Frederick Grant Banting ja insuliinin nimen insuliini jo vuonna 1901. Myös verensoke-rimittauksen
6
Frederick Grant Banting (1891-1941) oli
lääkäri ja tutkija, joka onnistui vuosina
1921-1923 eristämään insuliinin ja kehit-tämään
siitä lääkkeen diabeteksen hoita-mista
varten.
Diabetes-sana on peräisin Kreikasta 200-lu-vulta
eKr. Vuonna 1674 Thomas Willis liitti
diabetes-termin jatkoksi sanan mellitus
kuvaamaan virtsan makeutta. Diabetes mellitus
merkitsee ”hunajaisen veden eritystä”. Makeiden
ravintoaineiden käytön kielto helpotti diabeetik-kojen
oireita, mutta ei parantanut taudin aiheut-tajaa.
Diabetestä tutkittiin virtsan sokeripitoisuu-della
aina 1800-luvun puoliväliin saakka. Tällöin
huomattiin diabeetikkojen veren sokeripitoisuus.
Saksalaiset tiedemiehet havaitsivat vuonna 1889
yhteyden diabeteksen ja haiman välillä. Vuonna
1893 Èdouard Languesse esitti ensimmäisenä,
että diabetes johtui haimassa sijaitsevien Langer-hansin
saarekkeiden sisäisesti erittämän aineen
puutteesta. Monet tutkijat työskentelivät kuu-meisesti
löytääkseen antidiabeettisen hormonin.
Belgialainen tutkija Jean de Meyer antoi sille
kehittyminen auttoi haimauutteen
vaikutuksen tutkimista.
Kanadan Ontariossa farmaripariskunta Wil-liam
Thompson ja Sarah Grant Banting saivat
vuonna 1891 pojan, joka sai nimen Frederick
Grant Banting. Hänen lapsuutensa aikana eräs
hänen leikkitovereistaan sairastui 14 vuoden ikäi-senä
sokeritautiin ja menehtyi siihen pian. Tämä
tapahtuma aiheutti osaltaan sen, että Frederick
alkoi opiskella lääketiedettä ja kiinnostui sokeri-taudin
hoidosta. Lääketieteen opiskelun aikana
hän joutui toistuvasti näkemään sokeritautiin kuo-levia
lapsia, joita ei voitu auttaa mitenkään.
Ensimmäinen maailmansota syttyi 1914.
Kursseja nopeutettiin ja Banting valmistui kirur-giksi
1916. Sen jälkeen hän joutui sotarintamalle
Ranskaan. Vapauduttuaan asepalvelusta Banting
toimi lääkärinä sekä sotilas- että siviilisairaaloissa.
1920 hän sai paikan juuri avatussa fysiologian ja
anatomian laboratoriossa, mutta siellä ei ollut
tarvittavia laitteita hänen suunnittelemilleen
kokeille. Banting meni Toronton yliopistossa
toimivan fysiologian professorin J.J.R.Macleodin
puheille. Tämä lupasi heti Bantingin käyttöön
laboratorionsa ja apulaiseksi lääketieteen opis-kelijan
Charles H. Bestin sekä kymmenen koiraa
koe-eläimiksi. Banting ja Best aloittivat kokeet koi-rien
kanssa toukokuussa 1921. Banting onnistui
haimauutteen puhdistuksessa. Samana vuonna
annettiin koirille naudan haimasta peräisin olevaa
uutetta ja 1922 sitä annettiin ensimmäistä kertaa
ihmiselle. Historiaan on jäänyt 14-vuotias Leonard
Thomson ensimmäisenä jatkuvaa insuliinihoitoa
saaneena potilaana.
Kevään 1922 aikana Best onnistui valmista-maan
riittävästi puhdistettua insuliinia niin
suurina määrinä, että sen merkitys diabetes-potilaiden
hoidossa voitiin varmistaa. Biokemisti
James Bertram Collip, joka oli jo varhain tehnyt
yhteistyötä professori Macleodin kanssa kehitti
pian teknisen menetelmän, jonka avulla voitiin
valmistaa enemmän ja puhtaampaa insuliinia.
Vuoden 1923 Nobelin fysiologian ja lääke-tieteen
palkinto annettiin insuliinin keksimisestä
Frederick Grant Bantingille ja John James Macleo-dille.
Silloin herätti yleistä hämmennystä, että
toisena palkinnon saajana oli Macleod eikä Best.