
YRITTÄJÄNAINEN 8
KATRIINA PILPPULA
”Yrityskauppa
sopi kasvusuunnitelmiimme.”
YRITTÄJÄNAINEN
Näin minä yritän.
”Kasvua
yrityskaupoilla”
Vuoden valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi on valittu
Katriina Pilppula. Jyväskyläläinen hotelli- ja ravintola-alan
yrittäjä uskoo yksilöllisyyteen.
TEKSTI MERI NYKÄNEN KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
”PALJON ON OLLUT ILOA ja
menestystä – ja kaikkea
siltä väliltä.”
Näin sanoi Katriina
Pilppula kiitospuheessaan, kun
hänet palkittiin Vuoden yrittäjänaisena
Rovaniemen liittokokouspäivillä.
Pilppula on jyväskyläläinen hotelli
ja ravintola-alan yrittäjä, jonka
Yöpuu Osakeyhtiöön kuuluu kaksi
hotellia ja kaksi ravintolaa. Hotelli
Yöpuu, ravintola Pöllöwaari, Hotelli
Verso sekä Verso Baari ovat persoonallisia
ja itsenäisiä brändejä.
”Aluksi ajattelin, että miksi juuri
minut palkittiin. Sitten mietin hetken
ja ajattelin, että miksen minä”, Pilppula
kuvailee tunnelmiaan juhlaillan
jälkeisenä aamuna rovaniemeläisessä
hotellissa. Alan yrittäjänä hänen
on vaikea olla huomioimatta, miten
aamupala on aseteltu esille ja ovatko
lautaset ehkä hieman liian pienet.
Hänen mielestään yksityiskohdilla
on merkitystä ja asiat voi tehdä aina
vähän paremmin.
YRITTÄJÄ KATRIINA Pilppulasta tuli,
kun hän ei metsätalousinsinööksi valmistuttuaan
löytänyt mieluisia töitä.
Aluksi Pilppula alkoi myydä virvoitusjuomia
veljensä yrityksessä, ja sitä
kautta ravintolabisnes tuli tutuksi.
Vuonna 2000 hän osti kesäkahvilan
Jyväskylän lähistöltä ja alkoi pyörittää
sitä. Pilppula piti kahvilaa auki
myös talvisin, mutta huomasi pian,
että syksyisin asiakkaat katosivat.
”Aloin ymmärtää alan lainalaisuuksia,
kun kaikki piti tehdä omassa
yrityksessä itse.”
Kahvilan pitäminen oli Pilppulalle
koulu alalle, joka ei ole helppo. Silti se
tuntui omalta jutulta, ja vuonna 2006
yritys laajeni ostamalla jyväskyläläisen
Hotelli Yöpuun ja ravintola Pöllöwaarin.
Yrityskaupan myötä Yöpuu
Oy kasvoi, ja työntekijöitä tuli lisää.
Ravintolassa Pilppula päätti säilyttää
yksilöllisen tyylin. Pilppula
haluaa, että hänen hotellinsa ja ravintolansa
ovat kaupungin parhaita
ja erottuvat ketjupaikoista.
ROVANIEMELLE KATRIINA Pilppulan mukana
matkustivat kaksi parikymppistä
tytärtä, jotka ovat molemmat mukana
perheen yrityksessä ja kiinnostuneita
alasta. Myös Pilppulan mies
on siirtynyt omasta yrityksestään
yhteiseen firmaan.
Perheen tukea tarvittiin erityisesti
vuonna 2014, kun Pilppula sairastui
luuydinsyöpään ja oli sairauslomalla
vuoden. Silloin mies otti yrityksen
toimitusjohtajuuden hoitaakseen.
”Sairastuminen oli kokemus, joka on
kasvattanut sekä minua että miestäni.”
Pilppula oppi, että omat ja firman
asiat on pidettävä kunnossa, sillä ikinä
ei tiedä mitä elämässä tapahtuu.
Vakuutuksia ja eläkemaksuja ei kannata
jättää maksamatta.
VIIME VUONNA PERHEYRITYS kasvoi
entisestään, kun Sokos Hotel Jyväshovin
tilat vapautuivat ja Pilppulan
yritys avasi tilalle hotelli Verson ja
Verso Baarin. Yrityksessä on nyt noin
50 työntekijää.
Tavoitteena on edelleen kasvattaa
liikevaihtoa, joka oli viime vuonna
3,5 miljoonaa euroa. Yrittäjyyteen
Pilppula toivoisi korjauksia perhevapaiden
kustannuksiin, jotka ovat nyt
liian kovat.
Pilppula kehuu henkilökuntaansa
ja sanoo, että Vuoden yrittäjänaisen
palkinto kuuluu kaikille, jotka ovat
yrityksessä mukana. Seuraavien kuukausien
suunnitelmat ovat jo mielessä.
”Nyt on aika rauhoittua hetkeksi
ja keskittyä perustyöhön.”