
densa vastuullisen tuotannon. Pyrimme
jokapäiväisessä toiminnassamme
ottamaan huomioon ympäristöasiat.
Käytämme esimerkiksi uudelleen kaiken
pakkausmateriaalin, mikä meille
tulee, ja kierrätämme kaikki kierrätettävissä
olevat materiaalit.”
SUVI HAKALA
YRITTÄJÄ, ECOSTO
6 VEROT MAKSUUN
”Vastuullinen yrittäjä antaa verotuksen
toimittamiseen vaadittavat
ilmoitukset oikeaan aikaan ja oikean
sisältöisinä. Verohallinnolta saa tarpeen
tullen apua siihen, millainen
ilmoitus tulisi milloinkin toimittaa.
Verojen maksaminen hoituu helposti
OmaVeron kautta, josta jokainen
voi tarkistaa verojen maksutilanteen.
Verojalanjälkeä kertyy eniten suuryrityksiltä,
jotka maksavat valtaosan
yhteisöveroista. Veromyönteisyys
on Suomessa huippuluokkaa ja veroja
maksetaan mielellään. Se on hyvä,
koska verovaroilla kustannetaan suurin
osa yhteiskuntamme perustoiminnoista.”
EVELIINA HANNULA
VALVONTAPÄÄLLIKKÖ,
YRITYSVEROTUKSEN OHJAUS-
JA KEHITTÄMISYKSIKKÖ
VEROHALLINTO
7 OSTA EETTISESTI
”Haluan toimia yrittäjänä vastuullisesti
niin ostoissa kuin toiminnassakin.
Pyrin hillitsemään kasvien
tuonnin ilmastovaikutuksia ostamalla
kasvit Hollannista Afrikan
maiden sijaan. Eettisyys on
minulle tärkeä arvo. Valitsen
siksi yhteistyökumppaniksen
Keski-Euroopan
toimijoita ja ostan vain
sellaisilta kukkatarhoilta,
joissa tiedän olevan
asiat kunnossa. Vaikka on
hyvä tukea kehittyviä maita,
en ikävä kyllä voi varmistaa,
että asiat olisivat siellä
niin kuin pitää. Vastuullisuus
tarkoittaa koko ketjun ymmärtämistä.
Kun kalusteisiin ja käsittelyyn
panostetaan, kasvi kestää
pidempään kuluttajalla. Sekin on osa
vastuullisuutta.”
TAINA HINSKALA
KUKKAKAUPPIASLIITON
PUHEENJOHTAJA, FLORISTI,
KUHMOISTEN KUKKAKAUPPA
JA HAUTAUSPALVELU
8 PANOSTA
LÄPINÄKYVYYTEEN
”Arvopohjainen yrittäminen on tulevaisuuden
trendi. Tiedostavat ihmiset
tekevät ostopäätöksensä enenevästi
omien arvojensa perusteella.
Meidän yrityksemme arvot eli ekologisuus,
hoitavuus ja vastuullisuus
sekä naisten voimautus, näkyvät kaikessa,
mitä teemme.
Olemme kasvava naisten johtama
yritys, ja kannamme vastuumme
omilla kasvoillamme. Isot yritykset
piiloutuvat mielestäni herkästi nimettömien
titteleiden taakse eivätkä
välttämättä kanna vastuuta samalla
tavalla. Pyrimme olemaan läpinäkyviä,
mikä näkyy esimerkiksi siinä, että
tuotteissamme on oikeasti paljon
laadukkaita tehovaikutusaineita – ei
pelkästään nimeksi.”
PIRITTA FORS
TOIMITUSJOHTAJA,
LUONKOS FINLAND OY
VASTUULLINEN
MATERIAALIT!
KÄYTTÖÖSI KAMPANJAN sivulta.
ROHKEASTI -seuraavalta OTA YRITTÄJÄNAINEN löydät Lisätietoa –>