus ja
sitoutumattomat sekä
Sitoutumattomat ovat
edelleen mukana, mutta
Perusseurakuntalaiset eivät
ole asettaneet ehdokkaita.
Sen sijaan kärköläläiset
ovat liikkeellä omalla Kärkölän
kappeliseurakunta
–ehdokaslistallaan.
Hollolassa Kokoomus
ja sitoutumattomat –ehdokaslista
on vahvasti
miesvoittoinen. 24:sta
ehdokkaasta miehiä on
17. Matalan kynnyksen Kirkko ja Sitoutumattomat keikauttavat
koko seurakunnan ehdokasmäärän naisten puolelle. Molemmilla
miehiä on vain kolmannes listalla.
Ehdokkaitten keski-ikä on 55 vuotta. Alle 30-vuotiaita ehdokkaita
on 6.
Vaaleissa valitaan 33 kirkkovaltuuston jäsentä.
Vaaleihin lähtee 167
ehdokasta Lahdessa
Marraskuun seurakuntavaaleissa Lahdessa enemmistö
ehdokkaista on naisia, mutta Joutjärven Yhdistyneen
seurakuntaväen listalla ei ole yhtään naista.
Laura LVisapää ahden seurakuntayhtymän
viisi
seurakuntaa ovat
onnistuneet varsin
hyvin seurakuntavaalien
ehdokashankinnassa.
Vaaleissa on ehdokkaita nyt 167,
kun neljä vuotta sitten määrä oli
hiukan alle 150. Hyvää ehdokasmäärää
selittää osaltaan se,
että vaalikauden aikana Lahden
seurakuntayhtymään on liittynyt
viidenneksi seurakunnaksi
Nastola, joka tulee nyt omilla
ehdokkaillaan vaaleihin.
Koko maassa on keskimäärin
koettu rankkaakin ehdokasmäärien
vähentymistä: edelliseen
vaaliin nähden ehdokkaaksi asettuu
lähes 20 % vähemmän.
Suurin osa Lahden seurakuntien
ehdokkaista pyrkii sekä
oman seurakuntansa seurakuntaneuvostoon
että Lahden
seurakuntayhtymän yhteiseen
kirkkovaltuustoon. Jaossa on 51
valtuustopaikkaa ja 72 seurakuntaneuvostopaikkaa.
Lahden seurakunnissa on
4-6 ehdokaslistaa. Yhdistyneen
seurakuntaväen, Kristillis-yhteiskunnallisen
sos.dem. vaaliliiton
sekä Minun kirkkoni – Kokoomuslaisten
ja sitoutumattomien
lista on kaikissa viidessä
seurakunnassa, keskustalainen
Kirkko keskellämme on mukana
muualla paitsi Salpausselän
seurakunnassa. Tulkaa kaikki
-liikkeellä on listat Keski-Lahdessa,
Joutjärvellä, Salpausselällä
ja Launeella, mutta ei Nastolassa.
Ainoa vain yhdessä seurakunnassa
oleva lista on Joutjärvellä,
jossa on lähdetty vaaleihin
ensimmäistä kertaa Tavalliset
seurakuntalaiset -listalla.
Lähes 40 prosenttia ehdokkaista
eli 65 henkilöä on ehdolla
Yhdistyneen seurakuntaväen listoilla
eri seurakunnissa. Toiseksi
suurin ryhmittymä on Kristillisyhteiskunnallinen
sos.dem. vaaliliitto
34 ehdokkaallaan. Tulkaa
kaikki -liike ja Minun kirkkoni
– kokoomuslaisten ja sitoutumattomien
ehdokaslista ovat
keränneet kumpikin vaaleihin 22
ehdokasta. Pienin ryhmittymä
on Joutjärven seurakunnan Tavalliset
seurakuntalaiset yhdeksällä
ehdokkaallaan.
Naiset enemmistönä
Neljän vuoden takaisessa vaalissa
miesehdokkailla oli hienoinen
enemmistö, mutta marraskuisissa
vaaleissa 2018 naisia on selkeästi
enemmän ehdokkaina kuin miehiä.
MARKKU LEHTINEN
Vaalien ennakkoäänestys on 6.-10.11.. Silloin äänestetään mm.
kauppakeskuksissa, marketeissa, kirjastossa ja terveyskeskuksessa.
Varsinaisena vaalipäivänä 18.11. äänestyspaikkoja Lahdessa ovat Ristinkirkko
sekä Joutjärven, Launeen, Nastolan ja Salpausselän kirkot.
Enemmistö nykyisistä
kirkkovaltuutetusta
haluaisi uusia paikkansa.
Miesvaltaisin ehdokasjoukko
on Joutjärvellä Yhdistyneen seurakuntaväen
listalla, jossa kaikki
ehdokkaat sekä seurakuntaneuvostoon
että kirkkovaltuustoon
ovat miehiä. Tätä listaa tasoittaa
Tavallisten seurakuntalaisten lista,
jonka yhdeksästä ehdokkaasta
naisia on seitsemän.
Launeen seurakunnassa
nais- ja miesehdokkaita on yhtä
paljon, mutta Keski-Lahden
ja Salpausselän seurakunnissa
naisehdokkaat ovat enemmistönä.
Nastolassa miehillä on yhden
ehdokkaan enemmistö.
Ehdokkaiden keski-ikä on
alhaisin Joutjärven seurakunnassa,
52 vuotta ja Nastolan seurakunnassa
54 vuotta. Vanhimmat ehdokkaat
löytyvät Keski-Lahden
ja Salpausselän seurakunnasta,
joissa ehdokkaiden keski-ikä on
61 vuotta. Launeella keski-ikä on
58 vuotta. Alle 30-vuotiaita ehdokkaita
löytyy Keski-Lahdesta
3, Joutjärveltä 2, Launeelta sekä
Nastolasta 1 ja Salpausselältä 0.
Seurakuntayhtymän nykyisestä
51 kirkkovaltuutetusta 35
haluaisi uusia paikkansa tulevissa
vaaleissa. Innokkaimmat uusijat
ovat Launeen seurakunnassa,
jossa kaikki nykyiset kirkkovaltuutetut
ovat asettuneet ehdolle.
Eniten tulee uusiutumaan
Keski-Lahden kirkkovaltuutettujen
ryhmä, jonka 15 nykyisestä
valtuutetusta vain 6 on ehdolla
marraskuun vaaleissa.
Vaaleissa valitaan myös
yhteensä 72 seurakuntaneuvostojen
jäsentä. Launeella ja
Salpausselällä on eniten seurakuntaneuvoston
jäseniä, jotka
haluavat uusia paikkansa ensi
vaalikaudelle. Seurakuntaneuvoston
14 jäsenestä Launeella 13
ja Salpausselällä 12 on asettunut
uudelleen ehdolle.
Oikaisuja
Kirkonseudussa 6.10. julkaistusta
ehdokasluettelosta puuttui Ilkka
Pohjolaisen nimi. Pohjolainen
on ehdokkaana Salpausselän
seurakunnan kirkkovaltuustoon
Minun kirkkoni - Kokoomuslaisten
ja sitoutumattomien
ehdokaslistalla.
Ehdokasluettelossa oli myös
Joutjärven seurakuntaneuvostoon
ehdolla Virpi Karisto.
Karisto on sittemmin perunut
ehdokkuutensa.