100817

Kirkonseutu | No 15 • 2016

Kirkonseutu 1 8 5/2016 17.9.2016 Seurakunta somessa Sosiaalinen media antaa kirkolle uudenlaisia mahdollisuuksia. Juhana Unkuri Vanhan sanonnan mukaan hyvä pappi pitää toisen käden Raamatulla ja toisen käden sanomalehdellä. Nykyään sano-malehden tilalle voi laittaa älypu-helimen, josta pappi katsoo mistä ihmiset puhuvat ja mistä kysy-myksistä he haluavat keskustella. - Sosiaalinen media antaa viitteitä siitä, mitä Isosta Kirjasta kannattaa ammentaa, pohtii Helsingin seurakuntayhtymässä mediapastorina työskentelevä Jan Ahonen, joka on ollut tekemässä Somempi seurakunta - sosiaa-lisen median opas -kirjaa. Ahosen mukaan mahdolli-simman monen seurakunnan työntekijän kannattaa olla so-siaalisessa mediassa eli somessa jollakin tavalla aktiivisia. Hänestä on kuitenkin luontevaa, että jotkut satsaavat someen muita enemmän. Ahonen toteaa aja-telleensa aiemmin niin, että seu-rakuntien kannattaa laatia ensin yhteinen somestrategia, jossa kaikki ovat mukana. - Kirjaa tehdessäni oma aja-tukseni kirkastui tai ehkä jopa muuttui tässä asiassa. Nykyään ajattelen siten, että ensimmäinen askel on valita työporukasta ne henkilöt, joilla on eniten halua ja kykyä toimia somessa. Heidän kannattaa toimia etujoukkona, jolle annetaan suhteellisen vapaat kädet. Tämän jälkeen voidaan yhteisesti katsoa, mihin suuntaan sometoiminta on mennyt. Ahosen mielestä esimerkiksi kenenkään seurakuntapapin toimenkuvaksi ei kannata laittaa pelkästään sometyötä. - Tein itse vuosien ajan lä-hinnä radiotoimittajan ja -tuot-tajan työtä. Mediapastorin työn myötä seurakuntaelämä aukesi minulle uudella tavalla. Samalla some-teksteihini alkoi tulla uu-denlaista rikkaampaa sisältöä. Jos johonkin hommaan erikoistuu, vaarana on jääminen norsunluu-torniin. Yhteys muuhun tekemi-seen elävöittää viestimistä. Kirkon oltava proaktiivinen Ahonen toteaa somen olevan kirkon kannalta haasteellinen paikka myös siinä mielessä, että somessa yleensä jotkut muut valitsevat keskusteluaiheet ja teemat. - Kirkolla pitäisi olla kykyä tarttua vuoropuheluun monenlai-sista asioista. Jos keskustelu alkaa vähän yllättäen, joskus voi olla vaikeaa löytää hyviä vastauksia saman tien. Ahosen mukaan kirkon ei pitäisikään olla somessa reak-tiivinen: odotella, että jotain ta-pahtuu ja joutua ehkä yllätetyksi. Sen sijaan kirkon tulisi olla pro-aktiivinen: tutkia ja seurata, mitä somessa tapahtuu ja olla mahdol-lisuuksien mukaan valmiina. - Jos esimerkiksi kirkollisko-kouksessa äänestetään jostain kiistanalaisesta aiheesta, voi ennakoida, että somessa herää keskustelua. Tällöin voi miettiä ennakkoon, ketkä voisivat käyttää keskustelussa kirkon ääntä ja millä äänensävyllä. Kuitenkin niin, että kirkon tuoma viesti olisi edelleen totuudellista. Somen eräänä vahvuutena Ahonen näkee aiempaa pa-remmat mahdollisuudet matalan kynnyksen kohtaamiseen. So-messa on kaikenikäisiä seurakun-talaisia, mutta nuorempien su-kupolvien kohdalla sen merkitys korostuu enemmän. - Kirkon työntekijöidenkään someaktiivisuus ei ole suoraan kiinni iästä. On kuitenkin odo-tettavissa, että työntekijöiden someaktiivisuus alkaa lisääntyä nuorempien sukupolvien tullessa laajemmin seurakuntatyöhön. Aktiivista some-toimintaa Nuorisopappi Päivi Pulakka to-teaa Heinolan seurakunnan toi-mivan monin tavoin sosiaalisessa mediassa. - Meillä on tosi aktiivinen Heinola_nuoret -instagram-tili, jonne nuoret laittavat säännöl-lisesti esimerkiksi valokuvia ja myös tekemiään hartauksia. Lisäksi tilillä kerrotaan seu-rakunnan tapahtumista. Fa-cebookissa nuorisotyöllä on Arkki-niminen yhteisö. Lisäksi käytämme whatsuppia esimer-kiksi isosryhmiä muodostettaessa, Pulakka listaa. - Meillä on ollut lisäksi vuoden alusta käytössä Heinolan seurakunnan yleinen instagram-tili, joka on seurakunnan eri työalojen käytössä. Sinnekin laitetaan säännöllisesti seura-kunnan toimintaan liittyvää kuvamateriaalia, tapahtumakut-suja ja hartaudellista ainesta. Sa-mantyyppistä materiaalia löytyy seurakunnan Facebook-sivuilta. Sisältöä näihin ovat tuottaneet lähinnä työntekijät eri työaloilta, mutta seurakuntalaisetkin saavat tulla rakentamaan kirkon ja seu-rakunnan näkyvyyttä jokaisen heinolalaisen arjessa. Pulakka itse on seurakunnan sivustojen lisäksi aktiivinen omalla Facebook-sivustollaan, Twitterissä, Instagramissa, Snapchatissa ja Periscopessa. - Tavoitteeni on kertoa noilla foorumeilla, millaista papin työ on ja avata seurakuntaelämää varsinkin niille, jotka eivät siihen niin aktiivisesti osallistu. Ylipää-tään somen myötä seurakunnan livetoimintaan vähemmän osallistuvilla voi säilyä kosketus seurakuntaan. Somen avulla voi tavoittaa erityisesti nuoria, mutta myös varttuneempia seurakuntalaisia. Pulakka toteaa, että seura-kuntien tulisi toimia somessa riittävän aktiivisesti. - On tärkeää, että esimerkiksi seurakuntien Facebook-sivus-toille tulisi säännöllisesti uutta raikasta tietoa esimerkiksi tapah-tumiin liittyen. Tämä kannustaa seurakuntalaisia käymään sivus-tolla ja ehkä julkaisemaan siellä jotain itsekin. Jan Ahonen toteaa somen olevan kirkon kannalta haasteellinen paikka. Kirkko suuntautuu ulospäin PULAKAN mukaan sosiaalinen media voi auttaa ylläpitämään perinteistä papin roolia. - Seurakuntalaisten on hyvä tuntea pappinsa ja some voi olla tässä avuksi. Monet nuoret ovat sanoneet, että somen tar-joamien palveluiden kautta seu-rakuntaa ja seurakunnan työn-tekijöitä on helpompi lähestyä. Minullakin on ollut monia sie-lunhoidollisia keskusteluja Face-bookin ja Instragramin kautta. - Sosiaalisen median päi-vitykseni liittyvät kuitenkin lähinnä työhöni. Vaikka seura-kunnan työntekijä olisikin aktii-vinen somessa, hän voi samalla säilyttää yksityisyytensä. Pulakan mukaan on ylipää-tään tärkeää, että seurakunta lähtee myös kirkkorakennuksen ulkopuolelle. Sosiaalinen media on osa tätä ajattelua. - Kasvoista kasvoihin tapah-tuva kohtaaminen on tärkein tapa kohdata ihminen, mutta sosiaalisen median kautta kynnys voi madaltua. Some on yksi väylä tulla osaksi yhteisöä, Heinolan seurakuntaa ja Kris-tuksen kirkkoa. Ajattelen niin, että somen kautta ihmiselle voi tulla joka päivä muistutus siitä, että hän on kolmiyhteiselle Ju-malalle tärkeä ja rakas. Päivi Pulakka on aktiivinen monella somen foorumilla. ANTTI RINTALA


Kirkonseutu | No 15 • 2016
To see the actual publication please follow the link above