on hyvin persoonallista ja ilmeemme
erottuva.”
Osa brändiä ja ilmettä on myös se,
että liikkeet ovat aina tip top -kunnossa.
Siitä Partanen huolehtii itse.
”Olen nainen, jolla on monta roolia.
Minulla olisi mahdollisuus palkata
siivooja, mutta käyn silti itse siivoamassa
kaikki pisteet aina sunnuntaisin.
Siinä saan samalla päivitettyä,
missä kunnossa paikat ovat ja miltä ne
näyttävät asiakkaiden silmin”, Partanen
sanoo.
YRITTÄJYYDESSÄ PARASTA on Partasen
mielestä se, että saa tehdä kaiken
omalla tavallaan ja pitää langat omissa
käsissä. Tärkeää on myös jatkuva
eteenpäinmeno.
”Liikkeemme on hyvin kilpailuhenkinen.
Pidämme huolen, että
näymme Lappeenrannassa ja olemme
aina askeleen muita edellä. Valmennan
tähän koko porukkaa, sillä se
ei riitä, että yrittäjä yksin vie yritystä
eteenpäin.”
Ylivoimaisesti haastavinta puolestaan
on henkilöstöjohtaminen.
”Se vaatii kuuntelemista ja tsemppaamista.
Olen työntekijöille helposti
saatavilla.”
Partanen sanoo joutuneensa joskus
olemaan työnantajana jopa vähän inhottava
vaatiessaan, että myös työntekijöiden
puolisot jäävät välillä hoitamaan
sairaita lapsia – ettei se ole aina
äiti, joka on poissa töistä. Tässä hän on
toiminut itse esimerkkinä. Partasen
puoliso oli kotona neljä vuotta siitä
alkaen, kun nuorin lapsi oli kolmen
kuukauden ikäinen.
”Meillä on kolme lasta ja päätimme
heti alussa, että mies jää kotiin
hoitamaan lapsia ja minä keskityn
yritykseen. Se ei ollut tuohon aikaan
kovinkaan tavallista. Suosittelen lämpimästi
tämän mahdollisuuden hyödyntämistä."
ESIMERKKINÄ PARTANEN on pyrkinyt
olemaan muutenkin. Hän ei johda
etäältä vaan on läsnä työpaikalla.
10 YRITTÄJÄNAINEN
taa ansiotasoaan. Esimerkiksi tuotemyyntiin
panostetaan keskimääräistä
enemmän.
”Yleisesti ajatellaan, että parturi-
kampaamoalalla on huonot palkat.
Voin ihan rehellisesti sanoa, että
PääAsiassa niin ei ole.”
Mahdolliset ongelmat työntekijöiden
kanssa on hoidettu puhumalla
niistä avoimesti. Ilmeisen hyvin
se on toiminutkin, sillä työsuhteet
PääAsiassa ovat pitkiä. Kolme työntekijöistä
on ollut Partasen palveluksessa
avajaispäivästä asti eli 40 vuotta.
”Minulla on ollut mieletön onni
henkilöstön suhteen. Olen huomannut,
että kun itse joustaa, sitä joustoa
tulee toisinkinpäin. Vastavuoroisuuden
periaate toimii niin monessa
asiassa.”
SUOMEN YRITTÄJÄNAISIIN Partanen liittyi
vuonna 2011. Hänet palkittiin jo
samana vuonna silloisen paikallisyhdistyksensä
Saimaan Yrittäjänaisten
vuoden yrittäjänaisena. Vuonna 2020
Partanen lähti yrittäjäkollegoidensa
kanssa perustamaan Etelä-Karjalan
Yrittäjänaisia, ja hän on tällä hetkellä
yhdistyksen hallituksen jäsen.
”Alkuvuosina yritys vei kaiken
ajan, enkä silloin vielä ymmärtänyt,
mikä voima Yrittäjänaisissa on. Olin
aika yksin.”
Sittemmin yhdistystoiminnassa
ykkösasiaksi on noussut vertaistuki.
Kannoilla tulevat viestintä ja neuvonta-
palvelut sekä verkostoituminen ja ystävystyminenkin
lähialueen yrittäjänaisten
kanssa.
”Etenkin korona-aikana nopea lakipalvelu
on ollut ihan huippua.”
Yhdistystoiminnan lisäksi Partanen
ammentaa energiaa perheestä ja
neljästä lapsenlapsesta sekä ulkoilusta
ja mökkeilystä.
”Kun töissä on ollut haastavaa,
nappaan hyvin mielelläni lapsenlapset
yökylään viikonlopuksi, niin en ehdi
jäädä märehtimään työasioita. Perheen
tuki on muutenkin ollut aina tärkeää.”
VUODEN 2021 YRITTÄJÄNAINEN
Näin minä yritän.
Parolan Rottingin outlet-myymälä avattiin
2014.
” Olen huomannut,
että kun itse
joustaa, sitä
joustoa tulee
toisinkinpäin.”
ANNE PARTANEN
”Työkaverit näkevät, että teen paljon
töitä tämän yrityksen eteen enkä
pääse yhtään sen helpommalla kuin
hekään. Haluan olla esikuva ja uskon,
että työkaverit kunnioittavat minua.
Olen ihminen, jolle on helppo puhua.”
PääAsiaan on rakennettu bonuspalkkausjärjestelmä,
joka tarjoaa
työntekijöille mahdollisuuden nos-