VUODEN 2021 NUORI YRITTÄJÄNAINEN
Näin minä yritän.
14 YRITTÄJÄNAINEN
Yritys on
minä itse
Marjo Saarinen ratkaisee sisustussuunnittelijana asiakkaiden ongelmia.
Luovuus pääsee valloilleen erikoismaalausprojekteissa.
TEKSTI ANNAMARI TYPPÖ KUVAT SONJA LAHTINEN
Palkinto tuo lisäpotkua ja
luottoa omaan tekemiseen",
iloitsee rovaniemeläisyrittäjä
Marjo Saarinen.
Taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta
valmistunut Saarinen pokkasi
tänä vuonna nuorelle yrittäjänaiselle
myönnettävän Kultainen Oras
-kannustuspalkinnon. Saarisen yritys
Design Saarinen tarjoaa monipuolisia
sisustussuunnittelu- ja erikoismaalauspalveluja
yksityis- ja yritysasiakkaille
Rovaniemellä ja koko Lapin
alueella.
Saarinen perusti yrityksensä vuonna
2016. Hän oli työskennellyt kuutisen
vuotta opintojensa ohessa pintamateriaalialan
erikoisliikkeessä ja saanut
sieltä vahvan teknisen osaamisen
ja materiaalituntemuksen. Yrittäjäksi
hänet ajoi halu toteuttaa ammattia itsenäisesti
sekä luoda työpaikka, joka
tukee oppimista ja oman osaamisen
kehittämistä.
”Yritykseni palveluidea on rakennettu
henkilökohtaisen osaamiseni
pohjalle. Yritys on minä itse”, Saarinen
sanoo.
SAARINEN SUUNNITTELEE niin laajoja
julkitilakohteita kuin pieniä kokonaisuuksiakin.
Häneltä saa apua esimerkiksi
pintamateriaalien ja tekstiilien
valintaan, yksittäisten huoneiden
sisustukseen ja huonekalujen hankintaan
ja sijoitteluun.
Julkitilakohteiden projekteissa saa
Saarisen mukaan käyttää reippaasti
mielikuvitusta ja hyödyntää teknistä
osaamista. Myös yksityisasiakkaiden
kohteissa projektinhallinta on iso osa
sisustussuunnittelijan työtä.
”Antoisin juttu on kuitenkin aina
se, että asiakas on tyytyväinen lopputulokseen
ja siihen päästään mahdollisimman
vaivattomasti.”
SAARISEN ERITYISOSAAMISTA ovat erikoismaalaukset,
kuten seinäpinnoille
tehtävät logomaalaukset, erikoispinnat
ja esittävät teokset – mitä ikinä
asiakas sitten toivookin.
”Olen hyvin asiakaslähtöinen, mikä
on tässä työssä tärkeää. On osattava
ottaa huomioon asiakkaan toiveet ja
mieltymykset, tunnettavat eri tyylisuunnat
ja otettava huomioon kohteen
rakennusaikakausi. Myös projektinhallinta
ja yhteistyö alan muiden
toimijoiden sekä kohteen toisten urakoitsijoiden
kanssa on minulla hyvin
hanskassa.”
Yhtenä erottautumistekijänään
Saarinen pitää visuaalista hahmotuskykyä
ja tilan ymmärrystä.
”Näen tavallaan sen tilan valmiina
heti, kun astun sisään. Olen myös
velho värien ja kuosien käytössä ja
yhdistelyssä.”
YRITTÄJYYS ON Saarisen mielestä sekä
pelottavaa että palkitsevaa. Hän
sanoo kasvaneensa ihmisenä ja oppineensa
elämään epävarmuuden
kanssa yrittäjävuosinaan.
”Yrittäjyys on elämäntapavalinta
erityisesti luovalla alalla. Se vaatii
määrätietoisuutta, sinnikkyyttä ja
intohimoa. Unelmatyö ei synny itsestään.”
Haasteita on tuottanut esimerkiksi
hinnoittelu.
”Hyvästä mentoroinnista, tarkoista
laskelmista ja liiketoimintasuunnitelmasta
huolimatta hinnoittelin
ensin työni liian varovasti. Nyt kun
olen saanut hinnat kohdilleen, olen
huomannut, että eivät ne asiakkaat
ole mihinkään hävinneet."
LÄHITULEVAISUUDESSA Saarinen aikoo
laajentaa palveluvalikoimaansa tuotemyyntiin.
Tarkoitus on hyödyntää
luovuutta ja taiteellista osaamista ja
tuotteistaa maalauksia myyntiartikkeleiksi:
julisteiksi, korteiksi, tarjottimiksi,
tekstiileiksi.
Sitäkin tärkeämpi tavoite liittyy
omaan jaksamiseen ja sen tukemiseen.
Tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä on
vielä löytymättä.
”Yrittäjyys vie ison osan ajasta ja
ajatuksista. Pitää tehdä tosi paljon
päänsisäistä työtä, että hahmottaa rajat
työminän ja arkiminän välillä.”