
4
Kiitos!
Tulin yhdistykseen v. 2003,
kun edellinen hallitus oli lo-pettamassa
yhdistystä ja Aulis
Piilonen laittoi uudestaan yh-distyksen
alkuun ja valittiin pu-heenjohtajaksi.
Kokoonnuimme aluksi Hä-meenkadulla
Invakeskuksessa
vuokralaisina. Olin varainhoita-jana.
Muutimme sitten Puistoka-dulle
Lahden Näkövammaisten
vuokralaisiksi. Vuonna 2004
Seppo Halinen oli nähnyt leh-dessä,
että Karjalankatu 16:ssa
oli myynnissä huoneisto. Me-nimme
huoneiston näyttöön
koko hallitus. Siellä oli pito-palveluita
jo katsomassa. Me
teimme heti ostopäätöksen ja
ostimme huoneiston.
Hankimme sinne vuokralai-sia
ja nyt meillä oli tila, missä pi-tää
kokouksia. Luennot pidimme
Wellamo-opistolla.
Vuoden 2007 alussa jäin
pois yhdistyksestä. Aulis Piilo-nen
kuoli samana syksynä ja
minua pyydettiin puheenjohta-jaehdokkaaksi.
Minut valittiin ja
taas olin mukana, nyt puheen-johtajana.
Vuodet 2010 ja 2011
olivat vaikeita aikoja, kun tilois-tamme
löytyi kosteutta. Monien
mutkien kautta taloyhtiö lähti
mukaan remonttiin ja saimme
sitä varten Raha-automaattiyh-distykseltä
avustuksen. Hallitus
kokoontui tuolloin Lahden Sy-dänyhdistyksen
tiloissa ja Reno-rilla
Askon tiloissa. Vuonna 2017
tuntui, että olisi aika jonkun
muun alkaa vetäjäksi. Puheen-johtajaksi
valittiin tuolloin Leena
Pohjansalo ja seuraavaksi Ritva
Kytönen keväällä 2019. Minä toi-min
rahastonhoitajana.
Nyt koen, että minun on
aika väistyä ja antaa tilaa nuo-remmille.
Olemme saaneet
peräkkäin kaksi testamenntilah-joitusta,
joten nyt on hyvä aika
jättää yhdistyksen hallitus ja
ryhtyä rivijäseneksi.
Toivotan teille kaikille voi-mia
tämän sairautemme kanssa
ja yhdistyksemme hallitukselle
jaksamista ja ideoita, joilla
saatte jäseniä mukaan toimin-taan.
ENNEN KAIKKEA KIITOS
KAIKILLE NÄISTÄ VUOSISTA!!!
Kaarina Kannisto
Voi korona!
Voi mitä aikoja ollaan eletty ja
eletään! Maaliskuussa meni
lappu luukulle – meilläkin
D-Klubilla loppuivat tapahtu-mat.
Elettiin kesä ja nyt syksyllä
avasimme salimme eri kokoontu-misia
varten, mutta itse olemme
toimineet virtuaalisesti monessa
asiassa. Liiton kokous, alueelliset
neuvottelupäivät ja monia muita
keskusteluja on käyty Diabeteslii-ton
ja yhdistyksen välisesti etänä.
Liitto on pitänyt meitä
hyvin ajan tasalla ja muistuttaa
meidän olevan riskiryhmäläisiä
mitä suurimmassa määrin. Suuri
osa meistä on moninkertaisesti
riskiryhmässä, perussairauden,
iän ja liityntäsairauksien myötä.
Olemme kaikki diabeetikot jou-tuneet
erityisesti tarkkailemaan
itseämme ja ympäristöämme.
Olemme palanneet ns. läh-töruutuun.
Meitä vainoaa sama
”näkymätön peikko”. Päivittäin
saamme kuulla uusista tartun-taluvuista.
Olen iloinen, että en
ole kuullut yhdenkään diabeeti-kon
sairastuneen koronaan.
Uskaltauduimme järjestäy-tymään
sääntömääräiset ko-koukset
yhdistettyinä, tähän on
ollut lupa liitolta. Omalta osal-tani
olen liikkunut, sillä asioita
on pitänyt hoidella kaikesta huo-limatta.
Liitto antoi ohjeistuksen
Diabetespäiväänkin, joka on
vietettävä virtuaalisesti. Allakka
kertoo päivän ja me diabeetikot
muistelemme toisiamme läm-möllä
ja vietämme päivää niin
kuin jokaista päivää.
Koronan myötä olemme
totutelleet myös hoitotarvike-jakelun
muutoksiin. Tarvikkeet
tilaamme soittamalla ja nume-rolla
haemme tilauksemme.
Tämä on toiminut kiitettävästi.
Toivon meille edelleen
hyvää yhteistyötä ja jaksamista
päiviimme.
Ritva Kytönen
Lahden Seudun Diabeetikot ry:n
puheenjohtaja
MONTA TARINAA...