20 Kirkonseutu 3/2019 9.2.2019
Suuret kertomukset 2
Juttusarjassa käsitellään Vanhan testamentin suuria kertomuksia. Syntiinlankeemuskertomus
kuvaa sitä, kuinka Jumalan elämää suojelevien rajojen rikkominen vie ihmisen yksinäiselle tielle. Valo
Anu RHeikkinen aamatun alkulehdillä
ovat ensin
paratiisi, mies ja
nainen. Vallitsee
vapaus ja avoimuus.
Sitten paratiisiin luikertaa
pahuus. Käärme houkuttelee
naisen syömään hyvän ja
pahan tiedon puusta, ja nainen
tarjoaa miehellekin.
Kielletty hedelmä maistuu
makoisalta, mutta sitä seuraavat
häpeä, peittely ja karkotus.
Ihana elämä paratiisissa on
ohi.
Vanhan testamentin syntiinlankeemuskertomus
selittää
suurta mysteeriä: jos Jumala
on hyvä ja kaikkivaltias, kuinka
maailmassa voi olla niin paljon
pahaa.
– Vastaus on, että emme tiedä.
Raamattu kuitenkin kertoo,
kuinka paha tuli maailmaan,
sanoo pappi ja teologian tohtori
Eero Junkkaala.
Keskenään taistelevien
hyvien ja pahojen jumalien
sijasta Raamatussa on vain yksi
Jumala, joka on kaikkivaltias ja
hyvä. Persoonallinen paha on
selvästi Jumalan alapuolella.
– Pahan tulo maailmaan ei
ole sattumaa eikä virhe. Pahakin
palvelee Jumalan suunnitelmia,
vaikka emme sitä ymmärrä.
Jumala kääntää lopulta
kaiken hyväksi.
Kaunis synti
Koko paratiisi annettiin ihmisten
nautittavaksi, yhtä
puuta lukuun ottamatta. Pahan
ensimmäinen repliikki Raamatussa
on: ”Onko Jumala todella
sanonut: ’Te ette saa syödä mistään
puutarhan puusta’?”
– Tämä kuvaa hyvin pahan
olemusta: se vääristelee Jumalan
totuutta ja asettaa sen kyseenalaiseksi.
Synnin olemukseen
kuulu ihmisen pyrkimys
asettua kaiken yläpuolelle ja
luoda omat sääntönsä, siis tulla
Jumalan kaltaiseksi.
Junkkaala näkee syntiinlankeemuskertomuksessa
havainto
opetuksen siitä, mitä Jumalan
asettamien rajojen rikkomisesta
seuraa. Kielletty hedelmä
on näiden rajojen symboli.
– Jumala asettaa rajat hyvälle
elämälle. Niiden ylittäminen
rikkoo elämän perusteita
vastaan.
Syntiinlankeemuksen jälkeen
Aadam ja Eeva huomaavat
olevansa alasti ja piiloutuvat
häpeissään. Tämä kuulostaa tutulta
edelleen: tuli tehtyä väärin,
omatunto kolkuttaa ja häpeä saa
peittelemään tekoa.
– Kertomus on puhutteleva
kuvaus synnin psykologiasta.
Synti ei houkuttele meitä sarvet
päässä, vaan näyttää houkuttelevalta
ja kiehtovalta. Vasta
jälkeenpäin silmät avautuvat.
Toivo näyttää tietä
Puhe synnistä saattaa tuntua
kiusalliselta vaatimuslistalta: älä
tee näin, muuten olet syntinen.
Junkkaala muistuttaa, että
vaikka synti on myös vääriä
tekoja ja asenteita, se on ennen
muuta eroa Jumalasta. Synti on
samalla tavalla läsnä kaikissa ihmisissä
– usko ei varjele synnin
tekemiseltä.
– Inhimillisesti katsoen siivosti
elävä on parempi kuin rötöstelijä,
mutta Jumalan edessä
olemme kaikki samalla viivalla.
Anteeksiantamus Jeesuksen
tähden tuo lääkkeen syntiin ja
antaa halun hyvään.
Syntiinlankeemuskertomuksessa
näkyy myös toivon välähdys:
kerran maailmaan tulee
ihminen, joka tekee pahasta lopun.
Kristillisen uskon mukaan
tässä on ensimmäinen aavistus
Jeesuksen sovitustyöstä.
– Jotakin kadotetusta paratiisista
palautuu, kun ihminen
löytää Jeesuksen kautta tien
takaisin, vaikka elämä ei silloinkaan
tule täysin ehjäksi.
Elämänsä merkitystä etsivän
ihmisen voi nähdä kurkottavan
kaikin voimin kohti alkutilaa,
jossa häpeää ei ollut.
– Jossakin ihmisen sisimmässä
on aavistus siitä, että Jumalan
yhteydessä on parempi paratiisi
kuin sen ulkopuolella.
Kadotettu paratiisi
houkuttelee
Elämänsä
merkitystä
etsivän
ihmisen
voi nähdä
kurkottavan
kaikin
voimin kohti
alkutilaa,
jossa häpeää
ei ollut.
Sairaala-
sielunhoito
tulee
alhaalta
ANTTI YRJÖLÄ Sirkku
Laitinen
Elämään leikkaa äkisti ja lupaa
kyselemättä suru tai sairaus.
Joku sammuttaa kaikki valot.
Rakas, joka aamulla nousi
vierestä, ei enää palaa syliin.
Kipu on repivää. Sielu on pinnassa
ja suojaton. Tuttu keho
on puutunut ja vapiseva muukalainen.
Jalat eivät kanna.
Hengittäminen onnistuu, jos
joku vieressä sanoo, milloin
ilmaa vedetään sisään ja milloin
puhalletaan ulos.
Paperissa oman nimen perässä
lukee tuntemattoman sairauden
nimi. Vaikea sana lukea,
vielä vaikeampi muistaa tai
kertoa. Se tunkee röyhkeästi sisään
esittäytymättä. Pistetään,
viilletään, poistetaan ja ommellaan
taas kokoon. Kokonaiseksi
ja ehjäksi on kovin vaikea
kaiken jälkeen tulla. Vanhaan
ei ole palaamista, uusi aukeaa
niin hitaasti.
On aikoja, jolloin valo
muuttaa tulokulmaansa. Valo
ei tule ylhäältä. Valo tulee
alhaaltapäin. Alhaalta tuleva
valo on pieni kipinä pimeässä.
Hauras ja matala kajo,
jota tuskin valoksi tunnistaa.
Verhokaihtimien raosta lattiaan
piirtyvä ohut juova, joka
muistuttaa auringon noususta
ja laskusta, yhden päivän
matkasta. Pehmeä valo, joka
kutsuu viereen hiljaisuuteen,
keittää kahvit ja uskaltaa olla
lohduttamatta.
Kosketus. Halaus. Rukous.
Siunaus. Valo.
Kun valot sammuvat tai
muuttavat tulokulmaansa,
alkaa paini itsen, eletyn elämän
ja Jumalan kanssa. Oman
elämänsä abrahamit seisovat
tänäänkin tämän kaupungin
yötaivaan alla ja kyselevät
Jumalan lupausten ja elämän
tarkoituksen perään. Jokivarsillaan
painivat jaakobit odottavat
sitä siunausta, jonka varassa
jatkaa haavoitettuna elämää
eteenpäin.
Pimeässä ja yössä Kristuksen
valo tulee alhaalta. Se ei laita
romahtaneita, putoavia ja
särkyneitä parrasvaloihin. Se
kannattelee alhaaltapäin. Öisessä
valossa mieleen nousevat
vanhat sanat. Siirtyvät sieluun,
sielusta huulille, huulilta takaisin
yöhön: Valo valosta. Tosi
Jumala, tosi Jumalasta. Samaa
olemusta kuin Isä. Jonka valtakunnalla
ei ole loppua.
Kirjoittaja on sairaala-
sielunhoitaja ja pappi.