10 Kirkonseutu 17/2018 20.10.2018
Suru on osa ihmisyyttä
- Suru on kollektiivista. Kun joku yhteisöön kuuluvista kuolee, suru koskettaa koko yhteisöä, toteavat sairaalasielunhoitajat Sirkku Laitinen ja Sirpa Kaukinen.
Laura Visapää Suru ei väistä ketään, se
tulee jokaista vastaan
elämän eri tilanteissa
ja vaiheissa. On pieniä
luopumisia ja on suurta
kuoleman surua.
Sairaalasielunhoitajat ovat
jokapäiväisessä työssään tekemisissä
surun kanssa. Läheisen
kuolema, juuri saatu tieto
parantumattomasta sairaudesta
tai lähtö saattohoitoon luovat
hätää ja tuskaa sekä potilaille
että omaisille.
- Joskus omaisen voi olla
vaikea ymmärtää, että kuolema
voi kohdata minun läheistäni.
Läheisen kuolema on virhe, johon
jonkun täytyy olla syyllinen.
Useimmiten kuolema ei kuitenkaan
ole kenenkään syy, se vain
tapahtuu, toteavat sairaalapapit.
Jokainen syntymä sisältää jo
kuoleman, omamme ja rakkaittemme.
Ihmiset kuolevat
onnettomuuksissa, he kuolevat
sairauksiin, joita ei voida parantaa,
he kuolevat syihin, joita ei
tiedetä, ja he kuolevat silloin,
kun elämänpäiviä on takana paljon.
Vanhemmat surevat kuollutta
lastaan, sisko itsemurhan
tehnyttä veljeään ja äiti rikoksen
uhrina menettämäänsä tytärtään.
Suuri suru ei ole vain kuoleman
surua, vaan myös syntymättömyyden
surua, kun toivottua
lasta ei koskaan tule. Suuri on
surujen määrä.
Surusta ja sen käsittelystä on
kehitelty useita teorioita. Vielä
vuosikymmenen takaisissa teorioissa
suru järjestettiin vaiheiksi,
jotka etenivät tietyn pituisina
jaksoina akuutista kriisistä ”normaalielämään”.
Näistä kaavamaisista
teorioista on nyttemmin
luovuttu.
Surututkija Mari Pulkkinen
kuvaa surua menetyskokemukseksi,
joka ei koskaan lähde
meistä. Suru koskettaa ihmistä
kokonaisvaltaisesti, ja siitä jää
jälki. Menetys on osa elämänkulkuamme.
Suru koetaan toisten
kanssa
Suru on sanallista ilmaisua, kun
surusta kerrotaan muille. Suru
on myös aina sosiaalista, se koetaan
toisten kanssa.
Ennen vanhaan suru liitti kylän
yhteen. Kirkonkellojen soitto
kertoi, oliko vainaja mies, nainen
vai lapsi ja minkä ikäinen hän
oli. Kellotornin luukku avattiin
siihen suuntaan kylälle, jossa
vainaja oli elänyt. Kylällä surtiin
yhdessä ja yhdessä mentiin
eteenpäin.
- Suruun on aina liittynyt kollektiivisuus.
Kun joku yhteisöön
kuuluvista kuolee, suru koskettaa
koko yhteisöä. Isosta surusta ei
selviä yksin. Saa olla yhdessä ja
pitää liittyä yhteen, kehottavat
sairaalapapit.
Yhteisen suremisen muodot
ovat nykyisin osittain toisenlaiset.
Kylä on ehkä muuttunut
pieneksi naapurustoksi tai
ystävien piiriksi. Vertaistukiryhmissä
jaetaan suruaan sellaisten
kanssa, jotka ovat kokeneet
jotain samanlaista. Pyhäinpäivän
jumalanpalvelus kokoaa ihmisiä
yhteen muistelemaan ja suremaan
edesmenneitä rakkaitaan.
Toisaalta kylä muuttuu suureksi,
kun tapahtuu onnettomuuksia,
jotka koskettavat meitä,
vaikka emme henkilökohtaisesti
kuolleita tunnekaan. Näin tapahtui
esimerkiksi yhdentenätoista
syyskuuta 2001 New Yorkissa tai
Jokelassa 2007. Silloin oli tarve
tulla yhteen. Kirkot täyttyivät
ihmisistä, jotka halusivat yhteisönä,
yhdessä toisen kanssa surra
järkyttäviä tapahtumia. Myös
sosiaalinen media toimi kanavana
ilmaista surua.
Ajatukseen kollektiivisesta
surusta liittyy avun tarjoaminen
surevalle. Jos surukodissa
jotenkin saadaan arjen rutiinit
rullaamaan, se helpottaa.
- Surun ensimmäiset päivät
ovat sokeaa hortoilemista arjessa.
Naapurin tuoma makaronilaatikko
ja ystävän siivousapu ovat
tapoja ilmaista yhteistä surua.
Entä voiko mennä töihin, vaikka
ei olekaan täydellinen itsensä.
Miten työpaikoilla voidaan antaa
surulle tilaa? Esillä ollut saattohoitovapaan
mahdollisuus olisi
lämpimästi tervetullut omaisille,
jotka haluavat hoitaa kuolevaa
omaistaan, pohtii Laitinen.
Suru on henkilökohtainen,
jokaisen oma, vaikka samalla
kollektiivinen. Surua ei voi
ottaa toiselta pois eikä lohduttaa
tapahtunutta pois. Siksi surevan
kohtaaminen on ennen kaikkea
läsnä olemista. Vähän sanoja, paljon
hiljaista rinnalla kulkemista.
Ajatuksia
ja lauluja
rakkaudesta ja
läheisyydestä
Pirkko Talola-Aaltonen
NAISTEN aamukahvit Heinolassa
saa vieraikseen lokakuun viimeisenä
lauantaina tunnetun sopraanolaulaja
Pirkko Talola-Aaltosen,
pastori, kirjailija Tapio Aaltosen
sekä pianisti Hilpi Leino-Kantolan.
Talola on oopperalaulaja, laulupedagogi
ja musiikkiopiston
rehtori. Usean vuoden ajan hän
on tulkinnut esimerkiksi oopperaaarioita,
Oskar Merikannon
lauluja sekä hengellistä laulumusiikkia.
Leino-Kantola on konserttipianisti
ja pianopedagogi. Hän on
toiminut pianonsoiton lehtorina
Helsingin konservatoriossa.
Aaltonen on pappi, luennoitsija
ja tietokirjailija. Laulu on ollut
hänen suuri harrastuksensa sekä
yhtyelaulajana mm. Logos-kvartetissa
että solistisena esiintyjänä.
Puhujana hänen teemoinaan
ovat merkityksen kokemus, arvot,
etiikka ja henkinen hyvinvointi.
Mistä iloa ja toivoa elämään?
Naisten aamukahvit Jyränkölän
juhlasalissa lokakuun 27. päivänä
tarjoaa lepo- ja virkistyshetken
syksyn keskellä.
Romanttinen
ilta
Nazareno Ferruggio ja Seeli Toivio.
ROMANTTISEN illan Lahden
Ristinkirkossa lauantaina 27.10.
klo 19 tarjoaa lahtelaisen sellistilaulajan
ja italialais-saksalaisen
pianistin Nazareno Ferruggion
konsertti. Ohjelmassa kuullaan
mm. Toivo Kuulan ja Vincenzo
Bellinin lauluja sekä oopperaaarioita
Verdiltä ja Puccinilta. Seeli
Toivion yli 200-vuotias sello soi
mm. Järnefeltin Kehtolaulun ja
Saint-Saënsin Joutsenen. Liput 20
euroa.