Järvinen järkeilee
Urheilija on keskiössä
Kuten tunnettua, yleisurheilun EM-kisat Berliinissä
kuluneena kesänä eivät menneet Suomen osalta
ihan putkeen. Joukkue jäi kokonaan ilman mitalei-ta.
Kotiin tuomisina oli vain kolme pistesijaa; kaksi
kertaa Suomen värit olivat kuudentena ja kerran kahdeksantena.
Vähintäänkin kohtuullisen menestykseen monissa eri la-jeissa
tottunut suomalainen urheilukansa alkoikin heti vaatia
muutoksia, jotta tulevaisuudessa
olisi paremmin. Media ja osa urhei-lijoistakin
yhtyivät arvostelijoihin.
Päitäkin vaadittiin niin sanotusti
vadille. Suomen Urheiluliiton val-mennusjohtaja
Jorma Kemppainen
on ollut eniten tulilinjalla.
Jos urheilijat eivät odotuksista
huolimatta menesty kansainväli-sissä
arvokisoissa, on tietenkin hy-vä
pohtia mahdollisia syitä. Ehkä
julkisuudessa esitetyt syyt huonoon menestykseen ovat usein
yksinkertaistettuja, mutta parhaimmillaan saattavat toimia
apuna tarpeellisten uudistusten alulle saamiseksi.
xxx
Urheilijan pitää olla keskiössä, on usein toistettu totuus. Kun
yksittäinen lajiliitto suunnittelee omaa toimintaansa, se ei voi
olla ottamatta huomioon huippu-urheiluun panostamista.
Näin siitä yksinkertaisesta syystä, että lajiliitto on ainoa orga-nisaatio,
jonka kontolla asian hoitaminen on. Olkoonkin, että
Suomessa on Olympiakomitea huippu-urheiluyksikköineen.
Mutta lajiliitto on kuitenkin se, joka on päävastuussa oman
lajinsa arvokisamenestyksestä tai –menestymättömyydestä.
Vaikeuskerrointa lajiliitoissa lisää sitten se, miten rahaa ja
muuta resurssia vuosittain tai jollain muulla periodilla jaetaan
paitsi huippu-urheiluun, mutta myös muihin toimintasek-toreihin.
Näitä muita ovat muun muassa hallinto, toimisto/
henkilöstö, markkinointi, viestintä, koulutus ja niin edelleen.
Tietenkin parhaimmillaan kaikki toimintalohkot tukevat
toisiaan. Eihän lajiliiton sisällä ole yksittäisiä saarekkeita,
vaan kaikki ovat osia liiton kokonaisuudesta, kokonaisuutta
tukevia elementtejä.
Oleellista huippu-urheiluun liittyen on pitää huolta tulevi-en
huippujen kasvattamisesta. Tällöin puhutaan satsaamisesta
juniori- ja nuorisotyöhön. Keilailussa voi moneen muuhun
urheilulajiin verrattuna pysyä huipulla jopa vuosikymmeniä,
mutta joka tapauksessa jälkikasvun varmistaminen pitää olla
koko ajan toiminnan yhtenä painopisteenä.
Tulevaisuuden rakentamisessa apuna ovat niin seurat,
väliportaan yksiköt, yhteistyökumppanit ja muut mahdolliset
toimijat, mutta lajiliitolla pitää tässäkin olla vahva näkemys
suunnasta ja vauhdista. Esimerkiksi Suomen Keilailuliitto
on onnistuneesti pyörittänyt jo useampia vuosia tulevaisuu-den
ryhmiä/ryhmää, joiden toimivuudesta on jo saatu hyviä
tuloksia.
xxx
Kun olin liittomme puheenjohtaja, pidin tärkeänä, että Suomel-la
on käytettävissään lajin viimeinen tietous niin tekniikasta,
välineistä, olosuhteista ja muusta tarvittavasta
– sekä nykytilan että tulevan kehityksen
osalta. Minulla ei ollut epäilystä, etteikö
näin Suomen osalta olisi ollutkin ja on
varmaan edelleen.
Kokonaan toinen asia sitten on,
miten niin valmennuksen eri tasoil-la
kuin yksittäisen urheilijan tasol-la
tätä tietotaitoa pystytään
hyödyntämään. Noin kuu-kausi
sitten Helsingin Sa-nomien
mielipidesivul-la
olikin osuva kirjoitus,
sekin Berliinin yleisur-heilun
EM-kisojen jäl-kimainingeissa
kirjoi-tettu:
”Miksi kukaan ei
sano suoraan, että suo-malaiset
urheilijat ovat
suoritustasoltaan yksin-kertaisesti
liian huonoja
pärjäämään kansainvälisellä
tasolla?”. Mielestäni hyvä ky-symys,
kun yleensä syyttävä
sormi osoittaa liian helposti
valmennukseen, rahoitukseen,
organisaatioon ja/tai johtoon.
Toki kaikilla on merkityksensä,
mutta kyllä urheilijallakin vas-tuunsa
on.
Onneksi keilailun ei ole
tarvinnut tällaista pyykinpe-sua
käydä, vaan kansainvälis-tä
menestystä on riittänyt ihan
muutamia poikkeuksia lukuun
ottamatta vuosikymmeniä. Toki
oman toiminnan kriittinen tarkas-telu
on aina paikallaan.
Harri Järvinen
Onneksi keilailun
ei ole tarvinnut
tällaista
pyykinpesua
käydä.