KEILAAJA | 7
kun ei pysty luottamaan näkökykyynsä. Hallin
valaistus on yksi tärkeä tekijä esteettömän liikkumisen
mahdollistajana, Mari listaa haittoja.
– Tämän jutun myötä ihmiset ehkä tiedostavat
sen, että kaikkien vammat eivät näy
ulospäin ja ymmärtävät sen, miksi toimin ja
käyttäydyn tietyllä tavalla, Mari painottaa.
– Päättäjiltä toivon sitä, että kun näitä vammaisten
kisoja ja keilailua ollaan integroimassa
SKL:n toimintaan, se tapahtuisi hyvässä
yhteistyössä. Että kaikki osapuolet otettaisiin
huomioon ja kuunneltaisiin meidänkin mielipiteitämme.
Että kisojen järjestelyissä otettaisiin
huomioon se, että meille liikkuminen ei
ole aivan yhtä helppoa kuin muilla ryhmillä,
Mari lähettää terveisiä päätöksiä tekeville.
– Toivon myös, että näkövammaisten kansainvälisiin
kisoihin osallistuminen jatkuu.
Arvoja
Kuuden lapsen äidin ja kahden lapsenlapsen
isoäidin elämän arvot ovat selkeitä.
– Olen aika perhekeskeinen. Se on se tärkein.
Töissä on tietenkin käytävä, kun on siihen
suotu mahdollisuus. Keilailu on kyllä heti
”Keilailu on siitä
hieno laji, että
kannustetaan kaikkia
ja vastustajiinkin
suhtaudutaan
herrasmiesmäisesti.”
tässä seuraavana, se tasapainottaa
muuta elämää, Mari kertoo.
Urheilijana hän arvostaa keilailussa
etenkin yhteishenkeä.
– Keilailu on siitä hieno laji,
että kannustetaan kaikkia ja vastustajiinkin
suhtaudutaan herrasmiesmäisesti.
Silti tehdään aina
oma parhaamme huolimatta siitä,
että kannustetaan muita. Ei se ole
koskaan itseltä pois.
Keilailuyhteisöön hän on solahtanut
hyvin, vaikka kyllä ongelmiakin on
ollut.
– Ihan hyvin minut on otettu vastaan, vaikka
minusta tätä (vammaa) ei päälle päin näe,
niin tulee tilanteita, koska en näe. Kun olen
kertonut vammasta, on otettu ihan hyvin vastaan,
mutta ainahan ei voi jokaisessa tilanteessa
kaikille kertoa, kun kaikki keskittyvät omaan
tekemiseensä. Mutta kyllä usein monet pitävät
minua ylpeänä ja joskus on kyllä huudettukin
ihan suoraan, kun olen jotain törmäillyt. Se on
tietenkin tuntunut pahalle, kun enhän minä
ilkeyttäni muita jätä huomioimatta.
Mari Koskinen tietää, mitä hänellä on tulevaisuudessa
edessä, mutta suhtautuu siihen
uskomattomalla positiivisuudella.
– Pikkuhiljaa tämä vamma koko ajan etenee
ja todennäköisesti olen jonain päivänä
täysin sokea. Mutta, murehditaan sitä sitten.
Ainakin voin sittenkin yhä keilata, kaiteen
kanssa. Pääsee sitten B1 luokkaan, hän miettii.
– Ilman näkövammaahan en olisi koskaan
aloittanut keilailua. Kaikki on lähtenyt siitä, että
minulla on tämä ja Suomessa oli näkövammaisille
keilailua ja toimintaa, hän päättää.
Valmentajilla vahva rooli
NÄKÖVAMMAISTEN KEILAILUSSA ja arvokilpailussa
valmentajilla on erittäin suuri rooli, ehkäpä jopa suurempi
kuin näkevien kohdalla. Suomen pelaajia viime kesän
näkövammaisten MM-kilpailuissa valmensivat Jaana
Puhakka ja Markku Veijanen.
Jaana Puhakka tuli näkövammaisten valmentajaksi
viime keväänä ja työ on viehättänyt häntä alusta saakka.
– Olin oikein innoissani. Oli mukava päästä taas keilailuvalmennushommiin,
joka on kytenyt taustalla mielessäni
jo jonkin aikaa. Myös erityisryhmän kanssa toimiminen
kiinnosti kovin, Jaana kertoo.
Haasteita valmennuksessa riitti sekä myös muuta
vastuuta urheilijoista.
– Osasin jo hieman varautua näkövammaisten kanssa
toimimiseen, koska olin toiminut maalipallomaajoukkueen
kanssa. Toki valmentaminen oli vain osa työtäni
kisoissa, eli toimimme Markun kanssa myös henkilökohtaisina
avustajina. Se toi mukanaan paljon vastuuta ja
vaati jatkuvaa läsnäoloa, hän valottaa.
Jaana on toiminut aiemmin Suomen naisten maajoukkueen
valmentajana. Perusasiat ovat näkövammaisten
valmennuksessa samanlaisia kuin näkevienkin valmennuksessa,
mutta erityispiirteitä ja huomioon otettavaa
tietenkin riittää.
– Valmentaminen on valmentamista siinä missä
näkevilläkin, toki erilaisin säännöin ja säädöin riippuen
vamman laadusta. Valmentamiseen liittyi luonnollisesti
paljon ihan perus radan- ja pallonlukua sekä fyysisesti
“kartanlukijana” olemista. Psyykkisen valmennuksen
puolella tunsin ehkä antaneeni eniten ja sen rooli onkin
suurempaa, kun puhutaan erityisryhmien valmentamisesta.
Usko omaan tekemiseen ja luottaminen valmentajan
näkemään ja sanomisiin on tosi tärkeää pelaajalle.
Kommunikaatio ja vuorovaikutus pitää toimia.
Oman valmennettavan MM-kultamitali oli itsekin
omalla urallaan useita kirkkaita mitaleja voittaneelle
Jaana Puhakalle sykähdyttävä hetki.
– Olihan se aivan loistavaa ja upeaa, että Mari (Koskinen)
voitti kultaa! En kylläkään siitä kunniaa ota itselleni.
Mari keilasi loistavat kisat, ylitti itsensä monta kertaa
ja teki henkilökohtaisia ennätyksiä. Koin olleeni lähinnä
uskonvalaja ja henkinen tuki. Toimimme Markun kanssa
työparina ja yhtä paljon kiitos kuuluu hänelle, Jaana
päättää.
Mari Koskisen MM-kullan lisäksi suomalaiset saavuttivat
japanin Fukuokassa neljä MM-hopeaa. Kuuden
sarjan singlessä omissa luokissaan hopealle keilasivat
Petri Mäkivirta, Tuija Näsilä ja Mari Koskinen. Neljäntenä
pelaajana Suomen joukkueessa keilannut Esa Martikainen
eteni alkukilpailussa neljä ensimmäistä sarjaa mitalipelivauhtia,
mutta kaksi huonoa sarjaa pudottivat hänet
sijalle 11.
Mäkivirta ja Koskinen ottivat toisen hopeansa parikilpailusta.
Näkövammaisten keilailussa kilpailijat on luokiteltu
kolmeen luokkaan (B1–B3) näkökyvyn mukaan siten,
että B1-luokan keilaajat ovat käytännössä sokeita, B2-
luokassa syvästi heikkonäköisiä ja B3-luokassa vaikeasti
heikkonäköisiä.