Ympäristövastuu
määrittää
tulevaisuutta
YRITTÄJÄNAINEN 7
Yhdessä olemme enemmän.
Vastuullisuuskeskustelu on lisääntynyt ja koskettaa
yhteiskunnan jokaista sektoria. Yrittäjät
ovat vastuullisia jo työllistämällä itsensä ja
mahdollisesti muita ja siten osallistuvat hyvin-
vointiyhteiskunnan ylläpitämiseen. Jotta hyvinvointi
voidaan mahdollistaa jatkossakin, tulee huomio kiinnittää
myös ympäristökysymyksiin. Vastuulliset yritykset
vauhdittavat vihreää siirtymää ja luovat uusia kestäviä
toimintatapoja ja teknologioita.
Yritystoiminnan ympäristöjalanjäljestä huolehtiminen
on tärkeää myös yrityksen tulevaisuutta ajatellen. Yritykset
kohtaavat enenevissä määrin ulkopuolelta tulevia
odotuksia vastuullisuutta kohtaan. Asiakkaat, rahoittajat
ja lainsäädäntö ohjaavat yrityksiä vastuullisempaan toimintaan.
Ulkopuolelta tulevat odotukset ja vaatimukset voidaan
kuitenkin kääntää yrityksen kilpailueduksi.
Energiatehokkuuden lisääminen synnyttää yritykselle
säästöjä, ja EU:n kestävän rahoituksen sääntely ja pankkien
omat toimet vaikuttavat pk-yritysten rahan saatavuuteen ja
hintaan. Vastuullisuudella voidaan parhaimmillaan säilyttää
toimitusketjujen ja kuluttajien asiakkuudet. Myös julkisissa
hankinnoissa ympäristökriteerien merkitys lisääntyy.
Vaatimukset ympäristövastuuta kohtaan toki vaihtelevat
yrityksen sektorin ja konseptin mukaan. Yrityksien
olisi hyvä kuitenkin kartoittaa omaa liiketoimintaansa
kohdistuvia odotuksia ja mahdollisia tulevia säädöksiä
ennen kuin kilpailijat menevät ohi oikealta ja vasemmalta.
Kukaan ei halua olla se, jolle jää käteen tyhjä arpa.
Suomen Yrittäjänaiset on yksi Suomen Yrittäjien toimialajärjestöistä.
VINKKI
VERKOSTOSTA
Miksi
tilaajavastuuselvitykset
pitää säilyttää?
Vastuulliset yritykset vauhdittavat
vihreää siirtymää, kirjoittaa Suomen
Yrittäjien ekonomisti Sampo Seppänen.
Tilaajavastuulaki koskee tilanteita, joissa yritys käyttää
vuokrattua työvoimaa tai alihankkijaa. Tilaajan selvitysvelvollisuutta
noudatetaan hankkimalla laissa luetellut
selvitykset ennen sopimuksen solmimista. Selvitysten
avulla varmistutaan, että sopimuskumppani on hoitanut
lakisääteiset velvoitteensa, kuten maksanut veronsa ja työeläkevakuutusmaksunsa.
Monelle yritykselle kompastuskiveksi on muodostunut
tilaajavastuuselvitysten säilyttäminen. Pelkkä tietojen
katsominen ei ole riittävää. Ennen sopimuksen solmimista
hankitut selvitykset on säilytettävä paperisena tai sähköisesti
vähintään kaksi vuotta työn päättymisestä laskien.
Selvitysten tallentaminen lain vaatimaksi ajaksi on
tärkeää, koska vain säilyttämällä asiakirjat tilaaja voi jälkikäteen
osoittaa noudattaneensa selvitysvelvollisuutta.
Laiminlyönnistä voidaan määrätä seuraamusmaksu.
Noudattamalla tilaajavastuulakia edistät tasavertaista
kilpailua. Lue lisää:
tyosuojelu.fi/tilaajavastuu
Twitter: @tilaajavastuu
VASTAAJANA
Marjut Valta-Taiponen
Tarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
marjut.valta-taiponen@avi.fi
avi.fi
link