2 Kirkonseutu 17/2018 20.10.2018
Lainattua
”
KOSKAAN emme voi tietää vastaantulevasta ihmisestä, millaisia haavoja
ja arpia hän mukanaan kantaa. Tämä haastaa meitä entistä enemmän
ajattelemaan, kuinka toisemme kohtaamme. Katsommeko kohti, näemmekö
ja hyväksymmeko ihmisen arpineen ja haavoineen?
Nuorisotyönohjaaja Mari-Anne Luukas Tampereen seurakuntalehti
Sillassa 10/2018
Pyhänseutu Pääkirjoitus
Virsi
Hyvä paimen |
MITÄS jos mekin pelon, katkeruuden ja ennakkoluulojen kylvämisen
sijaan alkaisimme antaa anteeksi. Sillä todelliset vapaustaistelijat ovat
anteeksiantajia. He eivät ole kiinni menneisyytensä vankiloissa.
Hanna Kirjavainen Hengellisessä Kuukausilehdessä 10/2018
Lahden kaupunginteatterissa
Surua kannattaa sanoittaa
pyörii paraikaa ”ruotsalaisen
näytelmäkirjailijan Lars
Norénin hieno Hiljaista
musiikkia.”Sen punaisena
lankana ovat oman lapsensa
menettäneet vanhemmat sekä surun sanoittamisen
sietämätön vaikeus. Näytelmän
kerronta on minimalistisuudessaan
vangitsevaa.
Pyhäinpäivää vietetään tänä vuonna
3. marraskuuta, jolloin omaisten
haudoille viedään kukkia, kynttilöitä ja
seppeleitä. Kristityille päivään liittyy vainajien
muistelun lisäksi ajatus toivosta ja
elämän jatkumisesta tuonpuoleisessa.
Itsekin olen surrut kuluneen vuoden
aikana sekä suvun piirissä että
työmaailmassa menehtyneiden
läheisten, toverien sekä
heidän omaistensa puolesta.
Suru on tullut myös omalle
iholle. Se on vyöryttänyt
muistoja aina lapsuudesta
saakka, kuten välähdyksiä
yhteisistä kalareissuista. Suru
on luopumista, vaan ei
luovuttamista.
Tämän Kirkonseudun
sisäsivun
jutussa kerrotaan
surutyöstä. Käsitys
surusta aaltomaisena
ja pikkuhiljaa
pois pyyhkiytyvänä
olotilana on väistymässä,
ja tilalle
on tullut näkemys
mukana kulkevasta, ihmistä pysyvästi
muuttavasta surusta.
Seurakunnissa on surun käsittelemisen
asiantuntijoita. Lahdessa heitä työskentelee
esimerkiksi sairaalasielunhoidon
ja diakoniatyön parissa. Seurakunnista
löytyy sururyhmiä, jotka ovat avoimia
kaikille omaa kokemustaan työstäville.
Myös suruaiheiset messut, muut tapahtumat
sekä erilaiset vertaistukiryhmät vaikkapa
henkirikoksen uhrien läheisille ovat
vakiintuneita ja tärkeitä työmuotoja.
Tarvitseeko surua sanoittaa?
Sanojen etsiminen ja löytäminen on
tärkeää surevalle ihmiselle. Puhuminen
jäsentää ajatuksia, ja surun kantaminen
kahden kesken, pienessä piirissä tai kokonaisessa
yhteisössä vie taakan leveämmille
harteille.
Yhteisöjen merkitys korostuukin
juuri surussa. Näin on aina ollut
ja näin tulee olemaan. Olemme osa
suurempaa jatkumoa, lopultakin vain
pisaroita maailman meressä.
Myötätunnon osoittamiseksi
ei välttämättä tarvita suuria
sanoja. ”Otan osaa”, on
suomalainen tottunut
antamaan ja vastaanottamaan.
Osanoton ilmaisemista
ei tarvitse
jännittää. Kun sanat
tulevat sydämestä, ne
lohduttavat ja kantavat
surevaa.
Markus Luukkonen
KATEKISMUKSEN ensimmäinen kappale on muodostunut
minulle hyvin tärkeäksi. Se perustuu
ensimmäisen käskyn selitykseen: ”Minä olen Herra
sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Selityksen
ensimmäinen lause toteaakin painokkaasti:
”Jumalan tunteminen on elämämme perustavin
asia.” Vaikka elämässä olisi suuriakin haasteita ja
menetyksiä, usko Jumalaan antaa meille perustan,
joka kestää.
Jumalan olemus on meiltä ihmisiltä kuitenkin
salattu. Usein kuvamme Jumalasta on omien toiveidemme
ja pelkojemme heijastusta, joka ei voi
meitä auttaa hädän hetkellä. Saatamme kuvitella Jumalan
liian ankaraksi tai ajattelemme, että Jumala ei
piittaa lainkaan siitä, miten elämme. Katekismuksen
mukaan se, mihin ennen muuta turvaudumme, on
meidän Jumalamme.
Jumalan olemus on meiltä salattu. Me opimme
kuitenkin tuntemaan Jumalan hänen tekojensa
kautta. Apostoli Paavali kirjoittaa roomalaisille, että
Jumalan näkymättömät ominaisuudet ja hänen
ikuinen voima ovat olleet maailman luomisesta asti
kaikkien ihmisten havaittavissa. Sen tähden kukaan
ei voi sanoa, että Jumala olisi hänestä kaukana.
Emme me ole kuitenkaan omien havaintojemme
varassa. Jumala puhuu meille Raamatun sanassa,
jonka kautta opimme tuntemaan Jeesuksen, koko
maailman Vapahtajan. Hän on Jumalan sädehtivä
kirkkaus ja Hänen olemuksensa kuva. Toimitettuaan
puhdistuksen synneistä Jeesus on noussut taivaaseen
ja istuu Jumalan oikealla puolella rukoillen
puolestamme.
Vastoinkäymiset, kärsimykset ja lankeemukset
pakottavat meitä usein punnitsemaan uskomme
perustusta: mihin ennen muuta turvaudumme, kun
oman viisauden varassa olemme ajautuneet elämässämme
umpikujaan? Tutun virren säkeen sanat
tiivistävät uskomme perustuksen, joka kestää: ”Muu
vaivoissa ei lohduta, ei auta
kuolon tuskissa, ei päästä alta
murheitten kuin läsnäolo Jeesuksen.”
(Vk 299:3)
Risto Auvinen, pastori
Heinolan seurakunta
Uskon perustus
SUNNUNTAI 21.10.
Uskonpuhdistuksen
muistopäivä
Uskon perustus
22. sunnuntai helluntaista omistetaan
uskonpuhdistukselle. Sunnuntain
tekstit liittyvät läheisesti
uskonpuhdistuksen keskeiseen
sisältöön.
Jumala ei unohda kansaansa,
vaan antaa kirkolle uudistumisen
aikoja ja niitä ihmisiä, jotka
auttavat meitä palaamaan kristillisen
uskomme perusteisiin,
Raamattuun ja sen julistamaan
uskonvanhurskauteen.
Liturginen väri: Vihreä
Tekstit: Ps. 46:2-8, Jer. 17:5-8,
Room. 10:12-18, Matt. 5:13-16
SUNNUNTAI 28.10.
Antakaa toisillenne
anteeksi
Sunnuntain sisältönä ovat anteeksiantamus
ja siitä avautuva keskinäinen
rakkaus. Koko elämämme
perustuu anteeksiantoon, jonka
saamme Kristuksen ristinkuoleman
ansiosta. Se velvoittaa
meidät kohtaamaan lähimmäisemme
ystävällisesti, lempeästi ja
anteeksiantavasti.
Liturginen väri: Vihreä
Tekstit: Ps. 119:162-168, Jes. 64:3-8,
Fil. 1:6-11, Matt. 6:14-15
MARKKU LEHTINEN
Rauhan Herra, maailmaasi
anna rauha suloinen.
Ihmiskunnan hallintaasi
suostua suo rukoillen.
Silloin kansat sovussa
auttaa toinen toistansa. VK 1:588