2 Kirkonseutu 2/2019 26.1.2019
Pyhänseutu Pääkirjoitus
SUNNUNTAI 27.1.2019
3. sunnuntai loppiaisesta
Jeesus herättää uskon
Jeesuksen julkinen toiminta on
alkanut. Opettamalla ihmisiä ja
parantamalla sairaita Jeesus ilmaisee
jumalallisen kirkkautensa.
Hänen ihmetekonsa ja niiden
ihmisten todistukset, jotka ovat
saaneet tuntea hänen voimansa,
herättävät kansallisuudesta riippumatta
uskon häneen auttajana
ja Vapahtajana.
Liturginen väri: Vihreä
Tekstit: Ps. 102:16–23, 5. Moos.
10:17–21 tai 1. Kun. 8:41–43, Room.
1:16–17, Matt. 8:5–13
Virsi
SUNNUNTAI 3.2.2019
Kynttilänpäivä
Kristus, Jumalan
kirkkauden säteily
Nimitys kynttilänpäivä juontaa
siitä keskiaikaisesta tavasta, että
tänä sunnuntaina vihittiin vuoden
aikana kirkossa käytettävät kynttilät.
Juhlan raamatullisena aiheena
on Jeesus-lapsen tuominen
temppeliin ja jumalallinen kirkkaus,
joka hänessä tuli maailmaan
ja ilmestyi meille.
Liturginen väri: Valkoinen
Tekstit: Ps. 48:11-15, Jes. 52:8-10, 2.
Kor. 3:18-4:6, Luuk. 2:22-33
MARKKU LEHTINEN
Oi Herrani, saan luoksesi
nyt tulla omanasi.
Saan auttajan näin parhaimman,
lohduttajan.
On turva sanassasi.
Virsi 295:1
Kolkanmäen talvinäyttämö
Hyvä paimen | Kristuksen käsinä
ELÄMÄ on liikettä ja pysähtymistä. Jumalan perusominaisuus
on itsensä antaminen, toisin sanoen lahjoittava
rakkaus. Se on rakkautta, jota saamme vain ottaa vastaan,
jonka lämmössä on hyvä pysähtyä. Mutta se on
myös rakkautta, joka saa aikaan liikettä. Liikettä, joka
kohdistuu muihin ihmisiin, joka kuljettaa Jumalalta
saatua rakkautta eteenpäin. Koska Jumala rakastaa ehdoitta,
voi ihminenkin rakastaa lähimmäistään.
Jumalan rakkauden meissä ihmisissä aikaansaama
liike ilmenee lähimmäisenrakkautena. Se on liikehdintää,
jossa toimimme maailmassa Kristuksen käsinä
ja jalkoina. Toisinaan olemme itse avunantajia. Toisinaan
saamme olla vastaanottajia. Yhtä tärkeää kuin
liike, on pysähtyminen. Seisahtuminen lähimmäisen,
avuntarvitsijan, vierelle. Kuitenkin löytääkseen jotain
merkityksellistä, minkä ääreen pysähtyä, on ensin lähdettävä
liikkeelle. Näin liike ja pysähtyminen toimivat
lähimmäisenrakkauden työkaluina.
Yhteisvastuukeräys nimittää itseään lähimmäisenrakkauden
kansanliikkeeksi. Sen kautta on autettu
lukemattomia hädänalaisia ympäri maailman. On huikeaa,
että keräys saa liikkeelle yli 35 000 vapaaehtoista
listojen ja lippaiden kanssa. Halu auttaa ja antaa omaa
aikaansa on väkevä liikuttaja. Yhteisvastuukeräyksessä
tulee näkyväksi kirkon maailmanlaajuinen olemus.
Kristus on lähettänyt kirkkonsa liikkeelle. Kirkko
liikkuu, rakastaa ja kutsuu mukaansa. Kirkossa on tilaa
jokaiselle ja erilaisille lahjoillemme. Jumalalta saamamme
lahjat ovat parhaassa käytössä silloin, kun niitä
jaetaan edelleen. Elämä on liikkeen ja pysähtymisen
vuorottelua. Vain lähtemällä liikkeelle voi löytää jotakin,
jonka ääressä on hyvä ja merkityksellistä pysähtyä.
Avilan Teresan (1515–1582) sanoin: ”Kristuksella
ei ole nyt maan päällä muuta kuin teidän ruumiinne,
ei muuta kuin teidän kätenne, ei muuta kuin teidän
jalkanne. Teidän silmistänne tulee näkyä Kristuksen
rakkaus maailmaa kohtaan, teidän jalkojenne avulla
hän kulkee tekemässä hyvää, teidän käsillänne hän
nyt siunaa ihmisiä.”
Ville Malm
Kirjoittaja on
Heinolan seurakunnan
seurakuntapastori.
Lahden seurakuntien uuden
kirkkovaltuuston taival alkoi
takkuisesti, kun ensimmäistä
kokousta edeltäneissä neuvotteluissa
ei löydetty sopua
keskeisten luottamushenkilöpaikkojen
jaosta. Vaalituloksesta johdettu
matematiikka ei kelvannut sosiaalidemokraattiselle
valitsijayhdistykselle
ja Joutjärven Tavalliset seurakuntalaiset
-ryhmälle. Molemmilla oli kirkkoneuvostoon
oma ehdokas, josta he eivät
suostuneet tinkimään.
Umpisolmun avaamiseksi oli järjestettävä
vaali. Se sujui sinänsä mallikkaasti,
mutta pitkät puheenvuorot, lippuäänestykset
ja laskennat venyttivät
kokouksen lähes viisituntiseksi!
Ei vaali arvatenkaan alkuperäistä
esitystä muuttanut, koska muiden
rivit pysyivät suorina. Siten koko
illasta jäi ennalta käsikirjoitetun
näytelmän jälkimaku. “Kolkanmäen
talvinäyttämöllä”
pidettiin sentään useita
väliaikoja. Ne olivat
Ristinkirkon auditorion
vähähappisessa ilmassa
omiaan ryhmäyttämään
uusia ihmisiä toisiinsa.
Hiljattain demokratia
aiheisia kirjoja
lukeneena mieleeni
tuli kaksi teoriaa, joilla
pyritään selittämään
päätöksenteon ilmiöitä.
Keskustelevassa demokratiakäsityksessä
uskotaan parhaan argumentin voimaan.
Kun kaikilla on yhtäläiset edellytykset
osallistua keskusteluun, ennen pitkää
siivilöityy yleinen etu, johon kukin voi
sitoutua. Tällaiseksi voi perimätietojen
mukaan kuvailla Lahden kirkkovaltuuston
työskentelyä.
Kiistelevä demokratiakäsitys puolestaan
lähtee siitä, että maailma on moniarvoinen
ja siihen kuuluu pysyviä etupiirejä.
Ryhmät voivat hioa kompromisseja
– tehdä siitä jopa taiteenlajin – mutta
nämä “lehmänkaupat” eivät muuta pohjavirtoja.
Lahden kaupungin päätöksenteossa
demarit ja kokoomus muodostavat
tällaisen historiallisen akselin.
Seurakunnissa politiikka on
haluttu pitää taka-alalla. Nyt on
kuitenkin merkkejä siitä, että etupiirit
nostavat päätään ja keskustelu
on aiempaa jyrkempää. Se,
että Yhdistynyt seurakuntaväki
sai vaaleissa hyvin
vahvan mandaatin, saattaa
myös johtaa eräänlaisen
oppositioasetelman voimistumiseen.
Raitis keskustelu on
aina paikallaan. Samalla
olisi pidettävä kirkkaana
mielessä, mitä ja ketä
varten kirkon päättäjät
lopulta työskentelevät.
Markus Luukkonen
Lainattua
”
ILMAN Jeesusta kristinusko olisi vain yksi tuote katsomusten armottomilla
markkinoilla. Kirkkomme ei etsi asiakkaita, vaan kutsuu ihmisiä
Jeesuksen seuraajiksi. Kirkkomme on kaikkine vikoineenkin hänen
lunastavan rakkautensa pyhittämä. Sen kallein aarre ei ole varallisuus,
vakaus tai vakuuttava maine vaan kolmiyhteisen Jumalan armo syntistä
kohtaan.
Heli Karhumäki, Sana 3.1.2019
JOTTA elämässä olisi jotain mieltä tai tarkoitusta, täytyy tavoitella ja
toteuttaa asioita, jotka ovat muulla tavalla arvokkaita: esimerkiksi luoda
jotain kaunista, edistää oikeudenmukaisuutta, keksiä jotain hyödyllistä
tai leikkiä lasten kanssa. Jos tällaisessa hankkeessa onnistuu, usein sivutuotteena
on onnellisuutta ja mielihyvää.
Filosofian professori Antti Kauppinen,
Helsingin Sanomat 3.1.2019