
YRITTÄJÄNAINEN 14
YRITTÄJÄTREFFIT
Kokenut ja aloitteleva yrittäjä kohtaavat.
temmin hän on kirjoittanut aiheesta
kaksi kirjaa, ollut mukana tv-ohjelmassa,
luonut Vauras nainen -valmennukset,
kouluttanut uusia varallisuusvalmentajia
ja näkynyt monissa
lehtijutuissa.
”Huomaan, että vihdoin alkaa tapahtua
jotain isoa. Naiset ja raha on
noussut kiinnostavaksi aiheeksi, ja
moni nainen on alkanut pohtia varallisuuttaan.”
Majasalmen oma vaurastuminen
perustuu edelleen pitkälti asuntosijoittamiseen.
Kiinteistövarainhoitoyhtiö
ja sijoitustoiminta on hänelle
tärkeä bisnes, mutta valmennusbisnes
on intohimo ja sydämen asia.
AIHEESTA NAINEN ja raha Majasalmella
olisi paljonkin sanottavaa. Hän toivoisi,
että naiset pohtisivat enemmän
ainakin kahta asiaa: kuinka paljon on
mahdollista ansaita ja mihin rahaa
kannattaa käyttää. Moni asettaa itselleen
rajan kovin alas.
Majasalmi on esimerkiksi itse valmis
maksamaan – ja on maksanutkin
– yhdestä koulutuksesta viisituhatta
euroa. Hän on laskenut, että se kannattaa.
”Kyse on siitä, että raha tulee jossain
vaiheessa takaisin. Ei ehkä heti,
mutta vuoden tai viiden tai kymmenen
vuoden kuluttua. Täytyy ajatella
pitkäjänteisesti.”
Merja Valtonen kauhistelee, ettei
hän pystyisi maksamaan tuhansia
euroja koulutuksista. Stressiä herättää
jo se, jos pesukone yllättäen hajoaa.
Hän ei ole pystynyt vielä nostamaan
itseään tyydyttävää palkkaa yrityksestään,
mutta se on tavoitteena.
”Olisin tyytyväinen tuloihin,
joilla voisimme käydä perheen kanssa
kerran pari vuodessa matkoilla ja
välillä ravintolassa syömässä. Kerran
kuussa voisin käydä kauneushoitolassa
tai hierojalla.”
Majasalmen neuvo kaikille yrittäjille
on, että tulonlähteitä pitäisi olla
kaksi. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu,
joten kaikkea ei voi laskea yrityksen
varaan. Mitä jos sairastuu, liiketoiminta
” ”Sijoitus-
maailmassa naisen
euro on sama
kuin miehen.”
TERHI MAJASALMI
ei kannata tai tapahtuu muuta
yllättävää?
”Pitää olla kaksi tulovirtaa, joista
monelle toinen on sijoittaminen. Se
on melkein pakkokin.”
Majasalmi suosittelee, että jokainen
panisi sivuun sen kympin tai satasen
kuussa. Sijoittamisessa pääsee hyvin
alkuun lukemalla pari alan kirjaa.
”Sijoittaminen on mahdollista kenelle
tahansa. Nainen on aivan yhtä
hyvä sijoittaja kuin mieskin – ja sijoitusmaailmassa
naisen euro on sama
kuin miehen.”
MILLAISIA AJATUKSIA Merja Valtosella
on oman liikkeensä tulevaisuudesta?
Alku ainakin näyttää hyvältä. Valtonen
sai jo kesän aikana satoja uusia
asiakkaita, vaikka ihmiset ovat silloin
usein poissa kaupungista. Se lupaa
hyvää tulevan talvenkin myynnille.
Valtonen on myös laskenut, että jos
lopettaisi vuoden kuluttua, hän ei
jäisi velkoihin.
Majasalmi antaa kaikille yrittäjille
vinkiksi, että kasvua miettiessä on
ensimmäisenä laskettava, miten suureksi
oma bisnes voi ylipäänsä kasvaa.
”Jos haluaa rikastua, täytyy olla vipuja,
sillä ilman niitä katto tulee nopeasti
vastaan. Monen bisneksessä on
valitettavan usein huonot vivut, koska
niissä myydään usein omaa aikaa.”
Tavoite on siis laskettava sen mukaan,
mikä on mahdollista. Onko se
yksi liike, kaksi liikettä vai kymmenen
liikettä? Majasalmi on esimerkiksi
kouluttanut varallisuusvalmentajia,
koska ei ehdi tehdä kaikkea itse.
MENESTYÄKSEEN on myös muistettava
pitää itsestään huolta. Merja Valtoselle
liikunta on asia, josta hän ei tingi
– enää.
”Työnteon lisäksi aion seuraavan
vuoden aikana keskittyä tanssiin. Jos
en voi hyvin, niin yritys ei voi hyvin.
Saan tanssista energiabuustia, jota en
muualta löydä.”
Majasalmi on samaa mieltä: itsestään
täytyy pitää huolta. Hän itse
panostaa riittävän pitkiin ja hyviin
yöuniin.
Oma hyvinvointi kiertyy myös
yrittäjyyden ympärille. Mikäli nainen
kasvattaa varallisuuttaan, hän panee
rahaa kiertoon. Myös Merja Valtonen
käyttäisi ylimääräiset rahansa ystäväyrittäjiensä
palveluihin: kauneushoitolaan,
hierontaan ja yksityistanssitunteihin
sekä -kisoihin.
Haastattelun aikana Lara´s Secretissä
on käynyt ovi jo monta kertaa.
Vanhempi rouva kävi ostamassa saman
mitä aina, nuori nainen puolestaan
etsi liivejä olkaimettoman häämekkonsa
alle. Merja Valtonen, alan
asiantuntija, antaa vielä vinkkinsä
kaikille suomalaisille naisille:
”Alusvaatteiden ei tarvitse olla
pelkkää puuteria, mustaa tai valkoista.
Alusvaate on kuin koru: se saa
myös näkyä.”
HÄN
Terhi Majasalmi
• Syntynyt: vuonna 1978.
• Yritys: Varallisuusakatemia, Hamilton
& Cooper Properties Oy.
• Helsingin yrittäjänaisten jäsen.
• Vinkki aloittelevalle yrittäjälle:
”Tee intohimoisesti se mitä teet.
Kasvata taloudellista vapauttasi
joka päivä.”