20 ADVOK A AT TI / 1-2019 henkilö kuvassa
”ASIANAJAJANA OLEMISEEN KUULUU
SYVÄ KIINTYMYS OIKEUSJÄRJESTELMÄÄN JA
OIKEUSVALTIOPERIAATTEESEEN.”
vahvistanut kansakuntien välistä veljeyttä ja auttanut
luomaan rauhaa edistäviä instituutioita. Nobel uskoi, että
lainkäytön välineet ovat vaihtoehto aseellisille konflikteille.
Hän kannatti kansainvälistä sovinto- ja välimiesmenettelyä
ja yhteisymmärryksen luomista.
Rauha on myös Reiss-Andersenille tärkeä arvo. Hän miettii
hetken vastausta kysymykseen siitä, onko hän enemmän
optimistinen vai pessimistinen tulevaisuuden suhteen.
– Kun katsoo maailmaa nyt, voi tietysti tulla uskonpuute.
Mutta minun ja rauhanpalkintokomitean tehtävänä on
tunnistaa juuri edistys, ja palkita siitä. Yhteiskuntatieteilijät
sanovat, ettei maailmassa ole koskaan ollut yhtä paljon
rauhaa kuin nyt. Se on varmaankin totta, jos lasketaan
konfliktien tai niissä kuolleiden määrää. Mutta täytyy olla
sokea, jos ei huomaa laajempaa kuvaa.
Erityisen huolissaan hän on Euroopassa ja läntisessä
maailmassa laajemminkin nousseesta populismista, kovenevasta
puheesta sekä joidenkin valtioiden ajautumisesta
hiljalleen kohti autoritarismia.
– Olen ymmälläni Puolan tilanteesta. Maa sentään johti
eturintamassa poliittista liikettä, joka mursi Berliinin
muurin, ja puolalaiset taistelivat kovasti demokratian ja
oikeusvaltioperiaatteen eteen. He ovat olleet hyviä EUjäseniä
– ja he ovat myös hyötyneet EU:sta valtavasti. Sitten
he olivat ensimmäisiä, jotka luopuivat noista periaatteista
– ja minkä vuoksi? Nationalismin, jossa on autoritäärinen
vivahde. Miksi kansalaiset haluavat luovuttaa kalliisti hankitun
vapautensa ja valita sen sijaan sellaisen turvallisuuden,
jota populistit heille lupaavat?
Hänen mielestään historia toistaa itseään.
– Maailma on muuttunut, mutta ei se minusta nyt ole sen
kompleksisempi kuin 1930-luvulla. Weimarin tasavallassa
ihmiset äänestivät diktaattorin valtaan. Turkin ja Unkarin
johtajia ei minusta voi kutsua diktaattoreiksi, mutta he
ovat johtajia, joissa on hyvin autoritäärisiä piirteitä, ja heidät
on äänestetty johtoon. Tämä historiallinen vastaavuus
huolestuttaa minua syvästi.
ASIANAJAJAN TYÖTÄ Reiss-Andersen, itsekin pitkän linjan
rikosasianajaja ja asianajotoimiston osakas, pitää valtavan
tärkeänä – ja paljon muunakin kuin vain päämiesten
avustamisena.
– Jotta voimme avustaa päämiehiämme, pitää olla olemassa
oikeusvaltioperiaate, mutta näinä vaikeina aikoina
tuon periaatteen kunnioitus on vähentynyt. Se näkyy selvimmin
Puolan, Romanian, Turkin ja Unkarin kaltaisissa
maissa, mutta myös Norjassa, jossa oikeusvaltiosta on
perinteisesti pidetty vahvasti kiinni.
Ongelmana on hänen mielestään se, että oikeussektorilla
ei ole tarpeeksi taloudellisia resursseja. Oikeudenmukaisen
yhteiskunnan ylläpitäminen maksaa. Samalla tuomioistuimet
ja muut oikeusalan toimijat jäävät kansalaisille usein
melko näkymättömiksi.
– Ihmiset tyrmistyvät heti, jos poliisi sanoo, ettei sillä
ole resursseja tutkia rikoksia. Mutta vielä tärkeämpää olisi,
että resurssit riittävät tehokkaisiin tuomioistuimiin.
Oikeusjutut pitää saada ratkaistuksi kohtuullisessa ajassa.
Me asianajajat näemme nämä muutokset nopeammin
kuin suuri yleisö ja toisaalta myös ymmärrämme niiden
merkityksen poliitikkoja paremmin.
Hänestä asianajajana olemiseen kuuluu syvä kiintymys
oikeusjärjestelmään ja oikeusvaltioperiaatteeseen,
ja velvollisuus puolustaa näistä kumpaakin. Vastuu ulottuu
yhteiskuntaan laajemminkin. Pro bono -työstä on
Reiss-Andersenin mielestä tullut trendi, joka on peritty
Atlantin takaa.
– Yhdysvalloissa kaikkia lakifirmoja velvoitetaan pro bono
-työhön. Siellä tavallaan mitataan sosiaalista vastuunkantoa
sen perusteella, montako tuntia lahjoittaa pro bonoon.
Ja pro bono on tietyissä tapauksissa erittäinkin hyvä asia.
Mutta sosiaalisella vastuulla on paljon laajempi ulottuvuus
ja huomattavasti syvempi merkitys. Ei ole oikein, että
ihmisten oikeudellisia perustarpeita hoidetaan pro bono
-työnä. Jokainen tietää, että isoissa lakitoimistoissa ne tehtävät
saa hoitaakseen nuorin ja kokemattomin asianajaja.
Kansalaisten lainopillisen avustamisen perustarpeet ovat
Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklan 6 perusteella
valtion vastuulla. Se on hyvin tärkeä periaate, ja meidän
tehtävämme asianajajina on puolustaa sitä.
HALUAISIKO HÄN asianajajat barrikadeille?
– Ehdottomasti! Jokin aika sitten Amsterdamissa oli
iso mielenosoitus, jossa asianajajat osoittivat mieltään
kaavuissaan. He vastustivat oikeusapuohjelmien lisäleikkauksia.
Juuri niin meidän asianajajien pitää tehdä! On
meidän velvollisuutemme nousta puolustamaan näitä periaatteita,
ydinarvojamme. Kuka niistä pitää huolen, jos
emme me itse?