16 HEINOLA PIENI KAUPUNKI, ISO ELÄMÄ
Veneilijäystäv Heinolan kaupungin sataman palvelut veneilijöille
ovat saatavana syyskuun loppuun
asti. Satamapalveluita tuottava yrittäjä Martti
Pöyhönen uskoo Heinolan olevan tänä kesänä
veneilijöiden suosiossa.
– Käsittääkseni Kimolaan päin mennessä
Heinolassa on viimeinen tankkauspiste. Lisäksi
Heinolan keskustan kaikki palvelut Alkosta
lähtien ovat helposti saavutettavissa. Lisäksi
tietysti iso ja tunnelmallinen tori, Pöyhönen
muistuttaa.
Veneilijät saavat Heinolan satamasta kaikki
tarvittavat peruspalvelut.
– Peseytymis- ja laituripalvelut, sekä kesäki-
Odotettavissa
vilkas
veneilykesä
Käynnistynyt veneilykesä on startannut
Heinolassa vilkkaana. Kimolan
kanavalla päästiin tänä
vuonna aloittamaan veneilykausi
samaan aikaan Kalkkisten ja Vääksyn
kanavien kanssa toukokuussa.
Kanava ehti viime vuonna olla käytössä
vain elokuusta lokakuuhun,
mutta lyhyestä kaudesta huolimatta
Kimolassa ehdittiin tehdä noin
800 sulutusta. Uudistetun kanavan
myötä veneilijöille avautuu uusi
veneilyreitti Kouvolan Pyhäjärveltä
Heinolaan, Päijänteelle ja jopa
Pielavedelle, jonne matkaa kertyy
Kouvolasta noin 400 kilometriä.
Heinolasta Kimolan kanavalle
risteilee M/S Pyhäjärvi, joka liikennöi
myös Vuolenkoskelle. Kouvolan
Virtakiven satamasta Heinolaan
risteilee Päijänne-Risteilyjen
M/S Suomen Suvi, joka ryhtyy liikennöimään
kolmasti viikossa.
Heinolan kaupungilla on Jyrängön
virran varrella jo useita palvelupisteitä
veneilijöille. Heinolalla
onkin parhaat mahdollisuudet
tarjota palveluja yhä useammille
venematkailijoille.
Heinolan vierasvenelaiturit ovat
vain muutaman sadan metrin
päässä Heinolan keskustasta, jossa
koronasta heräävät yrittäjät
ovat valmiina tarjoamaan palvelujaan.
Lue
lisää!
heinolanlaivaosakeyhtio.fi
paijanne-risteilythilden.fi