
YRITTÄJÄNAINEN 14
YRITTÄJÄTREFFIT
Kokenut ja aloitteleva yrittäjä kohtaavat.
HÄN
” ”Tavoitteet
on asetettava
tarpeeksi
korkealle.”
LAURA ÅKERLUND
ohjaus on suunnitteilla. Kotona hommia
voi tehdä rauhassa niin myöhään
kuin haluaa”, Åkerlund sanoo.
Liisa Seppälällä ja hänen miehellään
on kotitoimisto, jossa sarjakuva
syntyy. Tällä hetkellä yhteistä työaikaa
on lähinnä silloin, kun vuoden
ikäinen lapsi nukkuu päiväuniaan.
Kaksi ja puolivuotias isosisarus on jo
päivähoidossa. Muun ajan pariskunta
vuorottelee työnteossa – ja kuljettaa
tarvittaessa nuorimmaista mukanaan
tapaamisissa.
”Yrityksestä on tullut meille elämäntapa.
Yrityksen kehittäminen
menee omien kulujen, esimerkiksi
kampaamokäyntien edelle”, Seppälä
naurahtaa.
MOLEMMAT TOIVOISIVAT luovan alan
kouluihin enemmän yrittäjyyskasvatusta,
sillä esimerkiksi sarjakuvapiirtäjiä
ei haeta töihin vaan usein
ainoa tapa työllistyä on työllistää itse
itsensä.
”Itsekään en ole missään vaiheessa
opintojani saanut yrittäjyyskoulutusta”,
Laura Åkerlund sanoo.
Hänelle ei silti ollut mikään kynnyskysymys
lähteä yrittäjäksi, sillä
suvussa on ollut yrittäjiä aina siitä
lähtien, kun kattofirma Åkerlund &
Åkerlund perustettiin 1860-luvulla.
”Myös oma isäni on koulutusalan
yrittäjä, ja hän on neuvonut minua
– ei kuitenkaan liikaa, joten olen
saanut tehdä myös omat virheeni”,
Åkerlund sanoo.
Vuoden yrittäjyyden kokemuksella
hänen mielestään on tärkeää, että
ympärillä on osaavia ja tsemppaavia
ihmisiä. Hänen yrityksessään on kokenut
tuotantopäällikkö ja ympärillä
kannustavia läheisiä.
Åkerlundilla on kokemusta siitä,
etteivät kaikki taiteilijat välttämättä
edes tiedä, mikä on lasku ja miten sellainen
tehdään. Hänelle itselleen on
luontevaa saada aivot paitsi luovaan
kulmaan myös talousnäkökulmaan.
”Rakastan laskentataulukoita”,
Åkerlund hymyilee.
LIISA SEPPÄLÄ nyökkäilee vieressä.
”On niin vanhanaikaista ajatella,
että yrittäjyys tai taiteen markkinointi
vähentäisi taiteen arvoa.”
Hän on opiskellut markkinointiviestintää
ja tehnyt yrittäjän ammattitutkinnon.
Verkostoista on
ollut hänelle paljon hyötyä. Seppälä
on Kotkan seudun Yrittäjänaisten
puheenjohtaja sekä Suomen Yrittäjänaisten
hallituksen jäsen vuoden
2018 alusta. Hänet äänestettiin syksyllä
Rovaniemen liittokokouspäivillä
hallitukseen suurimmalla äänimäärällä
kaikista ehdokkaista.
Seppälä hoitaa yrityksen taloutta
yhdessä miehensä kanssa. Vaikka realisti
täytyy toki olla ja numerot pitää
mielessä, Seppälälle on tärkeää myös
unelmoida. Hän yrittää tehdä välillä
unelmien liiketoimintasuunnitelmaa
miettimättä budjettia – sieltä niitä
ideoita syntyy.
”Täytyy osata ajatella myös hullusti.
Sitten voi alkaa miettiä rahaa.
Kaikki yrittäjät tarvitsevat välillä ravistelua.
Unelmointi on parasta.”
Seppälä sanoo, että kaikki mistä
hän on työssään unelmoinut, on
käynyt toteen. Keväällä Pöyrööt-sarjakuva
pääsee Seinäjoen kaupunginteatterin
näyttämölle ja ensi vuonna
on tarkoituksena kääntää sarjakuvaa
japanin kielelle.
”TAVOITTEET TÄYTYY asettaa tarpeeksi
korkealle”, Laura Åkerlund komppaa.
Koomisella Oopperalla on alusta
asti ollut tavoitteena kansaisvälisyys.
Se konkretisoitui vähän aikaa sitten
Parmassa ooppera-alan konferenssissa,
missä Åkerlund oli verkostoitumassa
ja esittelemässä firmansa
toimintaa. Hän oli varautunut lähestymään
ihmisiä ja lobbaamaan toimintaansa
– mutta ihmiset tulivatkin
hänen luokseen.
”Silloin ajattelin, että mitä ihmettä
tapahtuu, olen vain Laura Suomesta.”
Unelmien toteutumisen lisäksi
molempien mielestä yrittäjyydessä
on parasta vapaus tehdä töitä joustavasti
ja omaehtoisesti.
”Yrittäjänä saa kuunnella omaa
jaksamistaan ja lomailla ainakin teoriassa
silloin, kun haluaa”, Seppälä
kuvailee.
Åkerlundille on tärkeää, että hän
voi halutessaan tehdä sen pituista
päivää kuin haluaa ja ottaa välillä
rennommin ja juoda teetä. Molemmat
nauravat olleensa luultavasti kamalia
työntekijöitä aiemmissa hommissaan.
”Varmasti olen heti alkanut ideoida
ja keulia kaikissa työpaikoissani”,
Åkerlund hymyilee.
Yrittäjyys on luovalle ihmiselle
antoisaa, mutta vaatii välillä muiden
mielipiteiden sivuuttamista ja tiukasti
omaan fokukseen keskittymistä.
”Yrittäjänä pitää vain uskoa
omaan juttuun muista välittämättä”,
Liisa Seppälä sanoo.
Laura Åkerlund
• Syntynyt vuonna 1987.
• Yritys Helsingin Koominen
Ooppera Oy.
• Helsingin Yrittäjänaisten jäsen.
Löysi Yrittäjänaiset Instagramista,
missä törmäsi Liekki-
hankkeen mainokseen.