YRITTÄJÄNAINEN 19
HEI, UUSI JÄSEN!
Yrittäjänaisten uusi jäsen kertoo viikostaan.
Ruskan värejä
ja lunta maassa
Tiina Vuontisjärvi luotsaa Hotelli Hetan Majataloa sukunsa neljännessä polvessa.
Töitä tehdään yhdessä puolison ja äidin kanssa.
Maanantai
Ruskaryhmien vaihtopäivänä Enontekiölle
satoi ensilumi.
Yleensä hotelli on ruska-aikaan
täynnä. Korona pienensi sesonkia
tänäkin vuonna. Kun ryhmät eivät
uskaltaneet tehdä varauksia, on yksittäisiä
matkailijoita mahtunut meille
tavallista enemmän.
Tiistai
Metatöitä yrittäjällä riittää: kirjanpitoa,
nettisivujen päivitystä, laskutusta, tarjouksia,
somea. Pyöritämme hotellia
yhdessä äitini Tuulan ja puolisoni
Petrin kanssa. Minä vastaan vastaanotosta
ja hotellin asioista. Äiti hoitaa
erityisesti keittiön, mutta työskentelee
myös respassa ja tekee toimistotöitä.
Petri työskentelee keittiössä, huoltaa
rakennukset, remontoi ja rakentaa.
Kokoustilassa oli iso kahvitus, ja
autoin sen järjestämisessä. Otin vastaan
asiakkaita ja kirjasin heitä ulos,
mutta ehdin myös siivota aulan akvaarion.
Illalla hengähdin oman kodin puusaunassa.
Se sijaitsee hotellin pihapiirissä.
Keskiviikko
Tein kustannustukihakemusta. Neljännellä
kerralla sen laatiminen ei ärsytä
yhtä paljon kuin aluksi.
Olemme Petrin kanssa reilun vuoden
ajan pyrkineet kiinnittämään
enemmän huomiota hyvinvointiin.
Nykyään nautin joka päivä kotona
puolison valmistaman lounaan. Säännöllinen
ruokarytmi on vaikuttanut
työntekoon. Energiatasot ja jaksaminen
ovat aivan toisenlaisissa kantimis-
TIIU POHJOLAINEN
sa kuin aiemmin, kun yrittäjätyyliin
söin mitä sattuu milloin sattuu.
Torstai
Tänään harmitti se, että varaukset ovat
siirtyneet vahvasti verkkoon. Se on
asiakkaalle kätevää, yrittäjälle kallista
ja työlästä. Asiakkaat eivät enää soita ja
tee varausta. Samallahan minä kertoisin
vaellusmahdollisuuksista tai selviteltäisiin
yhdessä, mikä meidän 130
yöpymispaikasta on kenellekin paras.
HÄN
Tiina Vuontisjärvi
• Syntynyt vuonna 1982.
• Yritys Hotelli Hetan Majatalo on
perheyritys, joka on majoittanut
vieraita vuodesta 1924 Enontekiön
kylässä Hetassa. Majoitus-,
matkailu- ja ravintola-alan
palveluita neljännessä sukupolvessa.
• Kittilän Yrittäjänaisten jäsen.
• www.hetan-majatalo.fi
Illalla kävelin jumppaan ja puhuin
matkalla ystävän kanssa. Kun olin
jumpannut kaikki ärsytykset pihalle,
työt luistivat illalla hyvin.
Perjantai
Pääsin hierojalle. Käynti venyi parituntiseksi.
Taisi olla yrittäjä vähän
jumissa. Osallistuin kunnan yhteismarkkinointityöryhmän
kokoukseen.
Päivällisellä tarjolla oli poron jauhemaksapihvejä.
Lempiruokani valmistetaan
edelleen isoäitini reseptin
mukaan.
Asiakkaiden mennessä nukkumaan
respa hiljenee. Taisin tehdä rästihommia
kahteen asti yöllä.
Lauantai
Sain ison yrityksen vastuulleni parikymppisenä,
kun isäni Matti menehtyi
vuonna 2002. Yhteistyö äidin
ja puolison kanssa sujuu hyvin nyt.
Kaikki me kuitenkin vanhenemme.
Emme Petrin kanssa välttämättä halua
olla sidottuja yhteen paikkaan vaikkapa
15 vuoden päästä. Helmikuussa ilmoitimme,
että yritys on myynnissä.
Tänään kävi kiinnostunut ostaja katselemassa
paikkoja.
Sunnuntai
Ruskasesonki päättyi, kun viimeinen
ryhmä teki lähtöä. Lähdin ulos ihailemaan
ruskaa. Samalla pehmitin uutta
rinkkaa tulevaa vaellusta varten. Kuljin
tunturissa 20 kilometriä selässäni
kymmenen kilon verran hotellin kansioita.
Viikko huipentui moottoripyörälenkkiin.
Mikään ei tyhjennä mieltä
yhtä tehokkaasti. Pyörän selässä ei voi
ajatella kuin edessä olevaa tietä.